Siirry pääsisältöön

Suvi Ratinen: Matkaystävä

"– Te ilmeisesti kuulutte Markon kanssa myös samaan herätysliikkeeseen?
– No en todellakaan kuulu enää, kimpaannun ja kävelen lähelle ikkunaa, mahdollisimman kauaksi suljetusta keittiönovesta. – Ja mitä se tähän liittyy?
– Ihan vaan taustat halutaan selvittää, poliisi sanoo rauhallisesti."

Suvi Ratinen:
Matkaystävä
Otava 2019
346 sivua
Äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen
kesto 10 t 54 min.

Suvi Ratisen esikoisromaanin päähenkilö on nuori nainen, jonka nimeä ei mainita. Nainen on rakentanut elämänsä Helsinkiin ja pyrkinyt jättämään ison osan lapsuudestaan ja nuoruudestaan taakseen, unohduksiin. Tasapainoa kuitenkin horjuttaa tieto lapsuudesta ja nuoruudesta tutun Järvisen Markon katoamisesta.

Jos naiselta kysytään, hän ei ole ollut koskaan mitenkään erityisen läheinen Järvisen Markon kanssa. Heitä kuitenkin yhdistää yhteisen kouluajan lisäksi myös se, että molempien perheet kuuluivat lestadiolaisten yhteisöön, ja siksi kai heidät mieluusti yhteen kuuluviksi ajateltiin. Minäkertojan mielestä he olivat kuitenkin vain matkaystäviä, sittemmin toisistaan erkaantuneita ja etäälle päätyneitä. Molemmat ovat irtautuneet lestadiolaisuudesta, mutta Marko jäi kotiseudulleen jatkamaan sikatilaa, kun nainen karisti pölyt kannoiltaan ja lähti Helsinkiin elämään tavallisen suomalaisen elämää ilman lestadiolaisuuden viittaa harteillaan.

Kun lapsuus ja nuoruus eletään yhteisön tiukkojen normien alla, on elämä hetken varsin rajatonta, kun nainen päättää irtautua yhteisöstään ja lähteä "maailmaan". Ihan kivutonta ei ole olla ulkona "meistä", mutta paluukin tuntuu mahdottomalta. Sopeutuminen uuteen elämään ei käy mutkattomasti, kun esimerkiksi populaarikulttuurin tuntemuksessa on suuria aukkoja, joita täytyy yrittää peitellä, jotta nolo menneisyys ei tulisi ilmi.

Jotakin hellyttävää on siinä, miten minäkertoja yrittää ujuttautua tavallisen suomalaisen nahkoihin ja peittää menneisyytensä, joka herättää häpeää. Trivial Pursuit -pelin vaaleanpunaiset kysymykset tulevat avuksi, kun nainen yrittää opetella ulkoa keskeistä knoppitietoa. Tärkeää on vain se, että saa olla tavallinen suomalainen eikä mikään kummajainen, jota ihmetellään.
Kaljaa läikkyy niskaani, mutta minua vain naurattaa. Makea ilo täyttää sieluni, minäkin olen oikea tavallinen suomalainen, eikä sitä ole enää kenenkään syytä epäillä. Minun ja tavallisen suomalaisuuden välissä ei ole enää mitään.
Ehkä koen hieman väsyttäväksi tämän kaavan, millä lestadiolaisuutta ja siitä irtautumista mielellään kuvataan. Lapsuus kuluu hieman ahdistuneessa uskossa, murrosiässä heräävät kysymykset ja epäilykset, sitten rikotaan rajoja ihan olan takaa ikään kuin muiden kuin uskossa olevien elämä olisi yhtä juopottelua ja irstailua. Silti Ratinen onnistuu kuvaamaan tätä prosessia kiinnostavasti ja paikoin myös hauskasti: koomisia ovat monet tilanteet, jotka kasvavat absurdeiksi. Dialogi myös toimii vallan mainiosti.

Uskottavuuden kanssa on välillä vähän niin ja näin, enkä ole aivan varma Järvisen Markon tarpeellisuudesta, vaikka hänellä tietenkin on osansa tapahtumien käynnistäjänä. Kaiken kaikkiaan Matkaystävä on kuitenkin varsin onnistunut romaani, jonka vahvuuksiin kuuluu se, miten vivahteikkaasti tarinassa kuvataan 1980–90-lukujen maailmaa.

Helmet-lukuhaaste: 14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi.


Bingossa menee rasti ruutuun Kotieläin.

Suvi Ratisen romaanista ovat sanailleet myös ainakin Kirsi, Katja ja Heidi.

Kommentit

  1. Kiva oli lukea postauksesi. Minäkin mietin tuota lestadiolaisuutta, koska se teema jo vähän kyllästyttää. Tilasin kuitenkin kirjan e-kirjana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli. Kyllä tähän kannattaa tutustua, jos aihe yhtään kiinnostaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Mauri Kunnas: Hui kauhistus!

"- Äiti, minkä tähden me oikein kummittelemme? kysyy Hemppa.
- Jaa-a, luulenpa, että ihmisten elämä olisi aika tylsää ilman jännittäviä kummitusjuttuja."
Meillä on ollut tapana, että yritämme hankkia omaan kirjahyllyyn kirjat, joiden pohjalta tehdyt teatteri- tai muut esitykset olemme lasten kanssa nähneet. Esimerkiksi Fedja-setä, kissa ja koira sekä Ronja, ryövärintytär on nähty teatterissa. Tämän nyt esittelyssä olevan Hui Kauhistuksen! näimme lastenoopperana Savonlinnan oopperajuhlilla vuonna 2006. Hankin kirjan omaksi jo tuolloin, mutta koska se katosi, ostin tilalle uudemman painoksen pari vuotta sitten.

Hui Kauhistus! koostuu pienistä tarinoista, joissa käsitellään pelkoja sympaattisella tavalla. Esimerkiksi ensimmäisessä tarinassa, joka on nimeltään Kummitusten yö, esillä ovat Pippendorfin kartanon kummitukset, jotka valmistautuvat yötä varten. Äiti komentaa perhettään pukemaan ylle puhtaat lakanat, ja kummitteleminen on kuin mitä tahansa tavallista työtä.
Vaari vingutt…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?