"– Te ilmeisesti kuulutte Markon kanssa myös samaan herätysliikkeeseen?
– No en todellakaan kuulu enää, kimpaannun ja kävelen lähelle ikkunaa, mahdollisimman kauaksi suljetusta keittiönovesta. – Ja mitä se tähän liittyy?
– Ihan vaan taustat halutaan selvittää, poliisi sanoo rauhallisesti."
Suvi Ratisen esikoisromaanin päähenkilö on nuori nainen, jonka nimeä ei mainita. Nainen on rakentanut elämänsä Helsinkiin ja pyrkinyt jättämään ison osan lapsuudestaan ja nuoruudestaan taakseen, unohduksiin. Tasapainoa kuitenkin horjuttaa tieto lapsuudesta ja nuoruudesta tutun Järvisen Markon katoamisesta.
Jos naiselta kysytään, hän ei ole ollut koskaan mitenkään erityisen läheinen Järvisen Markon kanssa. Heitä kuitenkin yhdistää yhteisen kouluajan lisäksi myös se, että molempien perheet kuuluivat lestadiolaisten yhteisöön, ja siksi kai heidät mieluusti yhteen kuuluviksi ajateltiin. Minäkertojan mielestä he olivat kuitenkin vain matkaystäviä, sittemmin toisistaan erkaantuneita ja etäälle päätyneitä. Molemmat ovat irtautuneet lestadiolaisuudesta, mutta Marko jäi kotiseudulleen jatkamaan sikatilaa, kun nainen karisti pölyt kannoiltaan ja lähti Helsinkiin elämään tavallisen suomalaisen elämää ilman lestadiolaisuuden viittaa harteillaan.
Kun lapsuus ja nuoruus eletään yhteisön tiukkojen normien alla, on elämä hetken varsin rajatonta, kun nainen päättää irtautua yhteisöstään ja lähteä "maailmaan". Ihan kivutonta ei ole olla ulkona "meistä", mutta paluukin tuntuu mahdottomalta. Sopeutuminen uuteen elämään ei käy mutkattomasti, kun esimerkiksi populaarikulttuurin tuntemuksessa on suuria aukkoja, joita täytyy yrittää peitellä, jotta nolo menneisyys ei tulisi ilmi.
Jotakin hellyttävää on siinä, miten minäkertoja yrittää ujuttautua tavallisen suomalaisen nahkoihin ja peittää menneisyytensä, joka herättää häpeää. Trivial Pursuit -pelin vaaleanpunaiset kysymykset tulevat avuksi, kun nainen yrittää opetella ulkoa keskeistä knoppitietoa. Tärkeää on vain se, että saa olla tavallinen suomalainen eikä mikään kummajainen, jota ihmetellään.
Uskottavuuden kanssa on välillä vähän niin ja näin, enkä ole aivan varma Järvisen Markon tarpeellisuudesta, vaikka hänellä tietenkin on osansa tapahtumien käynnistäjänä. Kaiken kaikkiaan Matkaystävä on kuitenkin varsin onnistunut romaani, jonka vahvuuksiin kuuluu se, miten vivahteikkaasti tarinassa kuvataan 1980–90-lukujen maailmaa.
Helmet-lukuhaaste: 14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi.
Suvi Ratisen romaanista ovat sanailleet myös ainakin Kirsi, Katja ja Heidi.
– No en todellakaan kuulu enää, kimpaannun ja kävelen lähelle ikkunaa, mahdollisimman kauaksi suljetusta keittiönovesta. – Ja mitä se tähän liittyy?
– Ihan vaan taustat halutaan selvittää, poliisi sanoo rauhallisesti."
Suvi Ratinen: Matkaystävä Otava 2019 346 sivua Äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto 10 t 54 min. |
Suvi Ratisen esikoisromaanin päähenkilö on nuori nainen, jonka nimeä ei mainita. Nainen on rakentanut elämänsä Helsinkiin ja pyrkinyt jättämään ison osan lapsuudestaan ja nuoruudestaan taakseen, unohduksiin. Tasapainoa kuitenkin horjuttaa tieto lapsuudesta ja nuoruudesta tutun Järvisen Markon katoamisesta.
