Kaarina hätkähti. Entäpä jos hän yrittäisi: lasten seuralaisena ja lukujen ohjaajana! Miksi hän ei siihen pystyisi? Sillähän olisi koko pulma ratkaistu, eikä hänen tarvitsisi kuluttaa penniäkään isän rahoja, joita hän nyt itse niin kipeästi tarvitsi. Päinvastoin saisi pistää vielä satamarkkasen säästöön – omia ansaitsemiaan rahoja, saisi auttaa omalta taholtaan isää ja äitiä. Kunnallisneuvoksetar! Sehän oli kovin hienoa ja kuulosti samalla niin hauskalta ja maalaiselta. Sen enemmän siekailematta Kaarina istuutui kirjoituspöytänsä ääreen, ja töhrittyään puolisen tuntia pari kolme paperiarkkia täyteen hän viimein löysi sopivan sanamuodon vastaukselleen – ja kiirehti sitä lennättämään sanomalehtikonttoriin.
Anni Swanin Iiris rukka (1916) oli minulle lapsena hyvin rakas teos. Jostain syystä en kuitenkaan tullut juurikaan tarttuneeksi kirjailijan muihin teoksiin. Ollin oppivuodet taisin jossain vaiheessa lukea, mutta se ei sykähdyttänyt niin suuresti kuin yksinäisen ja kaltoin kohdellun Iiris Klewen tarina.
Iiris rukka -romaanin luin monta, monta kertaa, ja niin rakkaaksi se muodostui, että en ole rohjennut sittemmin sen äärelle palata, jotta lumous ei haihtuisi. Anni Swan on kuitenkin kirjailijana niin kiinnostava, että halusin lukea tällä kertaa klassikkohaasteeseen Kaarinan kesäloman, joka on alkujaan ilmestynyt vuonna 1918.
Iiriksen tavoin myös Kaarina Holsti joutuu eroon perheestään. Molemmat vanhemmat ovat kyllä elossa, mutta Kaarinan rakas isä on kovin sairas. Äiti ja isä matkaavat paranemisen toivossa kesäksi Ranskaan kylpylaitokseen, ja Kaarinan on sisaruksineen määrä matkustaa Jenny-tädin luokse. (Tässä kohtaa en voi olla näkemättä mielessäni muumien Jenni-tätiä.)
Suunnitelmiin tulee kuitenkin mutkia, kun Jenny-täti ilmoittaa ykskantaan, ettei voikaan majoittaa Kaarinaa luokseen, muut sisarukset kylläkin. Ja niinpä Kaarinan täytyy keksiä jotain muuta. Vanhempiaan tyttö ei halua vaivata, näillä kun on muutenkin huolia. Neuvokkaana hän löytää lehdestä ilmoituksen, jossa etsitään nuorta sivistynyttä tyttöä lasten seuralaiseksi ja lukujen ohjaajaksi. Palkaksi luvataan sata markkaa ja ylläpito.
Kaarina laatii hakemuksen ja tulee valituksi. Eikä aikaakaan, kun Kaarina matkaa Ainamo-laivalla kirkonkylään, jossa hänen on tarkoitus kesänsä viettää kunnallisneuvos Tullan kotona tämän neljän lapsen kotiopettajana. Kesäloma ei siis varsinaisesti kuulosta kesälomalta, eikä lomailusta voi puhua ainakaan sitten, kun selviää, miten työlästä neljän lapsen opettaminen on semminkin, kun yksi lapsista kunnostautuu lähinnä oppituntien pakoilussa ja kun kunnallisneuvoksetar suhtautuu palkolliseensa varsin nyreästi.
Muutenkaan Kaarinan kesä ei ole sellainen kuin hän on aiemmin kuvitellut. Oleilu rakkaassa Lanterissa vaihtuu Tullan perheen luona työskentelemiseen. Kesään mahtuu seikkailuja ja uusia ystäviä mutta myös karvaita pettymyksiä ja katkeria kyyneliä.
Kaarinan kesälomassa on sitä samaa tenhoa, jota muistan lapsuuteni suosikkiromaaneista. Iiris rukan tavoin myös Kaarina kohtaa yksinäisyyttä ja ikävää sekä epäoikeudenmukaista kohtelua. Hän kantaa mielessään isän neuvoa, jonka mukaan kaikessa täytyy yrittää nähdä hyvää ja kaunista, ja jalomielisenä nuorena hän selviytyy monista haasteista lähtien alkuperäisten kesähaaveiden romuttumisesta.
Nuortenromaanissa on selkeää hyvä vastaan paha -asetelmaa. Kaarina päätyy kesän aikana seisomaan oikeaksi kokemiensa asioiden puolella, vaikka ei saakaan ympäriltään varauksetonta tukea ponnisteluilleen. Monessa kohtaa on kysymys moraalista, ja sen puolesta Kaarina on valmis taistelemaan.
