Siirry pääsisältöön

Minna Rytisalo: Rouva C

"Tämän osa haluan olla, tähän haluan kuulua, niin hän ajatteli, näistä ihmisistä ja heidän elämästään tietää, olla osa tätä kaikkea. Osa maailmaa, elävä ja aktiivinen, ei kamarin nurkista katseleva ulkopuolinen joka ei tohdi sanoa mitään ellei häneltä erikseen kysytä."
Minna Rytisalo:
Rouva C.
Gummerus 2019
367 sivua

Rouva C. on fiktiivinen kertomus todellisesta henkilöstä, naisesta jonka tunnemme parhaiten nimellä Minna Canth. Romaanin alussa hän on vielä Minna Johnson, lankakauppiaan tytär Kuopiosta, joka haluaa päästä opettajaseminaariin. Vaikkei perhe ajatusta innolla kannatakaan, pitää Minna päänsä ja muuttaa Jyväskylään, järvikaupunkiin, opiskelemaan. Siellä hän kohtaa lehtori Ferdinand Canthin, jonka kanssa päätyy lopulta naimisiin ja perustamaan perheen. Kuten tiedetään, Ferdinand kuolee melko varhain ja Minna jää lapsikatraansa kanssa yksin. Rouva C.  päättyy siihen, kun Minna pakkaa muuttokuorman ja palaa lastensa kanssa lapsuudenkotiinsa Kuopioon ryhtyäkseen kauppiaaksi.

Minulle tämä romaani tarjosi ristiriitaisen lukukokemuksen. Lähtökohtaisesti koen ongelmalliseksi sen, että todellisista henkilöistä kirjoitetaan fiktiota. Haluaisin tietää, mikä on totta ja mikä ei – fiktion äärellä on vain tyydyttävä arvailemaan.

Rytisalo kirjoittaa kauniisti mutta minun makuuni tyyli on ajoittain liian runsasta. Lisäksi olisin kaivannut Minna Canthin hahmoon enemmän ulottuvuuksia, jotka olisivat avanneet hänen kirjallista uraansa. Nyt katse kohdistuu selkeästi tyttären, äidin ja vaimon rooleihin, jos toki viittauksia Canthin tuotantoonkin löytyy.

Minna Rytisalon romaani kerää kiitoksia esimerkiksi Kulttuuri kukoistaa -blogissaKirsin Book Clubissa, Kirjaluotsissa ja Kirjavinkeissä. Myös Tuija vaikuttui.
Luettua elämää -blogin Elina suosittelee kirjaa, vaikkei liekkeihin syttynytkään. Kirja vieköön! -blogin Riitta häkeltyi, jossain määrin myös Kirjanmerkkinä lentolippu -blogin Paula, vaikka kokonaisuus jättikin lopulta hyvän mielen.

Helmet 2019 -lukuhaaste: 11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa.
Keski-kirjastojen lukuhaaste: 9. Keski-Suomeen sijoittuva kirja.

Kommentit

  1. Aivan ihana kirja. Tykkäsin varsinkin vanhahtavasta, mutta runollisen kauniista tekstistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuun tämä ei nyt onnistunut vetoamaan, mutta moni on pitänyt. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?