"Vuokko pudotti lehdet paperikoriin ja istuutui miehen viereen. Se ei vilkaissutkaan häntä, pukumiesten kokous televisiossa oli kiinnostavampi, vaikka se oli kaikki sitä samaa, ECC, Rhodesia ja Kiinan vetypommi. Kunhan eivät näyttäisi kuolleita lapsia. Hän kurotti sohvapöydän tasolta lehden. Polvipaljastuksia, kansi lupasi, polvi on ottanut poven paikan. Jaaha, ne olivatkin Lontoosta. Chelsean kaupunginosassa todella huomaa, että mini on vallannut naiset."
Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi (Otava 2015) 382 sivua |
Laura Honkasalon romaani lähtee liikkeelle vuodesta 1996, kun siskokset Piitu ja Eetu ovat saapuneet lapsuudenkotiinsa selvittämään isänsä jäämistöä. Prologimaisesta ensimmäisestä luvusta siirrytään vuoteen 1966, ja siellä myös pysytään suurin osa romaanista.
Vuoden 1966 kesää kuvataan Vuokon ja Aunen kautta. Ensin mainittu on Piitun ja Eetun äiti, joka kipuilee edustusrouvan asemansa ja ikääntymisensä kanssa. Puoliso Risto on kiinnostunut lähinnä vain työstään, eikä avioliitto juuri sisällä lämpöä tai hellyydenosoituksia. Yhä useammin edustusrouva jätetään kotiin, kun yritysjohtaja lähtee tapaamisiinsa.
Aune puolestaan on Vuokon puolison täti, vanhapiika, jonka on vaikea ymmärtää uudistuvaa aikaa ja vapautuvaa ilmapiiriä. Uskonnollinen nainen, pappisperheen tytär, on tarkka soveliaisuussäännöistä ja pohtii niin menneisyyttään menetettyine opiskelumahdollisuuksineen kuin nykyisyyttään sihteerintöineen. Hän kokee syyllisyyttä siitä, että on perheestään ainoa eloon jäänyt ja katselee itseään muiden silmin, ei pidä näkemästään.
Turhuuksien turhuutta, kaikki on turhuutta. Hän seisoi jäykkänä, jäykkähän hän aina oli ollut, jähmeä ja suloton, niin oli aina ollut, niin oli aina oleva. Ehkä vastapäinen mies ei edes nähnyt häntä, hän oli läpikuultava kuin hangen alla talvehtinut lehti, vain ranka jäljellä.
Aunen veljenpojan vaimo Vuokko katsoo itseään toisin: hän tietää olevansa hyvännäköinen, vaikka ikävuosien lisääntyminen rasittaa. Hän tietää olevansa hyväosainen, mutta silti jotain puuttuu.
On kuin Vuokko ja Aune olisivat molemmat oman aikansa vankeja, jotka seisovat jonkin uuden kynnyksellä - toinen pelokkaammin, toinen rohkeammin. Tyttärissään Vuokko näkee ajan muuttumisen ja sukupolven, jolla on aiempaa enemmän mahdollisuuksia, mutta kaikkea ei Vuokkokaan huomaa tai ymmärrä. Muutoksesta huolimatta riittää tehtävää: yhteiskunta näyttäytyy kaksinaismoralistisena ja sukupuolten tasa-arvossa on toivomisen varaa.
Sekä Vuokko että Aune tuntuvat pohtivan paljon sitä, miltä he muiden silmissä näyttävät. Silti sisällä on jotain muutakin, vaikka tuntuu, että on elettävä tietyllä tapaa täyttääkseen ympäröivät odotukset. Samaa pohtii Martti, nuori sisustusarkkitehti, joka kavahtaa vaimonsa haaveita oman talon rakentamisesta liitosalueelle.
Romaanin keskiössä oleville naisille vuoden 1966 kesä on merkityksellinen. Kummankin täytyy jollain tapaa irtautua totutusta kaavasta ja löytää oma itsensä. Ja heidän läheisyydessään, kuin yhdistävänä lenkkinä on Piitu, joka ei suostu näkemään rajoja siellä, missä vanhemmat naiset niitä näkevät, ja suhtautuu asioihin riemastuttavan suorasukaisesti.
Perillä kello kuusi on hieno ajankuva ja kuva ihmisistä, jotka ponnistelevat sisäisten halujensa ja toiveidensa sekä ulkoisten paineiden ristiaallokossa. Romaani on erityisesti kertomus naisista, miehet jäävät auttamatta avustajan rooliin. Siten kirjassa korostuu naisen asema: Miksi Aune ansaitsee miehiä vähemmän, vaikka hän on varmasti pätevä ja osaava työssään? Onko Vuokon tehtävänä toimia perheensä palvelijana?
1960-luku on tarinalle kertakaikkisen sopiva näyttämö. Kun sota on jäänyt taakse ja on aika uudenlaisen vapautumisen, on Vuokon ja Aunenkin mietittävää omaa asemaansa uudelleen. Laura Honkasalo kirjoittaa 1960-luvun upealla tavalla eläväksi perkolaattoreineen ja marimekkoineen. Kaunista tunnelmaa luovat lyyriset kuvaukset miljööstä.
Askelten kohina, miehet puvuissaan, tytöt polvisukissa, rouvat chaneleissaan, raitiovaunut ja johdinautot. Taivas katajanmarjansininen, tuuli kuljetti pilviä ja valo tuli viistosti. Ylhäältä rinteeltä hän näki, miten linja-autot lipuivat laitureille, ihmiset purkautuivat niistä, perheenemännät menossa ostoksilleen.
Muualla: Krista lumoutui, Helmis, Maija ja Mari pitivät kirjasta paljon, Anneli mainitsee aitouden, Ulla ja Jaana suosittelevat romaania kesälukemiseksi, Tainan mielestä kirja on ihana, Salla suosittelee lämpimästi ja Arja kiittelee erityisesti ajankuvausta.
Kirjankansibingosta ruksaan Honkasalon romaanilla kohdan Monta henkilöä. |
50 kategoriaa -listalla tämä romaani menee kohtaan 5. A book with a number in the title.
Minun ikäiselleni ihmiselle tuo 60-luvun kuvaus voisi antaa paljonkin. Laitan kirjan muistiin.
VastaaPoistaLuulen, että kirja on erityisen antoisa, jos 1960-luvusta on olemassa jotain muistikuvia.
PoistaKiinnostavan kuuloinen kuvaus naisten elämästä. Tällaiset ajankuvaa ja aatteita valaisevat kirjat ovat yleensä lemppareitani.
VastaaPoistaElina, uskon että tämä voisi olla sinun kirjasi.
Poista