Siirry pääsisältöön

Anne-Maria Latikka: Valonkehrääjä

Silloin valo osui siipien sinisiin silmiin, ne olivat taas elossa ja seurasivat häntä. Tuntui kuin huoneessa olisi ollut vain perhonen ja hän, hän ja perhonen, eikä millään muulla ollut väliä. Mutta hetkessä näky haihtui, ja edessä makasi pelkkä eloton kuori. Kun perhonen oli vielä elossa, sen siivessä oli välähtänyt häivähdys Amaliasta, ja Kaja muisti, mitä isä oli aiemmin kertonut perhosista, miten ne olivat viestintuojia menneisyydestä.

Anne-Maria Latikka: Valonkehrääjä
WSOY 2024
kansi Marjaana Virta
310 sivua

Kajan tavallinen arki muuttuu yllättäen, kun hänen äitinsä sisar Amalia muuttaa Ruotsista takaisin kotiseudulleen. Amalialla on mukanaan poikansa, Poju, jonka isästä ei kenelläkään tunnu olevan tietoa. Amalia aloittaa työt ammustehtaalla, mutta eräänä päivänä hän ei palaa töistä kotiin.

Traaagisen räjjähdysonnettomuuden seurauksena Amalia on iäksi poissa, ja Poju muuttaa pysyvästi serkkunsa perheen luokse. Hän saa päähänpinttymän perhosista, ja naapurin valovoimainen tyttö Aurora saa Pojun uskomaan Valonkehrääjään. Jos Valonkehrääjää palvelee riittävästi tekemällä erilaisia tehtäviä, voi aika keriytyä taaksepäin siihen, kun onnettomuutta ei ollut vielä tapahtunut.

Sävyltään tummahko romaani kuvaa kauniisti ja ymmärtäen lasten näkökulmasta maailmaa, joka on nyrjähtänyt pahoin sijoiltaan. Ihastelen taitavaa kielenkäyttöä, joka hivelee lukijan mieltä. Perhossymboliikka tuntuu sekin toimivan oikein hyvin.

Sen verran tummasävyinen Valonkehrääjä on, että paikoin koin lukemisen raskaaksi kauniista ilmaisusta huolimatta. Kenties romaani olisi hyötynyt jonkintasoisesta napakoittamisesta, mutta toisaalta loppua kohden tunnelma tiivistyi siten, että kirjaa oli vaikea laskea käsistä. Taitavasti kirjassa rakennetaan kuvaa siitä, miten laajalti suuronnettomuus yhteisöön jälkiä jättää.

Anne-Maria Latikan romaanista ovat kirjoittaneet myös Tuija ja Arja.

Helmet 2024 -lukuhaaste: 14. Kirjassa harrastetaan.

Kommentit

  1. Lapsinäkökulma ei ole koskaan helppo. Hienoa, että se on onnistunut.

    VastaaPoista
  2. Lasten usko Valonkehrääjään kuulostaa jo tästä jutustasi luettuna tosi liikuttavalta. Lienee itselleni ainakin pienimuotoisesti itketyskirja. Täytyy muistaa tämä.

    VastaaPoista
  3. Minulle oli ihan uusi tuttavuus tämä, sekä romaani että kirjailja. Perustuuko tämä todellisiin tapahtumiin, onko kyseinen räjähdysonnettomuus tapahtunut? Kuulostaa ihan tyylikkäältä kokonaisuudelta, mutta tällä hetkellä surumielisyys ja raskaus ei tunnetilana houkuttele.

    VastaaPoista
  4. Tämä on minun ehkä -listalla ollut vähän sellaisella kysymysmerkillä varustettuna, että onko lintu vai kala. Nyt sain taas paremmin hahmotettua sitä, kiitos paljon! Taidan kuunnella!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...