Omasta mielestään Riikalla oli homma hanskassa, sillä alkuaikoina hän veti hihaan vain pari kertaa vuorokaudessa. Eihän hänellä mitään ongelmaa ollut. Vuosikaudet Riikka pystyi valehtelemaan tämän itselleen. Vielä viiden käyttövuoden jälkeen hän pystyi perustelemaan asian niin, ettei siinä ollut mitään ongelmaa – ja jatkoi vielä seuraavat viisi vuotta. Päihteidenkäyttäjille tuttu mantra pyöri päässä: Kyllä minä tämän hanskaan, pystyn lopettamaan heti kun haluan.
Minulla oli suuri kunnia osallistua marraskuussa 2022 Naistenkartano ry:n satavuotisjuhlaan. Pidin juhlassa puheen naisten keskinäisestä tuesta ja naisesikuvista – esikoistietokirjani aiheen mukaisesti. Puheeni jälkeen luokseni saapui vuolaasti kiitellen nainen, joka puhui nopeasti ja kertoi hetkessä taustastaan kaiken olennaisen.
Tuo nainen oli Riikka Tuomi, joka kertoi olleensa 20 vuotta päihderiippuvainen ja eläneensä huumeiden täyttämää elämää oikeastaan koko aikuisikänsä. Riikka myös kertoi, että hänen tarinansa on tulossa julkisuuteen kirjana. Kiinnostuin välittömästi.
Nyt tuo kirja on julkaistu. Eve Hietamiehen kirjoittama Palavaa lunta – Tuhon tieltä toipuvassa addiktiksi perustuu kirjailijan ja Riikka Tuomen keskusteluihin. Teos avaa lapsuudesta lähtien sitä, miten kaikki meni niin pahasti pieleen, että jo teini-iässä Riikka oli päihdekoukussa ja eli kahden vuosikymmenen ajan vaihtaen asuntoja ja kumppaneita, oli välillä koditon, välillä sairaalahoidossa, tuli pahoinpidellyksi ja teki rikoksia. Samoin teos avaa sitä, mikä lopulta johti siihen, että Riikka päätti jättää päihteet.
Riikka Tuomen tarina on järisyttävä. Minun piti lukea kirjaa vähitellen, pala palalta, koska tapahtumat ahdistivat välillä niin suuresti. Ahdistuksesta huolimatta kirja on tärkeää luettavaa: se muistuttaa, että addiktiot ovat sairaus ja että addiktoitunut on aina jonkun lapsi, ehkä sisar, veli tai muu sukulainen, jonkun läheinen; ihminen joka on muutakin kuin riippuvuutensa. Kun niin helposti päihdeongelmaiset niputetaan kasvottomaksi massaksi, on Palavaa lunta hyödyllinen muistutus siitä, että haasteet ovat yksilöiden haasteita, koko elämän kokoisia vyyhtejä, jotka eivät ratkea sillä, että riippuvainen käsketään lopettamaan päihteiden käyttö.
Eve Hietamiehen teos sisältääkin myös huomionarvoisia havaintoja siitä, mikä voi auttaa. Riikka Tuomen mukaan ensisijaisen tärkeää on, että ihminen itse haluaa irti päihteistä. Toisaalta pelkkä halu ei välttämättä riitä, jos oikeanlaista tukea ei ole tarjolla. Minkälaista tuen pitäisi olla, siitä Riikalla on painavaa sanottavaa.
Palavaa lunta on syntynyt Riikka Tuomen ja Eve Hietamiehen yhteisten keskustelujen tuloksena. Välillä teos raottaa verhoa taustalle, ja pidänkin siitä, miten kaksikko sanailee ja miten Hietamies oppii Tuomeen tutustuessaan lisää. Silti hätkähdän, kun Hietamies tivaa Tuomelta, miksi tämä ei lähtenyt väkivaltaisesta suhteesta – en aivan näe kysymystä tarpeellisena, vaikka ymmärränkin, että monen mieleen kysymys väistämättä nousee. Alkuun minua myös vaivaa se, miten teoksessa käytetään huumemaailman slangia sellaisissakin osuuksissa, jotka sisältävät kirjailijan kuvailua ja kerrontaa – jokin siinä, että ulkopuolelta tuleva ottaa slangin omaan käyttöönsä, häiritsee. Toisaalta pidän siitä, että kirjailija tunnustaa tietämättömyytensä ja antaa kokemusasiantuntijan kertoa. Lopputulos on yhtenäinen ja onnistunut, vaikka Riikka Tuomen ei olekaan ollut keskusteluissa helppoa rakentaa menneisyydestään selkeää aikajanaa.
Palavaa lunta on teos, jonka toivoisin päätyvän ennen kaikkea päihderiippuvaisiin vieroksuen suhtautuvien lukulistalle. Kirja antaa kurkistaa maailmaan, joka helposti jää pimentoon mutta jonka äärellä pienikin ymmärryksen ja empatian lisäys ei liene haitaksi. Varsinkin siinä kohtaa, kun vähäosaisilta halutaan viedä vähästäkin osa pois, voi olla silmiä avaavaa tutustua yhteen yksilötarinaan ja sen kautta monen muun kohtaloon. Riikka Tuomi kävi pohjalla mutta onnistui ponnistamaan ylöspäin. Valitettavan moni jää pohjalle eritoten, jos tukea ei ole riittävästi tarjolla.
Helmet 2023 -lukuhaaste: 10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja.
Kiitos esittelystä. Todellakin päihderiippuvaisilla on läheiset. Sun poika kävi täällä oli äidin kirjoittama teos pojan holtittomasta elämästä, mihin kuuluivat päihteet. Järkyttävää luettavaa.
VastaaPoistaSun poika kävi täällä on vaikuttava teos! Vaikka siinä lähtökohtana onkin mielen sairastuminen, on kirjoissa paljon samaa – oivalsin nyt, kun Kuoppamäen teoksen mainitsit. Kuoppamäkihän puhuu paljon siitä, miten vaikeaa on, kun mielenterveysongelmista kärsivältä puuttuu sairaudentunto. Samankaltaistahan on myös päihderiippuvaisuuksissa: addikti ei itse hahmota, että hänen toimintansa on ongelmallista. Ja jos ei itse tunnista ongelmaa eikä halua raitistua, ovat läheiset kovin keinottomia.
Poista