Uutta romaania kirjoitan kuin huumetta. En ole koskaan niin onnellinen kuin istuessani rauhassa koneen ääressä.
Kaari Utrion elämäkerta on todellinen sukellus paitsi kunnioitettavan kirjallisen uran tehneen feministin elämään myös suomalaisen kirjallisuuden lähihistoriaan. Neljä vuosikymmentä kirjailijana on tarkoittanut samalla neljää vuosikymmentä osana kirjallisuuden alaa ja osana yhteiskunnallista muutosta ja keskustelua. Tämän kaiken Anna-Liisa Haavikko on koonnut toimivaksi paketiksi, jonka äärellä lukija saa oivaltaa, muistaa, hämmästyä ja innostua.
Ahmin joskus nuorena Utrion historiallisia romaaneja läkähdyksiin asti. Niin paljon, että jossain vaiheessa naureskelin jo saaneeni tarpeekseni. Sitä naureskelua ei ole tarkoitettu ivaksi vaan uskon Utrion teoksilla olleen tärkeä osa siinä, minkälaisia mahdollisuuksia ja oikeuksia näin naisella olevan. Utrion viesti vetosi minuun, ja hänen fiktiivisten teostensa vahvat naiset jättivät minuun jälkensä.
Vasta Haavikon kirjoittaman elämäkerran äärellä kuitenkin ymmärrän, miten valtavan paljon töitä Utrio on tehnyt kirjailijana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Hän on luonut uraansa määrätietoisesti ja ymmärtäen, minkälaisin keinoin lukijoita kiinnostavaa kirjallisuutta rakennetaan. Yksi haaste on ollut Utrion genre: viihdekirjallisuutta ei ole pidetty "oikeana" kirjallisuudenlajina vaan höttöisenä ajanvietteenä. Utrion teoksia määriteltiin "rouvaspornoksi" mutta 1970-luvulla asenteet alkoivat vähitellen muuttua.
Valtion kirjallisuuspalkintoa ei ollut tapana myöntää viihdekirjailijoille. 3500 markan palkintosummaa tärkeämpää Kaarille oli tunnustus: hän oli siis oikea kirjailija, joka palkitaan. Kaari Utrion palkitseminen kieli siitä, että viihde alkoi tulla salonkikelpoiseksi ja se otettiin vakavasti omana tyylilajinaan.
Utrio on myös ollut vuosikymmenten ajan julkisuuden henkilö, jonka näkemyksiä on mieluusti kysytty, kun on ollut kyse naishistoriasta tai naisen asemasta. Hän on ollut valmis ottamaan kantaa tärkeinä pitämiensä asioiden puolesta silloinkin, kun lokaa on tullut vastaan sieltä ja täältä, ja hän on ollut taustavaikuttajana esimerkiksi silloin, kun Suomeen puuhattiin ensimmäistä naiskirjailijan – Minna Canthin – liputuspäivää.
Kun nyky-yhteiskunnassa suuri haaste mielestäni on usein historiattomuus, on Kaari Utrio esimerkki päinvastaisesta. Historiantuntemus on ollut usein hänen näkemystensä pontimena, mikä on totisesti tarpeen. Kovin usein historiaa muunnetaan omiin näkemyksiin sopivaksi todeten, "kun ei ennenkään ole näin tehty", vaikka totuus olisikin vallan toisenlainen.
Kaari Utrio on vakuuttavan uran tehnyt kirjailija ja vaikuttaja, jonka tarina todellakin ansaitsee tulla kerrotuksi. Anna-Liisa Haavikon työ on varsinainen kulttuuriteko, joka houkuttaa palaamaan Utrion tuotannon äärelle. Massiivinen elämäntarina etenee sulavasti eikä aika käy sen äärellä pitkäksi. Mainio elämäkerta muillekin kuin Utrion romaaneihin ihastuneille!
Muualla: Illuusioita, Kirjavinkit ja Kirja vieköön!
Tämä oli upea elämäkerta upeasta kirjailijasta! Utrion historiallisten kirjojen taustalla on aivan valtava työ, hän ei olisi ansainnuit työstään väheksyntää takavuosina.
VastaaPoistaJuuri näin! Minusta on hienoa, että kaunokirjallisuus voi opettaa historiasta, kun taustatyö on tehty huolella. Ja sen Utrio on kyllä tehnyt.
Poista