Michele meni Claran luo tänä iltana, ja myöskin Mirella lähti ulos. Pyysin häntä jäämään kotiin, koska oli kiirastorstai, mutta hän sanoi, ettei mitenkään voinut jäädä. Olisin halunnut hänen jäävän myös saadakseni puhua hänen kanssaan. Minulla ei ole koskaan ollut kovin omaperäisiä ajatuksia. Tähän saakka olen turvautunut siihen moraalikäsitykseen, jonka opin jo pikku tyttönä tai siihen, mitä mieheni on sanonut. Nyt minusta tuntuu siltä kuin en enää tietäisi, mikä on hyvää ja mikä pahaa, kuin en pystyisi lainkaan ymmärtämään ympärilläni olevia ihmisiä ja kuin kaikki se, minkä uskoin olevan lujinta, hajoaisi käsiin.
Luin kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen Alba de Céspedesin romaanin Ylioppilaskoti (alkuper. 1938), ja sen myötä kiinnostuin uudelleen de Céspedesin myöskin hiljattain uudelleen suomennetusta Kielletystä päiväkirjasta. Se käväisi jo kerran kirjastosta luonani, mutta en silloin saanut sitä edes avattua.
Kielletty päiväkirja on nimensä mukaisesti päiväkirja: sitä kirjoittaa Roomassa 43-vuotias Valeria Cossati, jonka elämä on vakiintunut mukavasti uomiinsa. Lapset ovat kasvaneet lähestulkoon aikuisikään, puoliso Michele on tuttu ja turvallinen ja oma toimistotyö tuo sekä toimeentuloa että vakautta arkeen.
Sitten Valeria hankkii yllätykseksi itselleenkin mustan vihon, johon hän alkaa kirjoittaa ajatuksiaan. Ja kun hän niin tekee, hän paitsi rakentaa itselleen salaisuuden, jotain aivan omaa, hän myös katselee omaa elämäänsä ikään kuin uusin silmin. Hän ryhtyy tutkiskelemaan arkeaan ja ihmissuhteitaan sekä ennen kaikkea itseään. Kuka hän oikeastaan on ja mitä hän haluaa? Ovatko hänen ponnistelunsa itsensä unohtamiseksi olleet oikeastaan tarpeettomia?
Kielletty päiväkirja on sukellus päähenkilön sisäiseen maailmaan, ja se herättää monenlaisia pohdintoja. Ajoittain Valerian ajatusmaailma tuskastuttaa. Eräänlainen peili hänelle on tytär, jota hän yrittää sinnikkäästi sovittaa omiin normeihinsa ja joka on kuitenkin omaksunut äitiään vapaamielisemmän katsantokannan maailmaan. Toisella puolella taas ovat Valerian omat vanhemmat, jotka ovat tytärtään vanhoillisempia. Yhtä kaikki, sisäiset ristiriidat ja muuttuva maailma tulevat kuvatuiksi tavalla, joka ei jätä kylmäksi.
Tunnen ahdistusta. Olisi parasta, että nyt lopettaisin kirjoittamisen, sillä pelkään, että väsymys estää minua näkemästä asioita selvästi.
Valeria käyttää suunnattomasti energiaa pitääkseen päiväkirjansa piilossa. Toisaalta sekin tuskastuttaa tässä nykyajassa, kun kaikki tuntuu olevan kaikille avoinna, mutta toisaalta siinä on jotain hyvin ymmärrettävää. Miksei naisella, joka on antanut valtavasti perheelleen, saisi olla jotain omaa? Myös Valeria tarvitsisi oman huoneen, kuten niin moni nainen ennen häntä ja hänen jälkeensä.
Romaani sijoittuu 1950-luvulle ja se heijastelee omaa aikaansa. Silti siitä voi myös nykylukija ammentaa paljonkin: omat tarpeet suhteessa perheen ja muiden läheisten odotuksiin eivät ole kadonneet mihinkään. Niinpä ajoittaisista tuskastumisista huolimatta lukukokemus jäi ilman muuta positiivisen puolelle ja jätti ajatusituja jälkeensä.
Helmet 2024 -lukuhaaste: 10. Kymmenes kirja, jonka luet tänä vuonna.
Muistan kun itse kirjoitin lapsena päiväkirjoja. Lopetin kirjoittamisen, kun niiden sisältö alkoi olla muun perheen ruokapöydän keskustelun aiheena. Jatkoin kirjoittamista, kun pääsin pois kotoa. Salaisille sivuille on kuitenkin aina joku lukija eksynyt, siksi kirjoitan nykyisin vain hyvin yleisiä juttuja. Mökillä on kiva kirjoittaa mökkipäiväkirjaa. Niitä on vuosien varrella kertynyt aikamoinen läjä.
VastaaPoistaMinulla taas käväisi lainassa mutta jäi avaamatta tuo Ylioppilaskoti. Alba de Céspedes kyllä kiinnostaa.
VastaaPoistaOlipa kiva lukea postauksesi. En ole lukenut yhtään Alba de Céspedesin teosta. Tämä Kielletty päiväkirja saattaisi olla kiinnostavaa luettavaa nimenomaan ajankuvauksena. Täman tyyppisissä kirjoissa vierastan hieman päähenkilön jahkailua samojen teemojen ympärillä.
VastaaPoista