"Maanantai 23. kesäkuuta 2014
33 päivää ennen Orphean 21. teatterifestivaalin ensi-iltaa.
Näin Stephanie Mailerin ensimmäisen ja viimeisen kerran, kun hän tuli kuokkimaan läksiäisiini New Yorkin osavaltion poliisilaitokselle."
Kaksikymmentä vuotta ehtivät Jesse Rosenberg ja Derek Scott ajatella, että he ratkaisivat koko Orphean pikkukaupunkia kohauttaneen perhesurman. Vuonna 2014 Jesse on jäämässä eläkkeelle mutta joutuukin kohtaamaan nuoren toimittajan, joka kyseenalaista vuosien takaisen urotyön. Stephanie Mailer on varma, että oikeaa surmaajaa ei koskaan löydetty. Sitten nuori nainen katoaa.
Seuraa tapahtumavyyhti, jonka langat leviävät moneen suuntaan. Lukijana huomaa epäilevänsä vähän kaikkia, ärsyyntyvänsä ajoittain runsaudesta mutta pysyvänsä kuitenkin kuin langoilla kiinni tarinassa. Sillä onhan niin, että mysteerit on selvitettävä. Kuka tappoi kaupunginjohtajan perheen kaksikymmentä vuotta aiemmin? Mitä tapahtui Stephanie Mailerille?
Juoni vetää hyvin, vaikka aika ajoin tarinan täyteläisyys tuntuu hieman liian pakahduttavalta. Kuuntelin kirjan, ja välillä oli vaikea pysyä peressä, kuka hahmoista on äänessä – näkemyksensä saa poliisikaksikon lisäksi tuoda esille moni muukin. Lukijaystävällisesti onneksi lukujen alussa mainitaan, kuka kulloinkin puhuu, mutta kuuntelijan ei kannata kovin pitkiksi ajoiksi omiin aatoksiinsa vaipua, mikäli haluaa pysyä perillä käänteistä. Niitähän tarinassa riittää. Stephanie Mailerin katoaminen voisi toimia paremmin painettuna kirjana kuin äänikirjana, sillä perinteisessä versiossa on helppo palata ajoittain alkusivuilta löytyvään henkilöluetteloon – lukijaystävällinen ratkaisu sekin. Henkilöitäkin tarinassa riittää!
Viihdyttävää ja kohtuullisen kevyttä juonivetoista tarinaa etsivälle rohkenen tätä Dickerin uutukaista suositella. Minimalismin ystävän sen sijaan kannattanee harkita kahdesti.
Kovin vähän vielä löytyy arvioita, mutta ainakin Mummo matkalla- ja À la helvetia -blogeissa on kirjasta kirjoitettu.
33 päivää ennen Orphean 21. teatterifestivaalin ensi-iltaa.
Näin Stephanie Mailerin ensimmäisen ja viimeisen kerran, kun hän tuli kuokkimaan läksiäisiini New Yorkin osavaltion poliisilaitokselle."
 |
| Joël Dicker: Stephanie Mailerin katoaminen Tammi 2019 Alkuteos La disparition de Stephanie Mailer 2018 Suomentanut Kira Poutanen 716 sivua Äänikirjan lukija Jussi Puhakka Kesto 18 39 min |
Kaksikymmentä vuotta ehtivät Jesse Rosenberg ja Derek Scott ajatella, että he ratkaisivat koko Orphean pikkukaupunkia kohauttaneen perhesurman. Vuonna 2014 Jesse on jäämässä eläkkeelle mutta joutuukin kohtaamaan nuoren toimittajan, joka kyseenalaista vuosien takaisen urotyön. Stephanie Mailer on varma, että oikeaa surmaajaa ei koskaan löydetty. Sitten nuori nainen katoaa.
Seuraa tapahtumavyyhti, jonka langat leviävät moneen suuntaan. Lukijana huomaa epäilevänsä vähän kaikkia, ärsyyntyvänsä ajoittain runsaudesta mutta pysyvänsä kuitenkin kuin langoilla kiinni tarinassa. Sillä onhan niin, että mysteerit on selvitettävä. Kuka tappoi kaupunginjohtajan perheen kaksikymmentä vuotta aiemmin? Mitä tapahtui Stephanie Mailerille?
Juoni vetää hyvin, vaikka aika ajoin tarinan täyteläisyys tuntuu hieman liian pakahduttavalta. Kuuntelin kirjan, ja välillä oli vaikea pysyä peressä, kuka hahmoista on äänessä – näkemyksensä saa poliisikaksikon lisäksi tuoda esille moni muukin. Lukijaystävällisesti onneksi lukujen alussa mainitaan, kuka kulloinkin puhuu, mutta kuuntelijan ei kannata kovin pitkiksi ajoiksi omiin aatoksiinsa vaipua, mikäli haluaa pysyä perillä käänteistä. Niitähän tarinassa riittää. Stephanie Mailerin katoaminen voisi toimia paremmin painettuna kirjana kuin äänikirjana, sillä perinteisessä versiossa on helppo palata ajoittain alkusivuilta löytyvään henkilöluetteloon – lukijaystävällinen ratkaisu sekin. Henkilöitäkin tarinassa riittää!
Viihdyttävää ja kohtuullisen kevyttä juonivetoista tarinaa etsivälle rohkenen tätä Dickerin uutukaista suositella. Minimalismin ystävän sen sijaan kannattanee harkita kahdesti.
Kovin vähän vielä löytyy arvioita, mutta ainakin Mummo matkalla- ja À la helvetia -blogeissa on kirjasta kirjoitettu.
Dickerin suhteen olen todennut jo aiemmin, jotta maltti olisi valttia eikä kaikkea tarvitsisi tunkea samaan teokseen, mutta kesälukemisesta tämä hyvinkin käy, viihdyttävää ja vauhdikasta eikä kieliasussa moittimista;)
VastaaPoistaMielenkiintoista nähdä, kuinka hänen tuotantonsa jatkuu ja kehittyy...
Maltti tosiaan olisi valttia! :) Hyvin toki toimii näinkin, mutta aina olisi parempi, jos ei tarvitsisi matkan varrella ärsyyntyä runsauden takia.
PoistaMinäkin aloin kuuntelemaan tätä äänikirjana, mutta intoni hyytyi reilun seitsemän tunnin jälkeen. Kuuntelin lopusta vajaan tunnin verran ja sain mielestäni kirjasta tällä tyylillä aivan tarpeeksi irti. :D Juonta oli minun makuuni paisuteltu hieman liikaa, ja luulen, että Dickerin lukeminen/kuuntelu jää minulla tähän yritykseen. En kyllä kehdannut merkata kirjaa Goodreadsissa luetuksi. :) Jussi Puhakka sen sijaan oli minulle uusi lukija ja hänen lukutyylinsä jäi positiivisena kokemuksena mieleen.
VastaaPoistaKyllä tässä tosiaan tarpeettoman paljon on käänteitä paisuteltu, vähemmän olisi enemmän. Tyylisi kuulostaa mielenkiintoiselta mutta voin hyvin kuvitella sen tämän kohdalla toimivan, koska minusta välissä oli sellaista tyhjäkäyntiä, että ilmankin olisi pärjännyt. Jussi Puhakan lukemista kyllä kuuntelee mieluusti.
Poista