Siirry pääsisältöön

Malin Lindroth: Vanhapiika

"Yksinäisyys. Miltä se näyttää? Islannin laavakentältä. Ei puita, ei kasvillisuutta. Pelkkiä harmaan sävyjä, aukeaa, taivasta – kauempana ehkä jokunen hyisessä tuulessa tutiseva pieni pensas. Kerran olin siellä, Islannin kuumaisemassa. Otin lakeudella muutaman askeleen ja mielessäni välähti: niin, sehän olen minä! Juuri siltä yksinäisyyteni näyttää."
Malin Lindroth: Vanhapiika – Tahattomasti yksinäisen tarina
Atena 2019
Alkuteos Nuckan 2018
Suomentanut Hannimari Heino
115 sivua

Malin Lindrothin Vanhapiika on omakohtaisiin kokemuksiin perustuva teos siitä, mitä on olla yksinäinen nainen, vanhapiika, yhteiskunnassa, jonka perusyksikkö on pariskunta. Lindroth ottaa uudelleen käyttöön sanan vanhapiika, peilaa nykymaailman yksinäistä naista menneisyyden sisariinsa ja tuo esille kirkkaasti sen, mitä on olla nykyajan vanhapiika.

Monen muun tavoin myös Lindroth on toivonut löytävänsä rakkauden ja päätyvänsä parisuhteen. Hän on kyllä tavannut miehiä ja rakastunut – jokainen mies vain on sanonut hänelle ei.
Jos karsitaan käytännön asiat ja mennään vanhapiikuuden syvimpään ytimeen, kyse on – niin haluan väittää – ennen kaikkea siitä, että siinä joutuu käsittelemään kroonista torjutuksi tulemisen tunnetta.
Lindroth tuo esille ilmiön, josta mieluummin vaietaan. Säännönmukaistahan on se, että jokainen niin tahtova löytää romanttisen rakkauden. Yksinäisyydessä on jotain outoa, normeista poikkeavaa. Vanhapiikafobian rinnalle asettuvat parisuhteen ilmiöt, perheen perustaminen, pariskuntien yhteinen ajanvietto, eroamiset ja uudet rakastumiset – olennaistahan on eronkin jälkeen löytää uusi rakkaus. Eron hetkellä pelätään yksin jäämistä mutta montakaan ajatusta ei suoda heille, jotka ovat tahtomattaan yksin, joilta jää parisuhde väliin ja perhe perustamatta. Heidän äänensä Malin Lindroth haluaa nostaa esille, ja sen hän tekee tyylikkäästi ja älykkäästi.

Esseistinen Vanhapiika on avoin ja rehellinen tilitys siitä, mitä on olla sinkku aikana, jolloin sinkkuudesta tulee mieleen Hollywoodin kiillottama Sinkkuelämää-kuva – arkinen totuus on kuitenkin jotain kovin toisenlaista. Tahattomasti yksinäinen joutuu jatkuvasti kohtaamaan sen, miten hän ei riitä. Hän sopii kyllä ystäväksi ja oikolukijaksi mutta ei parisuhteeseen. Mitä on jatkuvasti huomata olevansa sopimaton, riittämätön?

Malin Lindroth kirjoittaa tärkeästä aiheesta erittäin hyvin. Lindrothin tarina koskettaa ja herättää ajatuksia. Lukijan itsensä ei tarvitse olla vanhapiika: suosittelisin kirjaa kenelle tahansa, sillä sen tarkasteleminen, miten parisuhde on kyseenalaistamaton normi, ei liene pahitteeksi kenellekään.
Haluamme, että meitä on kaksi. Meitä tulee olla kaksi. Meitä pitää olla kaksi. Sitä ajatusta jauhetaan joka ikisessä kahvihuoneessa, siitä rallatetaan joka ikisessä iskelmäkilpailussa ja siitä tehtaillaan mainoksia, leikkejä, taidetta, politiikkaa ja populaarikulttuuria vuorokauden kaikkina tunteina.
Malin Lindrothin teoksesta muissa blogeissa: SivutielläKirjat kertovat, Anun ihmeelliset matkat ja Reader, why did I marry him?

Helmet 2019 -lukuhaasteessa Vanhapiika asettuu kohtaan 37. Pienkustantamon julkaisu.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on