Tällä kertaa äänikirjakoosteessa on romaaneja, jotka vievät eri maihin ja eri aikoihin menneisyyteen. Erilaisia asioita kokevat naiset erilaisista lähtökohdista käsin, ja jokaisessa romaanissa heidän kohtalonsa kietoutuvat ympäröivään yhteiskuntaan tavalla tai toisella.
Nämä sanat", sanoin, työnsin käteni kirstuun ja vedin esiin kourallisen. "Ei niitä minulle kätkettäväksi annettu. Ne kaipaavat tuuletusta. Niiden pitää saada tulla luetuiksi, levitetyiksi, ymmärretyiksi. Kenties sitten hylätyiksi, mutta ainakin ne ansaitsevat tilaisuuden. Kuten kaikki Scriptoriumin sanatkin.
Äiditön Esme elää todellakin keskellä sanoja. Hänen isänsä kokoaa kollegojensa kanssa ensimmäistä Oxfordin sanakirjaa, ja työn myötä lattialle leijailee sanoja, joita tytär keräilee talteen.
Pikkuhiljaa Esme ymmärtää, että kaikki sanat eivät suinkaan pääse sanakirjaan. Sanoja arvotetaan, eivätkä esimerkiksi työläisnaisten sanat ole kovin korkeassa arvossa. Esme kuitenkin kokee, että valikointi hukkaa jotain tärkeää.
Katselimme lappujen sekamelskaa kirstussa. Mietin kaikkia niitä kertoja, jolloin olin käynyt sanakirjan niteet ja lokerot läpi ja etsinyt juuri oikeaa sanaa kuvaamaan mielentilaani, omaa kokemustani. Kovin usein sanakirjamiesten valitsemat sanat olivat olleet riittämättömiä.
Innostuin alkuun kirjan ideasta todella paljon. Sanojen valta kiehtoo ja se, miten sanakirjatyö on (miesten teekemää) valintaa, on minusta aihe, jota sietääkin tutkiskella. Jäin kuitenkin lopulta kaipaamaan romaanilta enemmän: koin, että sanat jäivät jossain kohtaa liiaksi sivuun muun vallatessa tilaa. Ehkäpä romaani olisi hyötynyt jonkinlaisesta karsimisesta ja tärkeän kirkastamisesta.
Muualla: Anun ihmeelliset matkat
Helmet 2024 -lukuhaaste: 26. Kirjan nimessä on sana kirja.
**********
Beth nyökkäsi ja shakkasi lähetillä. Kellon tikittäessä Beltik siirsi nopeasti kuninkaansa pois ja painoi nuppia. Nyt Beth teki sen, mitä oli koko ajan suunnitellut. Hän leiskautti kuningattarensa suoraan kuninkaan viereen uhraten sen. Beltik katsoi häneen tyrmistyneenä. Beth tuijotti takaisin. Beltik kohautti olkapäitään, sieppasi kuningattaren laudalta ja pysäytti kellonsa napsauttamalla sitä lyödyn nappulan pohjalla.
Walter Tevisin teos Musta kuningatar osui silmiini sattumalta äänikirjavaihtoehtoja selaillessani. Jokin kirjan nostalgisvaikutteisessa kannessa kiehtoi, ja niinpä klikkasin romaanin kuunneltavaksi.
Romaanin päähenkilö on Beth Harmon, joka joutuu vanhempiensa menehdyttyä orpokotiin. Älykäs tyttö kiinnostuu vahtimestarin pelaamasta pelistä, shakista, ja saa suostuteltua herra Shaibelin opettamaan itseään. Jo kahdeksanvuotiaana hän on pelissä erittäin taitava, ja kun Bethin adoptioäiti myöhemmin havaitsee tytön lahjakkuuden, alkaa kiertäminen ympäri Yhdysvaltoja ja muuallakin shakkiturnauksien perässä. Shakkitaituruus on nuorelle naiselle portti monenlaisiin mahdollisuuksiin, ja Bethille avautuu mahdollisuus ponnistaa ryysyistä rikkauksiin.
Musta kuningatar on kasvutarina, joka oli kiinnostava alusta loppuun saakka. Vaikka en shakista juuri mitään ymmärrä, oli pelitilanteiden kuvaus minusta kiehtovaa. Voin vain arvailla, miten romaani pitää otteessaan shakkiin todella vihkiytyneen. Kiinnostaa myös tietää, miten teos toimii TV-sarjana – luulisin, että varsin hyvin.
Bethin hahmo kannattelee romaania erittäin hyvin. Hänen puolelleen on helppo asettua, ja lääkeriippuvaisen orpotytön kohdalle toivoo kaikenlaista hyvää. Lähtökohdat eivät ole hänen puolellaan, mutta jokin siinä, miten intohimo häntä kannattelee, liikuttaa.
Muualla: Kahvikissan kirjahylly.
