Siirry pääsisältöön

Huumorintajuni on kuollut

Odottaako huumorintajuni puiden tavoin lämpimämpää säätä?
Vuosi 2017 jäänee mieleeni ainakin siitä, että ymmärsin huumorintajuni siirtyneen manan majoille. Ehkä on niin, että muut ovat asian huomanneet jo aikoja sitten ja kiittelevät nyt sitä, että vihdoin olen minäkin herännyt todellisuuteen.

Olen tässä alkuvuonna lukenut kaksi kirjaa, joista molempien piti ennakkotietojen mukaan olla hauskoja. Mikko Kalajoen romaanin Miesmuisti slogan näyttää olevan: "Naurat, kunnes lopetat." Minä en lukiessani nauranut, tai lopetin ennen kuin ehdin aloittaa - enkä siis huomannut nauraneeni. Jossain kohtaa hymähdin mutta enemmänkin ärsyynnyin kohelluksesta. Jossain kirjaa suositeltiin "hyvästä huumorista" pitävälle. En siis selvästikään ymmärrä hyvää huumoria.

Juuri luin erään esikoisromaanin, joka on kustantajan mukaan "tragikoominen tarina", eli sen kai olisi pitänyt naurattaa. Eipä naurattanut. Ehkä jossain kohtaa hymähtelin mutta ihan kauhean hauskoja juttuja en kirjasta löytänyt. Vaivaannuttavia ja jopa vastenmielisiä tapahtumia kyllä löysin. (Kirjasta sanon myöhemmin muutaman sanasen lisää, koko mielipiteeni ei ole tässä.)

Itse asiassa kirjan äärellä sattuu harvoin niin, että nauran vedet silmissä. Syynä voi olla se, että harvemmin lähtökohtaisestikaan valitsen kirjaa, jonka on tarkoitus naurattaa. Tai sitten se, että luen otsa kurtussa asioista, joille muut nauravat vedet silmissä.

Huumorintajuttomuuteni ei kuitenkaan kohdistu vain kirjoihin. En kovin usein pidä hauskoina myöskään sellaisia "koko kansan viihdeohjelmia" kuin vaikkapa Posse ja Putous.

Olen siis tullut siihen tulokseen, että minulla ei ole huumorintajua. Voi olla, että sitä on joskus on ollut mutta nyt se on päässyt hoidon puutteessa kuolemaan. Tai sitten sitä ei ole koskaan ollutkaan, olen vain kuvitellut toista.

Tästä kipeästä oivalluksesta avauduttuani siirryn hiljaisuuteen synkistelemään ja pohtimaan, onko aika haudata huumorintaju lopullisesti vai elättelenkö toiveita sen paluusta luokseni. Onneksi ilmankin taitaa selvitä.

Kommentit

  1. Ei minuakaan aina naurata sellaiset kirjat, joiden pitäisi muka olla hauskoja. Esim. Fredrik Backmanin kirjat eivät ole mielestäni olleet yhtään hauskoja - tai ehkä se hauskuus olisi tullut vasta myöhemmin (??), mutta minä kun keskeytin niiden lukemisen... Eri ihmisillä on vain erilainen huumorintaju. Putousta ja vastaavia en itse edes yritä katsoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Syksyn Lehti, mukavaa kuulla, etten ole ainoa, jota hauskoiksi mainostetut kirjat eivät naurata.
      Mietin, että lopulta "hyvä huumorintaju" on hyvin subjektiivinen käsite, koska ihmiset ovat erilaisia.

      Poista
  2. Itse en ole koskaan pitänyt Possesta enkä Putouksesta, enkä seuraa niitä, huumoria on muuallakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Nuo ohjelmat kai edustavat jotain valtavirtahuumorimakua tai sitten eivät. En tiedä.

      Poista
  3. Minä nauran silloin tällöin kirjoille, mutta hyvin valikoivasti: yleensä kyseessä on jokin yksittäinen kohtaus, enkä ole osannut odottaa nauravani kirjaa lukiessani. Minusta tuntuu, että välillä nykyajan "huumori" on niin mautonta (tuntuu pikemmin pilkkaamiselta tai kiusaamiselta kuin oikealta huumorilta), ettei jaksa naurattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen muuten samaa mieltä: usein huumoria on sentyylinen irvailu, etten jaksa innostua. Eikö hauskaa voi olla ilman kiusaamista?