Jos naiselta kysytään, hän ei ole ollut koskaan mitenkään erityisen läheinen Järvisen Markon kanssa. Heitä kuitenkin yhdistää yhteisen kouluajan lisäksi myös se, että molempien perheet kuuluivat lestadiolaisten yhteisöön, ja siksi kai heidät mieluusti yhteen kuuluviksi ajateltiin. Minäkertojan mielestä he olivat kuitenkin vain matkaystäviä, sittemmin toisistaan erkaantuneita ja etäälle päätyneitä. Molemmat ovat irtautuneet lestadiolaisuudesta, mutta Marko jäi kotiseudulleen jatkamaan sikatilaa, kun nainen karisti pölyt kannoiltaan ja lähti Helsinkiin elämään tavallisen suomalaisen elämää ilman lestadiolaisuuden viittaa harteillaan.
Kun lapsuus ja nuoruus eletään yhteisön tiukkojen normien alla, on elämä hetken varsin rajatonta, kun nainen päättää irtautua yhteisöstään ja lähteä "maailmaan". Ihan kivutonta ei ole olla ulkona "meistä", mutta paluukin tuntuu mahdottomalta. Sopeutuminen uuteen elämään ei käy mutkattomasti, kun esimerkiksi populaarikulttuurin tuntemuksessa on suuria aukkoja, joita täytyy yrittää peitellä, jotta nolo menneisyys ei tulisi ilmi.
Jotakin hellyttävää on siinä, miten minäkertoja yrittää ujuttautua tavallisen suomalaisen nahkoihin ja peittää menneisyytensä, joka herättää häpeää. Trivial Pursuit -pelin vaaleanpunaiset kysymykset tulevat avuksi, kun nainen yrittää opetella ulkoa keskeistä knoppitietoa. Tärkeää on vain se, että saa olla tavallinen suomalainen eikä mikään kummajainen, jota ihmetellään.
Kaljaa läikkyy niskaani, mutta minua vain naurattaa. Makea ilo täyttää sieluni, minäkin olen oikea tavallinen suomalainen, eikä sitä ole enää kenenkään syytä epäillä. Minun ja tavallisen suomalaisuuden välissä ei ole enää mitään.Ehkä koen hieman väsyttäväksi tämän kaavan, millä lestadiolaisuutta ja siitä irtautumista mielellään kuvataan. Lapsuus kuluu hieman ahdistuneessa uskossa, murrosiässä heräävät kysymykset ja epäilykset, sitten rikotaan rajoja ihan olan takaa ikään kuin muiden kuin uskossa olevien elämä olisi yhtä juopottelua ja irstailua. Silti Ratinen onnistuu kuvaamaan tätä prosessia kiinnostavasti ja paikoin myös hauskasti: koomisia ovat monet tilanteet, jotka kasvavat absurdeiksi. Dialogi myös toimii vallan mainiosti.
Uskottavuuden kanssa on välillä vähän niin ja näin, enkä ole aivan varma Järvisen Markon tarpeellisuudesta, vaikka hänellä tietenkin on osansa tapahtumien käynnistäjänä. Kaiken kaikkiaan Matkaystävä on kuitenkin varsin onnistunut romaani, jonka vahvuuksiin kuuluu se, miten vivahteikkaasti tarinassa kuvataan 1980–90-lukujen maailmaa.
Helmet-lukuhaaste: 14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi.
Bingossa menee rasti ruutuun Kotieläin. |
Suvi Ratisen romaanista ovat sanailleet myös ainakin Kirsi, Katja ja Heidi.
Kiva oli lukea postauksesi. Minäkin mietin tuota lestadiolaisuutta, koska se teema jo vähän kyllästyttää. Tilasin kuitenkin kirjan e-kirjana.
VastaaPoistaKiitos, Anneli. Kyllä tähän kannattaa tutustua, jos aihe yhtään kiinnostaa.
Poista