Tuuli kantoi korviini leikkivien pikkutyttöjen naurua. Tuumin, että missä ikinä olikin ihmisiä, siellä oli myös eloa ja iloa. Myös tällaisessa autiossa, köyhässä paikassa elämä kasvoi ja kukoisti. Elämä ei ollut ensinkään kituliasta, vaan aavikon kansoille koko elämän kaari kaikkine syntymän ja kuoleman välisine vaiheineen oli täällä täysin luonnollinen. Katselin savupylväitä, jotka kohosivat taivasta kohti. Sahrawien levollisessa elämäntavassa oli jotakin hirmuisen kaunista. Täällä ihmiset ovat vapaita, ajattelin. Minusta se jos mikä merkitsi sielun sivistyneisyyttä.
Taiwanilaiskirjailija Sanmaon Tarinoita Saharasta on alkujaan ollut kokoelma kirjailijan matkakertomuksia, joita julkaistiin hänen kotimaassaan. Vuonna 1976 kertomukset koottiin kirjaksi, ja nyt ne on saatu suomen kieltä lukevien ulottuville Rauno Sainion hienon ja merkittävän suomennoksen myötä.
Tarinoita Saharasta on nimensä mukaisesti kokoelma tarinoita. Episodimaisuudesta huolimatta kokoelma on yllättävän ehyt ja kerrontaa on miellyttävää seurata. Kertomuksiin sisältyy tavallista arkea hupaisine sattumuksineen: kesken arkiaskareiden kotiin saattaa tupsahtaa vuohi. Toisaalta elämä ei aina ole myöskään helppoa vaan uuteen ympäristöön totutteleminen vaatii perehtymistä paikallisiin tapoihin ja myös omien rajojen vetämistä.
Enpä ole tainnut koskaan lukea Saharaan sijoittuvaa teosta. Yksi tärkeä osa teoksen kuuntelua olikin kokemus kokonaan uudenlaiseen maailmaan sukeltamista: Sanmaon kerronnasta välittyy hänen rakkautensa aavikkomaisemaa kohtaan tavalla, joka tuntuu samaan aikaan vieraalta ja tutulta. Vieraalta siksi, että en osaa kuvitella aavikkoa sielunmaisemakseni, mutta samalla tuntuu mahdolliselta kiintyä ja kiinnittyä johonkin paikkaan kirjailijan tavoin.
Ylipäätään koko teoksen äärellä koen niin tuttuutta kuin vierautta. Pidän teoksesta välittyvästä itseironiasta mutta aina huumori ei kolahda. Pidän siitä, miten elävästi Sanmao lähiympäristöään kuvaa, mutta paikoin kerronnasta kalskahtaa jotain tunkkaista siitäkin huolimatta, että Sanmao suhtautuu lähimmäisiinsä huomattavasti avarakatseisemmin kuin moni muu aikalainen.
Ehkä tämän teoksen äärellä haasteena onkin se, että lukija on väärässä ajassa ja väärässä kulttuurissa. Sanmao on ilmeisesti ollut monelle taiwanilais- ja kiinalaisnaiselle tärkeä esikuva, joka on rikkonut konservatiivisia normeja. Etuoikeutettuna suomalaisnaisena en koe tätä ulottuvuutta niin merkittäväksi kuin varmasti moni muu lukija on kokenut.
Joka tapauksessa Tarinoita Saharasta oli kiinnostava ja silmiä avaava kuuntelukokemus. Lapin hangilla hiihdellessä ja Sanmaon kerrontaa kuunnellessa kontrasti oli melkoinen ja samalla tajusin hyvin, miten vähän tiedän Saharan alueesta ja historiasta. Kiinnostukseni heräsikin aiempaa vahvemmin niin Saharaa kuin myös taiwanilaista kirjallisuutta kohtaan – ehkä jälkimmäistä on nyt mahdollista saada aiempaa enemmänkin suomeksi.
Helmet 2023 -lukuhaaste: 6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate.
Sadan vuoden lukuhaasteessa Sanmaon teos sijoittuu 1970-luvulle.
Kulttuurien kohtaaminen oli tässä hyvin kuvattu. Lisäksi kirja sai minut googlailemaan Saharan länsilaidan historiaa.
VastaaPoistaSe minuakin alkoi kiinnostaa! Tajusin, että ylipäätään minulla on hyvin hatara tietämys Saharan alueesta, sen historiasta puhumattakaan.
PoistaSuomentaja kiittää arviosta! Suomennan tämän vuoden aikana (ainakin) kaksi taiwanilaista romaania, joten lisää on tulossa vuonna 2024! :)
VastaaPoistaWau, onpa todella kiva kuulla! Kiitos tiedosta!
PoistaTämä teos on herättänyt huomioni, joten se meni ainakin ehkä-lukulistalle. Uusiin kulttuureihin tutustuminen kiinnostaa, ja tässähän pääsisi kurkistamaan niin taiwanilaiseen sielunmaisemaan kuin Saharaankin!
VastaaPoistaOlen kyllä mutinoistani huolimatta innostunut juuri siitä, miten tässä pääsee tutustumaan entuudestaan vieraisiin maailmoihin.
Poista