Tyttö nukkuu unipesässään minua vastapäätä, pienet kädet sivuille avautuneina, täysin vaipuneena unen salaperäiseen maailmaan. Hän näyttää niin viattomalta, kuin hänellä ei olisi mitään tekemistä sen kanssa, etten ole nukkunut kuin kaksi tuntia kerrallaan viimeisten viikkojen ajan.
Hanna Päivärinnan esikoisromaanissa Pidä minua vielä Lotta totuttelee uuteen elämäntilanteeseen. Hän on tarinan minäkertoja, joka saa vauvan. Puoliso Lari on läsnä ja huolehtii, mutta äitiys ei ole kolmekymppiselle Lotalle helppoa.
Kertomuksessa nykyhetkeen limittyvät Lotan muistot menneisyydestä. Suhde äitiin ei ole aivan helppo, ja sekä lapsuuden että nuoruuden kokemukset perustelevat osaltaan sitä, mistä Lotan epävarmuus kumpuaa. Liikaa menneisyyden kokemuksia ei kuitenkaan alleviivata vaan lukijalle annetaan tilaa rakentaa yhteyksiä menneisyyden ja kerronnan nykyhetken välille omien tulkintojensa mukaisesti.
Siitä, kun tulin ensimmäistä kertaa äidiksi, on jo aikaa. Silti löydän Päivärinnan romaanista paljon tunnistettavaa. Se herättää muistoja siitä, miten vauvan saaminen muutti elämää perustavalla tavalla ja miten äitiydessä ei ole kysymys pelkästään synnytyksestä vaan se on monella tapaa vahvasti mielensisäinen prosessi. Lotan tapa pohtia mennyttä tuntuu hyvin tutulta.
Pidä minua vielä on psykologisesti vakuuttava romaani, joka ei kaihda vaikeitakaan kysymyksiä. Ote on hyvällä tavalla realistinen ja muistuttaa siitä, että uuden perheen elämä ei aina ole täynnä onnea. En voi olla pohtimatta, miten tarpeellinen tällainen romaani olisi ollut silloin, kun itse elin vauva-aikaa. Niinpä suosittelenkin Päivärinnan esikoista kaikille äitiydestä kiinnostuneille.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!