Siirry pääsisältöön

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen

"Kun isä kuoli, alkoi maailma kieppua ilman akselia, ja siitä alkoi se toivominen. Että jossain olisi joku, joka ymmärtäisi minut, Sylvin, paremmin kuin itse osasin. Se loputon toivominen."
Johanna Venho:
Ensimmäinen nainen
WSOY 2019
262 sivua

Johanna Venhon romaani Ensimmäinen nainen kertoo Sylvi Kekkosesta, Suomen pitkäaikaisimman presidentin puolisosta. Sylvin ohella katse kohdistuu myös Essi Renvalliin, joka yrittää saada valmiiksi Sylvin muotokuvaa. Tehtävä tuntuu kovin vaikealta.

Elokuussa 1966 Sylvi ajaa pienellä autollaan Katerman mökille saadakseen olla rauhassa ja lukeakseen päiväkirjojaan, jotka joutaa polttaa mökillä samalla reissulla. Romaani keskittyy muutamaan kesäiseen päivään mökillä mutta kuvaa samalla laajempaa ajallista kaarta, kun Sylvi lukee päiväkirjojaan, muistelee menneitä ja pohtii asemaansa Urho Kekkosen puolisona. Avioliitto on muuttunut toveruudeksi, ja suhde puolisoon on ristiriitainen.
Urho on onneni, ja onnettomuuteni. Mahdoton sanoa, mikä minusta olisi tullut jonkun toisen miehen kanssa. Urho on täysin poikkeuksellinen ihminen. Jos minun pitäisi piirtää hänestä kuva, piirtäisin ison, tanssivan tammikuun: se muuttuu vuodenaikojen mukaan, se on lujaa puuta, sillä on juuret ja silti se tanssii, sen paksut oksat viistävät tuulta.
Sylvin ystävä Marja-Liisa Vartio on hiljattain kuollut. Päähenkilö kohdistaa sisäisen puheensa kuolleelle ystävälleen, ja vaikka lähtökohtaisesti pidän ongelmallisena sinulle kohdistuvaa puhetta romaaneissa, tässä se ei häiritse lainkaan. Päinvastoin, ratkaisu tuntuu hyvältä.

Johanna Venho on rakentanut Sylvin kuvasta kiehtovan ja moniulotteisen. Sylvi tietää erityisasemansa presidentin puolisona mutta haluaisi saavuttaa omia asioita omana itsenään, vertaa itseään miehensä naisystäviin – ja kokee häviävänsä vertailuissa selvästi. Julkisessa asemassa tuntuu vaikealta olla jatkuvien katseiden alla, kun mieluummin haluaisi olla rauhassa.

Sylvin moniulotteisuutta korostavat Essi Renvallin osuudet, joissa taiteilija miettii, kuinka saada ote naisesta, joka on niin moninainen. Kuinka ikuistaa pidättyväinen ja niukkasanainen nainen muotokuvaan?
Siitä syvemmästä tarinasta: kun en saanut Sylvistä otetta, aloin ajatella hänen elämäänsä. Kyselin kautta rantain ja hän vastaili niillä nasevilla lyhyillä lauseillaan jotka ovat kuin tiiviiksi puristettua huopaa.
Kun romaanin esikuvana on oikea henkilö, on lähtötilanne jo vähän ongelmallinen. Jotenkin Venho kuitenkin onnistuu rakentamaan romaanin, jota lukiessa ei tule vähän väliä miettineeksi, mikä tässä on totta ja mikä ei. Ensimmäinen nainen käsittelee kohdettaan kauniisti ja kunnioittaen, ja Sylvin ääni tuntuu hyvin oikeanlaiselta. Kirjan luettua tuntuu kuin olisi ollut kahvipöydässä hyvän ystävän kanssa.

Lisäksi pitää mainita kirjan kansi, jonka on suunnitellut Satu Kontinen. Se on todella kaunis.

Bingomerkintä ruutuun Vähintään 5 eri väriä.

Romaanista muualla: Kirsin Book Club, Leena Lumi, Amman lukuhetkiLumiomena – Kirjoja ja haaveilua, Kulttuuri kukoistaa, KirjasähkökäyräReader, why did I marry him?Tuijata. Kulttuuripohdintoja ja Kirjavinkit.

Kommentit

  1. Kiitos Jonna :)
    Tykkäsin kirjasta ja halusin lukea sen heti, kun näin, että Sylvi Kekkosesta on kirjoitettu kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin tästä. Kansi erityisesti kiinnitti huomioni ja halusinkin kirjan ehdottomasti omaan hyllyyni.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…