Tätä en osannut selittää Unnille, sitä miten syvällä se oli, en ymmärtänyt sitä itsekään mutta nyt ymmärrän, mökissä metsässä neljäkymmentäkahdeksan vuotta liian myöhään, miten syvällä se oli, miten syvällä se on. Unni ei olisi ymmärtänyt, sillä hän ei ollut nähnyt äitiä toiminnassa, äitiä huutamassa hysteerisesti, epätoivoisena, raivoissaan ja oveani hakaten, jos olin onnistunut pääsemään sen sisäpuolelle ajoissa ja sulkemaan sen ja painautumaan sitä vasten. Unni luuli että äiti pelkäsi puolestani niin kuin useimmat äidit pelkäävät tytärtensä puolesta, raiskauksia ja pahoinpitelyjä, mutta minun äitini pelkäsi sitä mitä keksisin itse tehdä vapaaehtoisesti. Tätä en osannut selittää edes itselleni, tunsin sen vahvasti mutta minulla ei ollut sille sanoja, ja jos minulla olisi ollut sanoja, Unni ei olisi sittenkään ymmärtänyt niitä, hänen kotiolonsa olivat niin radikaalisti erilaiset kuin minulla.
Naistenviikon päättää norjalaisen Vigdis Hjorthin pienoisromaani Toisto, jossa päähenkilö on kuusikymppinen mutta samaan aikaan hän on teini-ikäinen, jota hän muistaa ja puhuttelee. Metsässä koiransa kanssa kulkiessaan hän palaa siihen aikaan, kun hän oli kuusitoistavuotias ja halusi elää ystäviensä kanssa tavallista nuoren ihmisen elämää.
Tavallinen elämä tuntuu kuitenkin mahdottomalta. Tytön äiti pitää häntä silmällä alati, kulkee huolissaan perässä ja esittää tungettelevia kysymyksiä. Äidin kontrollointipyrkimykset eivät kuitenkaan suojaa tytärtä vaan saavat hänet kaipaamaan rajojen rikkomista, vaikka äidin käytös myös pelottaa.
Älä mee hän huusi perääni mutta minun täytyi mennä koska äiti oli tullut takaisin, ja pelkäsin äidin kohtaamista, kauhu tuli.
Vasta vähitellen tytölle – ja myös lukijalle – paljastuu, mitä äiti oikeastaan pelkää yrittäessään raivopäisesti suojella tytärtään. Suuri salaisuus on piilotettu jonnekin syvälle, mutta siitä ei pidä puhua. Trauma on perheen yhteinen mutta se pitää painaa pois.
Toisto on hirvittävän vaikuttava pieni romaani. Sen ahdistava tunnelma syntyy harkitusta toistosta ja terävistä virkkeistä, ja se totisesti pitää otteessaan alusta loppuun saakka. Ihailen tapaa, jolla kirjailija kuvaa nuorta itseään siinä vaiheessa elämää, kun hän ymmärtää ja näkee enemmän kuin vuosikymmeniä sitten.
Helmet 2024 -lukuhaaste: 22. Kirjaa on suositellut kirjailija.
Toisto vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta, nuoren itsen ja silloin vaikuttaneiden ihmisten tutkailu kypsemmällä iällä tuo uusia näkymiä ja ymmärrystä. Listalle siis tämäkin!
VastaaPoistaMinna /KBC