Siirry pääsisältöön

Malin Lindroth: Vanhapiika

"Yksinäisyys. Miltä se näyttää? Islannin laavakentältä. Ei puita, ei kasvillisuutta. Pelkkiä harmaan sävyjä, aukeaa, taivasta – kauempana ehkä jokunen hyisessä tuulessa tutiseva pieni pensas. Kerran olin siellä, Islannin kuumaisemassa. Otin lakeudella muutaman askeleen ja mielessäni välähti: niin, sehän olen minä! Juuri siltä yksinäisyyteni näyttää."
Malin Lindroth: Vanhapiika – Tahattomasti yksinäisen tarina
Atena 2019
Alkuteos Nuckan 2018
Suomentanut Hannimari Heino
115 sivua

Malin Lindrothin Vanhapiika on omakohtaisiin kokemuksiin perustuva teos siitä, mitä on olla yksinäinen nainen, vanhapiika, yhteiskunnassa, jonka perusyksikkö on pariskunta. Lindroth ottaa uudelleen käyttöön sanan vanhapiika, peilaa nykymaailman yksinäistä naista menneisyyden sisariinsa ja tuo esille kirkkaasti sen, mitä on olla nykyajan vanhapiika.

Monen muun tavoin myös Lindroth on toivonut löytävänsä rakkauden ja päätyvänsä parisuhteen. Hän on kyllä tavannut miehiä ja rakastunut – jokainen mies vain on sanonut hänelle ei.
Jos karsitaan käytännön asiat ja mennään vanhapiikuuden syvimpään ytimeen, kyse on – niin haluan väittää – ennen kaikkea siitä, että siinä joutuu käsittelemään kroonista torjutuksi tulemisen tunnetta.
Lindroth tuo esille ilmiön, josta mieluummin vaietaan. Säännönmukaistahan on se, että jokainen niin tahtova löytää romanttisen rakkauden. Yksinäisyydessä on jotain outoa, normeista poikkeavaa. Vanhapiikafobian rinnalle asettuvat parisuhteen ilmiöt, perheen perustaminen, pariskuntien yhteinen ajanvietto, eroamiset ja uudet rakastumiset – olennaistahan on eronkin jälkeen löytää uusi rakkaus. Eron hetkellä pelätään yksin jäämistä mutta montakaan ajatusta ei suoda heille, jotka ovat tahtomattaan yksin, joilta jää parisuhde väliin ja perhe perustamatta. Heidän äänensä Malin Lindroth haluaa nostaa esille, ja sen hän tekee tyylikkäästi ja älykkäästi.

Esseistinen Vanhapiika on avoin ja rehellinen tilitys siitä, mitä on olla sinkku aikana, jolloin sinkkuudesta tulee mieleen Hollywoodin kiillottama Sinkkuelämää-kuva – arkinen totuus on kuitenkin jotain kovin toisenlaista. Tahattomasti yksinäinen joutuu jatkuvasti kohtaamaan sen, miten hän ei riitä. Hän sopii kyllä ystäväksi ja oikolukijaksi mutta ei parisuhteeseen. Mitä on jatkuvasti huomata olevansa sopimaton, riittämätön?

Malin Lindroth kirjoittaa tärkeästä aiheesta erittäin hyvin. Lindrothin tarina koskettaa ja herättää ajatuksia. Lukijan itsensä ei tarvitse olla vanhapiika: suosittelisin kirjaa kenelle tahansa, sillä sen tarkasteleminen, miten parisuhde on kyseenalaistamaton normi, ei liene pahitteeksi kenellekään.
Haluamme, että meitä on kaksi. Meitä tulee olla kaksi. Meitä pitää olla kaksi. Sitä ajatusta jauhetaan joka ikisessä kahvihuoneessa, siitä rallatetaan joka ikisessä iskelmäkilpailussa ja siitä tehtaillaan mainoksia, leikkejä, taidetta, politiikkaa ja populaarikulttuuria vuorokauden kaikkina tunteina.
Malin Lindrothin teoksesta muissa blogeissa: SivutielläKirjat kertovat, Anun ihmeelliset matkat ja Reader, why did I marry him?

Helmet 2019 -lukuhaasteessa Vanhapiika asettuu kohtaan 37. Pienkustantamon julkaisu.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Kuunnellessani sinä yönä Đat-enon tarinaa tajusin, miten hirvittävä asia sota oli. Sen osalliset joko kuolivat tai menettivät osan sielustaan niin, etteivät enää koskaan tunteneet itseään kokonaisiksi. Nguy ễ n Phan Qu ế  Mai: Vuorten laulu Sitruuna 2022 englanninkielinen alkuteos The Mountains Sing suomentanut Elina Salonen 349 sivua Vuorten laulun mukana tulee matkanneeksi nykyajasta menneisyyteen. Romaani avaa 1900-luvun jälkipuoliskoa vietnamilaisten näkökulmasta, kun isoäiti kertoo H ươ ngille, lapsenlapselleen, elämäntarinaansa. Isoäiti  Diệu Lan  on eräänlainen suvun keskushahmo, joka pitää lankoja käsissään kriisistä toiseen siinä määrin kuin kykenee. Kriisejä nimittäin riittää. Jo kommunistinen vallankumous ajaa perheen ahtaalle, ja kun maanomistajat rinnastetaan riistäjiin, joutuu Diệu Lan pakenemaan lastensa kanssa kauas kotoaan. Pakomatkalla hän joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta silti hän odottaa saavansa koota perheensä luokseen sitten, kun ajat ovat suotuisammat