Olin ensimmäisessä työpaikassani vain yhden ainoan päivän. Lähdin kotoa puoli kahdeksalta ollakseni siellä hyvissä ajoin, sillä alussa oli tehtävä hyvä vaikutus, sanoi äitini, vaikka hän ei ollut itsekään ikinä viihtynyt nuorena yhdessäkään palveluspaikassaan alkua pidemmälle. Minulla oli ylläni Rosalia-tädin ompelema arkimekko. Se oli vaaleansinistä villaa, ja sen rinnuksissa oli pieniä laskoksia, niin että en näyttänyt yhtä laudalta kuin yleensä. Kävelin ohuessa terävässä auringonpaisteessa Vesterbrogadea alas, ja mielestäni kaikki ihmiset näyttivät vapailta ja onnellisilta. Kun he olivat kävelleet Pile Allén portin alta, heidän käyntinsä muuttui tanssahtelevan kevyeksi, ja siitä päättelin että onni asui jossakin Valby Bakken tuolla puolen.
Tove Ditlevsenin omakohtainen romaani Nuoruus jatkaa varsin suoraan siitä, mihin Lapsuus jäi. Kun Kööpenhamina-trilogian avauksessa päädyttiin siihen, että teini-ikäinen Tove lopetti koulunkäynnin, on hänen aikansa nyt astua työelämään. Aivan kivutta se ei käy, ja työpaikat vaihtuvat varsin tiuhaan.
Tove tekeekin töitä lähinnä vain, koska hänen täytyy. Erityistä intohimoa töitään kohtaan hän ei tunne, mieluummin hän olisi vapaa ja kirjoittaisi. Vapautta rajoittaa myös se, että hänen täytyy asua vanhempiensa kanssa pienessä asunnossa, jossa hänelle ei ole omaa tilaa.
Ettekö te ole väsynyt, neiti Ditlevsen? Ei, en ole väsynyt enkä voimaton. Mutta toivon että minulla olisi paikka jossa voisin harjoitella oikeiden runojen kirjoittamista. Haluaisin huoneen jossa olisi neljä seinää ja ovi jonka saa kiinni. Huoneen jossa olisi sänky, pöytä ja tuoli, kirjoituskone tai lehtiö ja lyijykynä, ei enempää. Niin, ovi jonka saisi lukkoon. Mitään tästä en kuitenkaan saa ennen kuin olen kahdeksantoista ja voin muuttaa kotoa pois.
Toivoa kuitenkin on näkyvissä, ja Ditlevsenin kirjallinen ura ottaa pian ensimmäisiä askeliaan. Samaan aikaan fasismi saa kannattajia Tanskassakin, ja Toven ensimmäinen vuokranantaja yrittää saada nuoren naisen kannattamaan Hitleriä. Tove haluaa kuitenkin pysyä etäällä moisesta ja ylipäätään politiikasta. Hän haluaa vain kirjoittaa.
Oli hyvä ajatus jatkaa Lapsuuden jälkeen heti trilogian kakkososan parissa. Nuoruudessa on läsnä samankaltainen analyyttinen ja toteava ote kuin ensimmäisessä osassa. Kirjan kannet avattua tuntui mukavan tutulta astua taas Tove Ditlevsenin maailmaan ja ottaa selvää, miten hänen kirjallinen uransa saa vähitellen tuulta siipiensä alle.
Kirjallisen uran välillä epätoivoisestakin alusta Nuoruudessa toki puhutaan, mutta niin puhutaan myös muusta elämään liittyvästä. Toven äidin mielestä tyttären täytyy päästä naimisiin, jotta elämässä on mahdollista päästä eteenpäin. Tovessa on kuitenkin vahvaa itsenäisyyttä, joka puhuttelee. Tietenkin puhuttelee myös se tapa, miten hän elämäänsä tarkastelee: toteava tyyli sisältää niin surumielisyyttä kuin tummaa huumoriakin.
Nuoruus on vain väliaikaista, haurasta ja ohimenevää. Se täytyy käydä läpi, muuta merkitystä sillä ei ole.
Muualla: Kirsin Book Club ja Kirjaluotsi.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.