Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

"--katsot minua ja kerrot erityisestä kuolemaa edeltävästä todellisuudesta, joka riisuu ihmiseltä kaikki suojat ja pakottaa kohtaamaan elämän vailla toivoa armahduksesta, en ymmärtänyt sinua, ymmärrän nyt mutta sinua ei enää ole, on vain käsittämätön tyhjyys ja olen oppinut elämään kalseuden keskellä, mitään odottamatta."

Tom Malmquist:
Joka hetki olemme yhä elossa
(S&S 2017)
Alkuteos I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv 2015
Suomentanut Outi Menna
326 sivua

Tom Malmquistin esikoisromaani Joka hetki olemme yhä elossa perustuu tositapahtumiin. Se tuo lukijan eteen Malmquistin kokemia todellisia tapahtumia, kun perheenlisäyksen odottaminen, onnellinen asia, muuttuu traagiseksi. Syntymästä tuleekin kuolemaa, ja elämän ääripäät ovat läsnä samanaikaisesti. Odotettu tytär syntyy, tyttären äiti ja Tomin puoliso Karin kuolee.

Kirjan lukeminen on alkuun piinaavaa. Se, mitä Karinille tapahtuu, on tiedossa jo kirjaa aloittaessa. Lukijaa kuljetetaan Tomin mukana tehovalvontaosastolle ja Karinin vuoteen viereen, sitten lääkärin luokse, odottavien omaisten luokse, vastasyntyneen luokse, takaisin Karinin luokse ja niin edelleen ja niin edelleen. Paikat vaihtuvat, tunteet vaihtuvat, toivo herää kadotakseen taas, ja Tomin rinnalla lukija on tapahtumien ytimessä, eikä se tietenkään tunnu mukavalta, ei pidäkään. Ja sitten tulee välietappi, jonkinlainen käänne:

Nygren katsoo kelloa ja lisää: Potilas todettu kuolleeksi kello 06.31.

Karinin menehtymisen jälkeen alkaa tarinan toinen vaihe. Siirrytään sairaalasta kohti tavanomaisempaa elämää, jota kuitenkin varjostaa äskettäin kohdattu tragedia. On aika ennen ja aika jälkeen, ja jälkimmäistä aikaa kuvaa Karinin poissaolon lisäksi myös tyttären läsnäolo: uuden elämän ihme. Tom palaa muistoissaan elämään Karinin kanssa ja elää samalla nykyhetkeä, johon poismennyt on jättänyt suuren aukon.

Takaumien kautta avautuu kuva parisuhteesta, jossa oli paljon hyvää. Kuitenkin on hyvä, että Karinia ei maalata pyhimykseksi vaan sekä hän että Tom piirtyvät esiin todellisina, aitoina ihmisinä, joissa on omat särönsä. Pariskunta voisi olla kuka tahansa tavallinen pari, jota vain sattuu kohtaamaan suuri onnettomuus.

Erityisesti Joka hetki olemme yhä elossa on kertomus surusta. Tomin suru tulee lähelle vaikka jää toisaalta etäälle. Surussa ei vellota vaan siitä puhutaan ennemminkin toteavasti, paikoin viileästikin, mutta se sopii aiheeseen: Malmquist kertoo kielellä, joka on surun kuva. Kun tapahtuu liian kauheita asioita, voi myöhemmin tuntua, kuin olisi ollut kaiken keskellä unessa ja toiminut koneen lailla, pysähtymättä suuremmin miettimään. Tämän kokemuksen Malmquist tavoittaa erittäin hyvin. Hän ei sorru pateettiseen murheessa rypeemiseen vaan näyttää, mitä on menetys ja ikävä.

Erityisesti tarinan alku, kun Karinin kohtalo vielä on avoin vaikka kuitenkin lukijan tiedossa, on hengästyttävä. Kiireen ja epävarmuuden tuntu luodaan pitkin virkkein, joita rytmittävät lyhyet tokaisut, ja kerronnan lomaan upotetuin repliikein. Sama tyyli rakentaa tunnelmaa säilyy myöhemminkin, eikä miljöön muuttumisen tarvitsekaan muuttaa tyyliä, sillä suru pysyy eikä katoa, ei ehkä vuosienkaan kuluttua.

Sanoiko Göran jotain outoa? tiedustelen, ja Stefan kysyy: Milloin sen vaimo kuoli? Anna-Karin, joskus yhdeksänkymmentäluvun alussa kai, vastaan. Eli kauan sitten, Stefan sanoo ja jatkaa: Se puhui vaimostaan ihan kuin hautajaiset olisivat olleet eilen.

On selvää, että Joka hetki olemme yhä elossa on murheellinen kirja, eihän se voi muutakaan olla. Malmquistin käyttämä kieli ja kerronta kuitenkin etäännyttävät, mikä tuntuu tarpeelliselta. Romaani on vavahduttavan hieno ja mieleenpainuva - uskallan jo nyt arvailla, että käsissä on tämän kirjavuoden yksi huippu.

Murheellisuudesta huolimatta tarinassa on lohtua: Pienen Livia-tyttären myötä uusi elämä on vahvasti totta, samalla kun totta on kuolema. Syntymä ja kuolema muodostavat vahvan kontrastin, ja niiden välissä on elämä.

Olen allerginen ihmisten lokeroinnille riippumatta siitä, puhutaanko kiltteydestä vai ilkeydestä, Karin oli monella tapaa inhottavuuden vastakohta, Karin täydensi minua, minun puutteitani, minun kiivasta temperamenttiani, minun pikkumaisuuttani, minun pitkävihaisuuttani, lista on ihan saakelin pitkä, usko huviksesi, mutta hän lievensi kaikkia paskamaisia ominaisuuksiani, sai minut ottamaan vastuuta, Karin oli ainoa jota minä kuuntelin ja hän opetti minut pitämään itsestäni, kiltti oli yksi hienoimmista sanoista mitä Karin tiesi, merkitykseltään siis, kuka tahansa muu olisi saanut kuolla mutta ei Karin, sen olisi pitänyt olla minä, Karinin olisi pitänyt jäädä Livian kanssa, Karin ansaitsi elää enemmän kuin minä, Karin ansaitsi pitkän, onnellisen elämän.

Mrs. Karlsson on lukenut kirjan alkukielellä MarikaOksa suomeksi.

Helmet 2017: 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa.