Siirry pääsisältöön

Alan Bradley: Piiraan maku makea

"Lopulta päätin mennä ulos, istua ruohikkoon, haukata raitista ilmaa ja ajatella jotain ihan muuta: ajattelisin vaikka typpioksiduulia (N2O) eli ilokaasua - se oli jotain mitä Buckshaw ja sen asukkaat kipeästi kaipasivat."

Alan Bradley: Piiraan maku makea
(Bazar 2014)
Alkuteos The Sweetness at the Bottom of the Pie 2009
Suomentanut Maija Paavilainen
289 sivua
Piiraan maku makea -romaanin päähenkilö on yksitoistavuotias Flavia de Luce. Tyttö asuu isänsä ja siskojensa kanssa rapistuvassa kartanossa Englannissa. Hän rakastaa kemiaa ja vihaa siskojaan - sisariin onkin hyvä testata erinäisiä kemian alaan kuuluvia kokeiluja.

Eräänä päivänä rauhallinen maaseutuelämä järkkyy, kun Flavian kodin keittiön rappusilta löytyy kuollut lintu. Lintu, jonka nokkaan on tiukattu postimerkki, ei jää tytön ainoaksi löydöksi, vaan myöhemmin puutarhasta löytyy vielä jotain pahempaa. Pian neuvokas Flavia ymmärtää, että isä tietää enemmän kuin kertoo ja että tapahtumilla on joku yhteys isän menneisyyteen. Tyttö alkaa selvittää asioita, joiden kylän poliisi luulee olevan jo ratkaistuja.

Aivan mainio tuttavuushan tämä Flavia de Luce on. Dekkarin parissa viihtyi mukavasti varsinkin, kun sai samalla nautiskella Flavian hauskasta suhtautumisesta asioihin ja 1950-luvun brittimaaseudun kuvauksesta. Huikeaa tai mitenkään erityisen mieleenpainuva lukuelämystä Piiraan maku makea ei onnistunut minulle tarjoamaan, mutta virkistävän erilainen ja sellaisenaan hyvin viihdyttävä dekkari se eittämättä on. Erityismaininnan ansaitsevat kirjan kaunis kansi ja upeasti suomennettu nimi.

Flavia de Lucan edesottamuksiin on perehdytty myös esimerkiksi seuraavissa blogeissa: Notko, se lukeva peikko, Lumiomena - kirjoja ja haaveilua, Kirsin kirjanurkka, Ullan Luetut kirjat ja Kirjakuiskaaja.

50 kategoriaa -haasteesta kuittaan tällä kirjalla kohdan 10: a mystery or thriller.

Kommentit

  1. Tämä on tosiaankin hyvää viihdettä. Pidin tästä enemmän kuin sarjan seuraavasta kirjasta, mutta tulen varmaan lukemaan muutkin osat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en seuraavaa osaa olekaan vielä lukenut, mutta aion siihen kyllä jossain vaiheessa tarttua. Ja varmaan sitten myös muihinkin osiin.

      Poista
  2. Oih, tämä oli minulle yksi viime vuoden parhaita kirjoja, olenhan aika lapsenmielinen vielä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidit kirjasta. Flavia on mainio tyttö. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok