Lapsuus on pitkä ja kapea kuin arkku eikä siitä pääse pois omin avuin. Se vain on siinä koko ajan ja kaikki näkevät sen yhtä selvästi kuin Kaunis-Ludvigin huulihalkion. Hän on samanlainen kuin Kaunis-Lili, niin ruma ettei voi kuvitellakaan että hänellä on koskaan ollut äitiä. Kaikkea rumaa tai onnetonta sanotaan kauniiksi eikä kukaan tiedä syytä. Lapsuudesta ei pääse pois, se tarttuu kuin haju. Sen huomaa muista lapsista, koska jokaisella lapsuudella on oma hajunsa. Omaa hajua ei voi haistaa, ja joskus pelottaa että se on pahempi kuin muiden. Kun jututan toista tyttöä jonka lapsuus haisee tuhkalta ja hiileltä, hän ottaa yhtäkkiä askeleen taaksepäin, sillä hän on haistanut minun lapsuuteni hirveän löyhkän.
Tove Ditlevsenin Kööpenhamina-trilogia on pitkään odottanut hyllyssäni lukemistaan, ja onpa se muutamaan kertaan vilahdellut jossain TBR-postauksessani. Nyt tuli vihdoin aika tarttua romaaneihin, ja ensimmäisenä otin luonnollisesti luettavaksi Lapsuuden, joka kuvaa kirjailijan lapsuutta rippikouluikään asti.
Romaani sijoittuu 1920- ja 1930-luvulle Tanskaan. Alussa Tove on nuori tyttö, joka janoaa äitinsä hyväksyntää ja myönteistä huomiota. Äiti vain on arvaamaton ja usein paitsi kiukkuinen myös tyytymätön. Kasvaessaan Tove ymmärtää, että hän ei tarvitse äitiään ollakseen onnellinen.
Perheeseen kuuluvat myös isä ja isoveli Edvin. Ajan hengen mukaisesti tyttölapsi on vähemmän tärkeä kuin poika, ja Tove tietää hyvin mummonsa olleen sitä mieltä, ettei perhe olisi tarvinnut toista lasta lainkaan, kun kerran poika jo oli olemassa. Hän ymmärtää myös, että Edvinillä on mahdollisuuksia enemmän kuin pikkusiskolla.
Kaikki ihmiset pitävät veljestäni, ja ajattelen usein että hänen lapsuutensa sopii paremmin hänelle kuin minun lapsuuteni sopii minulle. Hänellä on räätälöity lapsuus joka laajenee harmonisesti hänen kasvunsa mukaan, kun taas minun lapsuuteni on tehty aivan toiselle tytölle, silloin se olisi kyllin hyvä. Kun ajattelen tällaisia ajatuksia, naamiostani tulee entistä tyhmempi, sillä näistä asioista ei voi puhua kenenkään kanssa, ja haaveilen aina että kohtaisin jonkun erityisen ihmisen joka kuuntelisi ja ymmärtäisi minua. Tiedän kirjoista että sellaisia ihmisiä on olemassa, mutta lapsuuden kadulla heitä ei ole ainoatakaan.
Lähtökohdat eivät siis ole kovin lämpimät. Tulevan kirjailijan lapsuutta tuntuu leimaavan tunnekylmyyden ohella myös alati läsnä oleva huonommuuden kokemus. Hän on kiinnostunut ”vääränlaisista” asioista ja joutuu piilottamaan todelliset ajatuksensa. Varhain heräävä kiinnostus runoutta kohtaan on yksi intohimo, joka saa osakseen pilkkaa, ja siksi se täytyy piilottaa.
Kirjailijan omasta elämästä kertova lapsuuskuvaus on analyyttista ja samaan aikaan hienosti lapsen tuntoja välittävää. Vaikka teoksessa on kyse muistoista, on siinä myös vahva läsnäolon tuntu. Kirjailijan käsissä menneisyyden elämä kööpenhaminalaisessa työläiskaupunginosassa herää henkiin ja tulee lähelle.
Lapsuus on kaikessa vähäeleisyydessään koskettava. Tove Ditlevsen luo lapsuudestaan karun ja surumielisen kuvan vahvasti tuntemuksiaan sanoittaen. Seuraavaksi otankin luettavaksi trilogian kakkososan Nuoruuden.
Muualla: Kirjaluotsi ja Mitä luimme kerran.
Helmet 2024 -lukuhaaste: 6. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle.
Tuo ensimmäinen lainaamasi kohta kirjasta on kyllä vaikuttava. Pidin kovasti tästä!
VastaaPoistaLapsuus on väkevä teos, mutta itselleni se oli jotenkin todella masentava kokemus. Sattuikin kyllä raskaaseen ajanjaksoon luettavaksi. En ole halunnut tarttua myöhempiin osiin.
VastaaPoistaMuistan, että näistä Ditlevsenin kirjoista puhuttiin paljon muutama vuosi sitten, mutta kun en lukenut niitä silloin, niin olen unohtanut täysin nämä kirjat. Kiitos kun muistutit. Kirja tuntuu hyvin mielenkiintoiselta, tässä lapsuuskirjassa minua kiinnostaa erityisesti kööpenhaminalainen työläiskaupunginosa kasvuympäristönä. Arvostan, että kirjailija pystyy tiivistämään lapsuutensa 142 sivuun.
VastaaPoistaOlisikohan minunkin jo aika tarttua tähän kehuttuun trilogiaan? Valitsemasi lainaukset kyllä innostavat kirjan pariin.
VastaaPoistaTaas uusi aukko sivistyksessä, minulle tämä trilogia on ihan vieras! Mietin tässä, että kovin vähän tulee luettua tanskalaista kirjallisuutta, varsinkaan historiallista. Voisi olla syytä kokeilla.
VastaaPoista