Luulenpa, että olisin aikanaan pitänyt myös tästä Anni Swanin romaanista, kenties paljonkin. Nyt se tuntuu paikoin kovin vanhahtavalta ja esimerkiksi henkilöiden määrittely paksuiksi ja lihaviksi saa kulmat kohoamaan, vaikka tietenkin romaani on oman aikansa tuotos yli sadan vuoden takaa. En voi myöskään olla miettimättä Kaarinan kirkasotsaisuutta ja jaloa luonnetta – todennäköisesti olisin jossain lapsuuteni vaiheessa ottanut aika paljon paineita pyrkiä samankaltaiseen luonteen hienouteen ja epäonnistunut surkeasti.
Silti Kaarinan kesäloma on viehättävän nostalginen kertomus siitä, miten nuori tyttö joutuu ottamaan ohjat omiin käsiinsä, kun perhettä kohtaa kriisi, ja miten hän selviää vaikeuksista pystypäin. Kaarinan puolelle on helppoa asettua samalla, kun kertomuksen aikuiset eivät juuri pisteitä toimistaan saa.
Ja onhan kertomuksessa myös jonkinlaista valloittavaa seikkailuhenkeä, kun lapset lähtevät veneilemään ja päätyvät saareen pidemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus. Kaarinan kesäloma on mainio sekoitus monenlaisia tunteita, arkea, seikkailua ja jännitystä, ja sellaisenaan se toimii nykylukijankin käsissä vallan hyvin.
Muualla: Sheferijm – Ajatuksia kirjoista!
Luin lapsena monta Anni Swanin kirjaa, mutta tästä ei ole mielikuvia. Tosin kansi vaikuttaa tutulta. Suomalainen lastenkirjaklassikko on hieno nosto haasteeseen!
VastaaPoistaTäällä myös yksi Iiris-fani! Jopa niin, että lapseni sai nimensä juuri tästä Anni Swanin kirjasta 🙂 Luin kirjan moneen kertaan, kuten myös Ollin oppivuodet joka oli kyllä sydäntäsärkevää luettavaa. Tämä Kaarina on minulta jäänyt lukematta, sitä ei tainnut olla mummolan hyllyssä. Kiitos esittelystä!
VastaaPoistaMää rakastan näitä Swannin nuortenkirjoja vieläkin. Suljen silmät paskojen kuvausten kohdalla, ku tietää, että aikansa tuotos. Tenhoa näissä on edelleen yhtä paljon ku lapsena lukiessa! <3
VastaaPoistaEn ole minäkään ehkä Kaarinan kesälomaa lukenut, mutta Ollin oppivuodet ja Iiris rukan kyllä. Eli sama tilanne. Olisin minäkin varmasti pitänyt tästä, kuten sinäkin arvelet. Swania kannattaisi näköjään kokeilla.
VastaaPoistaMielestäni on hyvä, että joku muukin joskus kritisoi vanhojen kirjojen ylihyveellisiä henkilöhahmoja. Minua on ärsyttänyt tässä ja muutamassa muussakin Anni Swanin kirjassa uhriutuminen: se ettei henkilö puolusta itseään silloin, kun siihen on tarvetta. Tämmöinen nähdään hyveenä. Olipa aikakausi mikä hyvänsä, niin passiivisuus ja se, ettei pidä puoliaan, ei mielestäni ole mikään toivottu tilansa.
VastaaPoistaLuin lapsena kaikki Anni Swanit moneen kertaan. Iris oli minunkin suosikkini. Hänessä oli sentään jotain ytyä. Kaarinan hyveellisyys oli varmaan liiallista. Tuohin aikaan lasten- ja nuortenkirjojen henkilöiden oli varmaankin pakko oli mitä esikuvallisimpia, jotta heille voi käydä hyvin. Klassikoita lukiessa on ”suvaittava” konteksti. Kielenkäyttö oli kovin toisenlaista.
VastaaPoistaIris rukan luin vasta aikuisena. Olen kuitenkin sen verran nuori, että nämä kirjat olivat lapsuudessanikin jo tosi vanhoja. Voisin kyllä lukea näitä lisää.
VastaaPoistaMinä en ole koskaan oikein perustanut niistä "lapsi hylätään sisäoppilaitokseen ja itkee joka yö tyynynsä märäksi kunnes saakin ystäviä" -kirjoista, mihin periaatteessa Iiris rukkakin kuuluu, juuri se rukka siinä tökkii. Allekirjoitan täysin ylläolevan anonyymin ajatukset!
VastaaPoistaTämä kuulostaa sinänsä paremmalta, että Kaarina on itse toimija.
Oi! Ihanaa kun joku kirjoittaa Anni Swanista! Olen hänen kirjojaan lapsena ja nuorena lukenut, uskoisin, että myös tämän. Vaikka en kyllä olisi muistanut tapahtumista mitään, kuvauksesi luettuani etäisiä muistikuvia tulee mieleen.
VastaaPoistaAina aika-ajoin on mukavaa palata näinkin tyttökirjaklassikoihin, vaikka kaikilta osin ne eivät ehkä ole ikääntyneet niin arvokkaasti, pidän kuitenkin siitä vanhahtavuudesta ja viattomasta kirkasotsaisuudesta.