Helmet 2024 -lukuhaaste: 21. Kirjasta on tehty TV-sarja.
**********
Perityn trauman polku on satunnainen. Koskaan ei voi tietää, kuka sen saa, mutta jonkun kohdalle se aina osuu. Saman katon alla kasvavista lapsista toiset ovat sille herkempiä kuin toiset. Oletko koskaan tavannut kahta sisarusta, joiden mahdollisuudet ovat olleet kuta kuinkin samat mutta joista toinen on melankolinen ja vetäytyvä? Se ei ole mitenkään harvinaista. Joskus suvun trauma jättää yhden sukupolven kokonaan väliin ottaakseen seuraavasta entistäkin lujemman otteen. On lapsenlapsia, jotka kantavat hiljaisesti harteillaan isovanhempiensa taakkoja ja kärsimyksiä.
Turkkilais-brittiläisen Elif Shafakin Kadotettujen puiden saari sijoittuu sekä Kyprokselle että Iso-Britanniaan. Romaani on sukutarina, jonka juuret ovat 1970-luvulla Välimerellä. Kreikkalainen Kostas ja turkkilainen Defne rakastuvat, eikä heidän rakkauttaan katsota hyvällä. Isot asiat tulevat väliin, mutta viimein pariskunta pääsee yhteen.
2010-luvulla Lontoossa Defne on menehtynyt ja Kostas huolehtii yksin Adasta, joka saa koulusta tehtäväksi selvittää sukunsa historiaa. Kun Adan täti Meryem saapuu Lontooseen, alkavat salaisuudet vähitellen päästä päivänvaloon.
Kiinnostava lisä romaanissa on kerrontaratkaisu: äänensä saa kuuluviin viikunapuu, joka on sekin muuttanut Kyprokselta Britteinsaarille. Arvaan kerronnan jakavan mielipiteitä, mutta minusta ratkaisu oli varsin mainio. Muutenkin pidin romaanista, joka avaa viisaasti, kauniisti ja koskettavasti Kyproksen lähihistoriaa ja samalla sitä, miten suvun salat jättävät jälkensä. Erityisesti minua kosketti huutava tyttö.
Helmet 2024 -lukuhaaste: 28. Kirjailija on Välimeren maasta.
**********
Elli nyökkää ja he kävelevät tanssivien ihmisten ohi ulos. Vasta portailla Elli huomaa kuinka kuuma sisällä on ollut, virkistävä tuulonen heilauttaa hänen hameensa helmaa. Tanssilavan vierellä on suuria kivenlohkareita, Oskari johdattaa heidät istumaan eräälle niistä. Elli katsoo vehreitä puita ja niiden tuulessa heliseviä lehtiä ja ajattelee, kuinka valtavan nopeasti asiat toisinaan elämässä tapahtuvat, kaikki tapaamiset ja tappelut ja sen sellaiset. Ja toisaalta samaan aikaan kaikki on äärimmäisen hidasta, niin hidasta, että vaikuttaa kuin kaikki pysyisi alati vain paikallaan eikä mitään edistystä tapahtuisi. Elli on kuin tämä kivi hänen takamuksensa alla, ja samalla hän on kuin nuo lehdet tuossa koivussa.
Tomi Norhan esikoisromaani Naarasperho vie 1950-luvun suomalaiselle maaseudulle. Kesä on kaunis ja Elli viettää aikaa sisarustensa kanssa Hämeenkyrössä. Ellillä on haaveita ja unelmia tulevasta, mutta jostain syystä näyttää siltä, että hänen unelmillaan ei ole elinmahdollisuuksia.
Miksi niin on, se selviää lukijalle vähitellen. Vähitellen selviää sekin, miksi Elli tuntuu olevan jotenkin alati tarkan katseen alla: hän on sairautensa vuoksi vääränlainen, vieroksuttu.
Naarasperhossa on ilmaisuaan myöten jotenkin mukavan vanhahtava tunnelma. Romaanista löytyy yhteyksiä Frans Emil Sillanpäähän, ja sillanpääläishenkiseksi kerrontaa voikin vallan hyvin luonnehtia.
Oli ihanaa kuunnella romaania, jossa ei ole kiire, jossa on malttia. Kerronnasta välittyy lämmin ymmärrys elämää ja erityisesti romaanin päähenkilöä kohtaan, ja Naarasperho sopisikin varmasti mainiosti luettavaksi lempeän lämpiminä kesäpäivinä, kun heinikossa surisee ja suhisee lempeästi.
Hän työskentelee kirjastossa, mikä on Ellistä kiehtovaa ja myös jotenkin turvallista, sillä kirjojen rakastajan on oltava hyvä ihminen.
Muualla: Kirsin kirjanurkka.
Helmet 2024 -lukuhaaste: 20. Kirjan on julkaissut pieni kustantamo.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.