Se on viillellyt taas. Jatkan tavaroiden nostamista ostoskärryistä Keravan Citymarketin kassahihnalle. Vastaan Ainolle ensin, ettei tarvitse pyytää anteeksi. Sitten sanon jotain, mitä en jälkeenpäin enää muista ja nyökkään samalla ystävällisen hymyn kassatytölle. Pelkään, että perässäni jonottava kuulee, mitä Aino sanoo puhelimen toisessa päässä. Jos se kuulee, se pitää minua hulluna, kun jään tähän enkä ryntää heti parkkihalliin ja auton rattiin ja lapseni luo.
Soili Pohjalaisesta on tullut Käyttövehkeiden ja Valuvian myötä kirjailija, jonka teoksen ilmestyminen uutuuskatalogiin on ilonaihe. Ilahduin siis suuresti, kun kuulin kirjailijan kolmannen romaanin olevan tulossa. Toisaalta minua myös hieman mietitytti: Ihon alla käsittelee raskasta aihetta, lapsen vaikeuksia, ja perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin. Humoristiseen otteeseen mieltyneenä mietin, mitä mahtaa ulkoasultaan tummasävyinen teos pitää sisällään.
Kertomuksen minäkertoja on äiti, jonka lapsi alkaa viillellä itseään. Kolmihenkisen perheen tasapaino keikahtaa pahemman kerran, kun Aino-tytär joudutaan kerta toisensa jälkeen paikkaamaan sairaalassa kuntoon. Koko elämä on yhtäkkiä täynnä huolta ja pelkoa. Aino on keskipiste, jonka vointia vanhemmat tarkkailevat ja jonka vuoksi täytyy olla jatkuvasti varuillaan.
Romaani rakentaa vaikuttavan kuvan perheestä, joka kärsii. Äidin murhe koskettaa ja kokemus piirtyy esiin tavalla, joka tekee siitä todentuntuisen ja vaikuttavan. Kertomus osoittaa vivahteikkaasti, miten yhden perheenjäsenen pahoinvointi vaikuttaa kaikkiin ja muuttaa tapoja nähdä esimerkiksi oma puoliso. Oikeastaan tapa nähdä koko elämä muuttuu: vuosien takaiset yritykset olla "hyvä vanhempi" näyttäytyvät koomisessa valossa, kun vaikeudet saavat ymmärtämään, miten hyvää on tavallinen elämä.
Siinäpä oikeastaan onkin sanoma, jonka romaanista luen. Olennaista elämässä on tavallisuus, se että kaikki sujuu omalla painollaan ilman valtavia huolenaiheita. Romaani osoittaa myös elämän sattumanvaraisuuden: vaikka kuinka yrittää olla hyvä vanhempi, voi jokin mennä vikaan. Romaani ei osoita syyllisiä vaan muistuttaa, että kaikki ei suinkaan ole omissa käsissä.
Ja se humoristinen ote. Vaikka aihe on raskas, on Pohjalaisen huumori tallella. Ihastelen sitä, miten hän osaa tuoda vaikeisiinkin tilanteisiin lakonista komiikkaa ja jopa mustaa huumoria. Ihon alla itkettää ja naurattaa sortumatta kummassakaan suunnassa falskiuteen tai patetiaan. Huumori keventää tarpeellisella tavalla kokonaisuutta, joka muistuttaa siitä, miten perhe-elämä ei todellakaan aina ole helppoa ja miten voimaton vanhempi lapsensa pahoinvoinnin äärellä voi olla. Tarina tarjoaa vertaistukea ja muistuttaa, miten tärkeää on, että perheet saavat tukea.
Miten saatana voi olla olemassa niin onnellisia perheitä, että niiden koiratkin hymyilevät?
Joko saa alkaa odottaa kirjailijalta uutta luettavaa?
Myös Tuija on kirjoittanut ajatuksiaan Pohjalaisen romaanista.
Tässä on todella tärkeä aihe, jota ei ole ehkä kovin paljon kirjallisuudessa käsitelty.
VastaaPoistaOn todella tärkeä aihe. Hienoa, että kirjailija on rohjennut aiheeseen tarttua.
PoistaKiitos Jonna! Ihana kuulla, että odotat uutta luettavaa minulta. ❤️ Siitä voimaa tämän päivän kirjoitustyöhön!
VastaaPoistaIhanaa, että kirjoitustyö on meneillään! <3
Poista