      Poista
  4. Et ole ainut, jolla on tämä "ongelma". :) Jos kirjan takakannessa mainitaan sana "huumori", se kolahtaa todella harvoin omaan huumorisuoneeni. En tiedä, miksi ko. kirjat tuntuvat niin usein väkinäisiltä enkä pääse niissä kiinni siihen, mille pitäisi nauraa. Onneksi omaan makuun sopivaa huumoria löytyy sitten muualta, monesti silloin kun sitä vähiten odottaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, etten ole ainoa. :) Huumorin avulla myyminen saattaakin muuten olla aika hankalaa, koska ihmisiä huvittavat niin erilaiset asiat. Tai sitten on olemassa joku iso joukkio, joka tykkää juuri noista huumoriksi määritellyistä teoksista.

      Poista
  5. Minä olen kyllä tunnelukija, eli nauraa kikattelen ja itken välillä kuin putous. Hauskimpia ovat lasten kirjat. Puluboi ja Poni-kirjat ovat uskomattoman naurettavia. Sitten nauran Fingerpori-sarjakuville. Telkkarista katson Pitääkö olla huolissaan ohjelmaa ja saan naurukiintiöt täyteen :D En ole koskaan katsonut Putousta tai Possea, luen ennemmin kirjoja.
    Toivottavasti kuitenkin hymy löytyy? Jos ei löydy, niin pitää olla jo huolissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mai, kyllä löytyy hymyä, ja naurua myös. :) Fingerporin parissa viihdyn hyvin, se huumori vetoaa minuun. Puluboi ja Poni -kirjoihin pitäisi tutustua, en ole niitä lukenut vielä ollenkaan, vaikka moni on kehunut.

      Poista
  6. Minä nauran aika paljon lukiessani, mutta olenkin iloinen karjalainen..Mieluummin katson 80-luvun komedioita. Silloin huumori ei nimen omaan ollut kiusaamista. Tosin olen minäkin joskus miettinyt huumorintajuani, kun elokuvaa mainostetaan romanttisena komediana, enkä havainnut hitustakaan kummastakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komedia onkin vaikea laji. Joskus se on käytännössä älytöntä kohellusta, joka ei vain naurata.
      Televisiossa minua muuten naurattaa edelleenkin Pokka pitää, jos vanhempia juttuja miettii. :)

      Poista
  7. En pidä väkisin väännetystä, joten Posset ja Putoukset jää kattomatta täälläkin. Jos koittaisin, tulisin varmaan hulluksi. Sellainen huumori ei iske muhun ollenkaan. Usein "huumoripitoiset" kirjatkaan eivät jaksa naurattaa latteine juttuineen. Uutuuskirjasta Viimeiset villitykset sen sijaan pidin, vaikka siinä olikin huumoria matkassa. Siinä vaan toteutus toimi, se oli sellaista lempeää huumoria. Et ole ainoa. /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia - epätoivoon ei taidakaan olla syytä, sillä kohtalotovereita näyttää löytyvän. :) Tuo Viimeiset villitykset on minulle vieras, täytyykin selvittää, mistä siinä on kysymys.

      Poista
  8. Minä pidän hauskoista kirjoista ja nauran yleensäkin vähän kaikelle. Kuulemma usein myös unissani, mutta en kyllä ikinä muista, mitä niissä unissa tapahtui. Huumorista ja vaikeille tai jopa epäsopiville asioille nauramisesta on ehkä tullut jonkinlainen selviytymiskeino, kun elämässä on ollut vähän kaikenlaisia synkkiä asioita. Mutta totta, huumori on vaikea laji, koska kaikki jutut eivät vetoa kaikkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidät hauskoista kirjoista. :) Hauskaa kuullaan, että naurat unissasikin!
      Täytyy muuten tunnustaa, että musta huumori aika usein toimii minuun. Esim. Mehiläisten kuolema -romaani oli minusta koominen, mutta erään tuttavani mielestä se oli ihan kauhea eikä yhtään hauska. (Nyt siis muistui mieleen ainakin yksi romaani, joka on naurattanut.) Tuokin esimerkki vahvistaa sen, että samat jutut eivät vetoa kaikkiin.

      Poista
  9. Ymmärrän mistä puhut. Kirjat, joita mainostetaan huumori-sanan avulla, saavat minut enemmänkin vaivaantumaan kuin nauramaan. Mutta kyllä minä kirjojen äärellä nauran - useinkin. Silloin kyse on jostakin aivan muusta kuin päälleliimatusta hörötyskohelluksesta, nauru pulppuaa jostakin, mitä löydän sanojen ja tilanteiden takaa...

    Tuossa yllä mainitset mustan huumorin: <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä: huumori on kovin vaikea laji, kun kaikkia eivät naurata samat asiat. Pitäisi kaivella muistia ja selvittää, mitkä kirjat ovat saaneet nauramaan - sellaisiakin on, olen siitä varma. :) Hörötyskohellus harvemmin naurattaa, useammin tuntuu vain väkisin väännetyltä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on