Siirry pääsisältöön

Minna Rytisalo: Lempi

"Sinä et olisi koskaan jättänyt lastasi etkä minua. Sellainen sinä et ole. Et voi olla. Ethän, Lempi."
Minna Rytisalo: Lempi
(Gummerus 2016)
234 sivua
Minna Rytisalon esikoisromaani Lempi oli viime kesän todellinen kirjatapaus varsinkin, kun Hesarikin äityi teosta vuolaasti kehumaan. Kiittäviä arvioita on vilissyt siellä, täällä, ja kun niin käy, nousevat minun kohdallani niin odotukset kuin myös nurinkurisesti kirjaan tarttumisen kynnys aika korkealle - nimimerkillä Neljäntienristeys oli pitkään lukematta.

Lempiin kuitenkin päätin tarttua, jotta tietäisin, mistä tässä kohinassa oikein on kysymys. Kirjastosta kirja saapui kahden viikon pikalainana, joka sekin innoitti avaamaan romaanin kannet saman tien.

Pienen haasteen lukemiselle asetti todella se, että odotukset olivat jo asettuneet kovin korkealle. Vaikka varoin etukäteen arvioiden tarkkaa lukemista, en onnistunut asettumaan sellaiseen kuplaan, että olisin voinut aloittaa lukemisen täysin puhtaalta pöydältä. Sen verran esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on kirjaa kehuttu. Toki hyvä niin: hienoa, että kotimainen romaani saa niin runsaasti hehkutusta osakseen. Mutta sitten se varjopuoli: kun odotukset ovat (epärealistisen?) korkealla, pitäisi kirjan kyetä taikatemppuihin. Niinpä alkuun ihmettelinkin, mitä oikein on hehkutettu, varsinkin kun Viljamin ääni ei oikein onnistunut minuun vetoamaan. 

Niin, tarinaahan kerrotaan kolmen henkilön kautta: Viljami, Elli ja Sisko ovat kaikki kytköksissä Lempiin, josta ja jolle he puhuvat. Kun päästään Ellin näkökulmaan, on kiihkeässä äänessä jotain pinnan alle piilotettua, ja se houkuttaa. Viljamin kaipuun ja ihailun jälkeen Ellin raivo tuo tarinaan rosoa.
Totta kai minä sinut tiesin, kauppiaan leuhkan ylioppilastyttären. Ja senkin tiesin, miten siskoosi oli niitä saksalaisten morsiamia, kaikkihan siitä puhuivat. Mutta että päätit tulla Viljamille! Pienen tilan nuoreksiemännäksi, sinä joka olit tottunut istumaan koulun penkillä sääret silkkisukin verhottuna, hakemaan isäsi kaupasta sokeria, jos mieli teki. Mitä oikein kuvittelit?
Kolmantena kuultava Siskon ääni on oiva päätös ja loppuyhteenveto tarinalle. Siskon kautta avautuu laajempi kuva, sillä hän - vaikka sisko onkin - katsoo asioita sopivasti etäämmältä, myös ajallisesti. Itse asiassa Siskon tarina on niin kiehtova, että sille olisin suonut enemmänkin tilaa. Sisko on myös henkilönä moniulotteisempi kuin edelliset äänet.

Niinhän siinä kävi, että kun pääsin tarinaan sisälle ja odotukseni muuttuivat realistisemmiksi, alkoi tarina vetää. Minna Rytisalo kirjoittaa ehyesti ja tasapainoisesti. Lempin kuvaaminen kolmen henkilön kautta on kiinnostava ratkaisu, jos toki varsinkin Viljami ja Elli ovat melko lailla yhden tunteen henkilöitä. Näkökulmat kuitenkin todentavat sen, miten eri tavoin sama ihminen voidaan nähdä.
Sinä olet aina ollut minun mukanani, Lempi.

Helmet 2017 -haasteessa kirja sopii mainiosti kohtaan 2. Kirjablogissa kehuttu kirja. Kovin monessa blogissa Lempiä on vuolaasti ylistetty, ja voittihan kirja juuri Blogistanian Finlandiankin

Kommentit

  1. Ostin kirjan itselleni, koska kirjaston jonot eivät lyhentyneet. Nyt pitäisi keksiä jostakin lukuaikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ollutkaan tajunnut, että sinä et ole tätä vielä lukenut. Tuntuu, että "kaikki" ovat Lempiin tutustuneet. :)

      Poista
  2. Ihan en Viljamin kerronnassa vielä mäkään täysin päässyt sisään, mutta jatko parani ja oli oikein mielenkiintoinen tuo miten Lempi esiteltiin kolmen eri henkilön kautta, mutta ei oman äänensä. Pidin :) /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tosiaan tuo Siskon osuus oli parasta antia. :) Kelpo esikoisteos tämä Lempi.

      Poista
  3. Luin tämän alkusyksystä, en tarkkaan muista, mutta mukanaan vei - sekä tarina että kieli. Blogistania Finlandiansa ansainnut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitto olikin varsin selvä, ja muutoinkin Lempiä on hienosti eri palkintojen ehdokasasetteluissa huomioitu.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on