Minna Rytisalo: Lempi

"Sinä et olisi koskaan jättänyt lastasi etkä minua. Sellainen sinä et ole. Et voi olla. Ethän, Lempi."

Minna Rytisalo: Lempi
(Gummerus 2016)
234 sivua

Minna Rytisalon esikoisromaani Lempi oli viime kesän todellinen kirjatapaus varsinkin, kun Hesarikin äityi teosta vuolaasti kehumaan. Kiittäviä arvioita on vilissyt siellä, täällä, ja kun niin käy, nousevat minun kohdallani niin odotukset kuin myös nurinkurisesti kirjaan tarttumisen kynnys aika korkealle - nimimerkillä Neljäntienristeys oli pitkään lukematta.

Lempiin kuitenkin päätin tarttua, jotta tietäisin, mistä tässä kohinassa oikein on kysymys. Kirjastosta kirja saapui kahden viikon pikalainana, joka sekin innoitti avaamaan romaanin kannet saman tien.

Pienen haasteen lukemiselle asetti todella se, että odotukset olivat jo asettuneet kovin korkealle. Vaikka varoin etukäteen arvioiden tarkkaa lukemista, en onnistunut asettumaan sellaiseen kuplaan, että olisin voinut aloittaa lukemisen täysin puhtaalta pöydältä. Sen verran esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on kirjaa kehuttu. Toki hyvä niin: hienoa, että kotimainen romaani saa niin runsaasti hehkutusta osakseen. Mutta sitten se varjopuoli: kun odotukset ovat (epärealistisen?) korkealla, pitäisi kirjan kyetä taikatemppuihin. Niinpä alkuun ihmettelinkin, mitä oikein on hehkutettu, varsinkin kun Viljamin ääni ei oikein onnistunut minuun vetoamaan. 

Niin, tarinaahan kerrotaan kolmen henkilön kautta: Viljami, Elli ja Sisko ovat kaikki kytköksissä Lempiin, josta ja jolle he puhuvat. Kun päästään Ellin näkökulmaan, on kiihkeässä äänessä jotain pinnan alle piilotettua, ja se houkuttaa. Viljamin kaipuun ja ihailun jälkeen Ellin raivo tuo tarinaan rosoa.

Totta kai minä sinut tiesin, kauppiaan leuhkan ylioppilastyttären. Ja senkin tiesin, miten siskoosi oli niitä saksalaisten morsiamia, kaikkihan siitä puhuivat. Mutta että päätit tulla Viljamille! Pienen tilan nuoreksiemännäksi, sinä joka olit tottunut istumaan koulun penkillä sääret silkkisukin verhottuna, hakemaan isäsi kaupasta sokeria, jos mieli teki. Mitä oikein kuvittelit?

Kolmantena kuultava Siskon ääni on oiva päätös ja loppuyhteenveto tarinalle. Siskon kautta avautuu laajempi kuva, sillä hän - vaikka sisko onkin - katsoo asioita sopivasti etäämmältä, myös ajallisesti. Itse asiassa Siskon tarina on niin kiehtova, että sille olisin suonut enemmänkin tilaa. Sisko on myös henkilönä moniulotteisempi kuin edelliset äänet.

Niinhän siinä kävi, että kun pääsin tarinaan sisälle ja odotukseni muuttuivat realistisemmiksi, alkoi tarina vetää. Minna Rytisalo kirjoittaa ehyesti ja tasapainoisesti. Lempin kuvaaminen kolmen henkilön kautta on kiinnostava ratkaisu, jos toki varsinkin Viljami ja Elli ovat melko lailla yhden tunteen henkilöitä. Näkökulmat kuitenkin todentavat sen, miten eri tavoin sama ihminen voidaan nähdä.

Sinä olet aina ollut minun mukanani, Lempi.

Helmet 2017 -haasteessa kirja sopii mainiosti kohtaan 2. Kirjablogissa kehuttu kirja. Kovin monessa blogissa Lempiä on vuolaasti ylistetty, ja voittihan kirja juuri Blogistanian Finlandiankin.