Agnes kyhjöttää lattialla makuulavan kupeessa räsy kädessään. Hän on valvonut Judithin vierellä läpi yön nousematta, syömättä, silmäänsä ummistamatta. Hän on suostunut vain juomaan tilkan vettä, kun Mary on sinnikkäästi jaksanut kehotella. Valkea on kaiken aikaa palanut niin loimuavin liekein että Agnesin posket hehkuvat punaisina; liinalakin alta karanneet hiussuortuvat ovat kirjoittuneet kaulalle kosteina tuherruksina.
Maggie O’Farrellin Hamnet keräsi kiitosta viime vuonna suomeksi ilmestyttyään, mutta tulin tarttuneeksi romaaniin vasta nyt. Se sijoittuu 1500-luvun lopulle ja kertoo eräästä perheestä. Perheen tytär Judith sairastuu, ja hänen kaksosveljensä Hamnet yrittää saada sisarelleen apua. Aikuisia ei vain ole saapuvilla, ja Hamnetin huoli sisaresta kasvaa.
Kun Hamnet etsii apua, on äiti Agnes lääkeyrttitarhassaan. Isä puolestaan on Lontoossa työskentelemässä teatteriseurueensa kanssa – hän on kuuluisa näytelmäkirjailija William Shakespeare, vaikkei hänen nimeään romaanissa kertaakaan mainita. Vain pari päivää myöhemmin yksi perheen kolmesta lapsesta on kuollut.
Hamnet kertoo siitä, miten kuoleman kylmä käsi ulottaa otteensa perheeseen, jonka äiti osaa parantaa ja jonka isä on paljon poissa, muualla omien intohimojensa perässä. Romaani kertoo vakavasta kulkutaudista, taistelusta väistämätöntä vastaan, surusta, rakkaudesta, perheestä ja taiteesta.
Teoksen nimi on Hamnet – perheen pojan nimi. Silti päähuomio on Agnesissa, joka on perheen koossapitävä voima, moneen pystyvä ja paljon havaitseva nainen. Hamnet on kuitenkin henkilöistä se, jonka vaikutus ulottuu kaikkeen ja kaikkialle. Hänen kohtalonsa on alusta saakka selvä, ja kirjan ensimmäistä osaa lukeekin lähes henkeä pidätellen, haikeana.
Toisessa osassa läsnä on suru, jota kukin käsittelee omalla tavallaan. Judith ei lakkaa itkemästä, isosisko Susanna on vihainen, perheen isä pakenee töihinsä ja äiti kaipaa loputtomiin, etsii poikaansa aina vain.
Äiti, miten nimitetään kaksosta, joka ei enää ole kaksonen, kysyy Judith.
Hamnet on huikean hieno romaani, varmastikin paitsi tämän kesän myös koko vuoden parhaimmistoa minun lukemistossani.
Se särkee sydäntä ja vie lukijan mukanaan vuosisatojen takaiseen maailmaan, jota rutto runtelee. Se vie lukijan ihmisen mielenmaisemaan niin kauniisti ja koskettavasti, että kirjailijan tapaa luoda fiktiivistä mutta tosipohjaista todellisuutta ei voi kuin ihailla. Kieli on rikasta ja kaunista, Arja Kanteleen suomennos on erittäin onnistunut. Kerronta on ehyttä ja kantaa upeasti lähes 400-sivuisen teoksen loppuun saakka. Suosittelen lämpimästi!
Helmet 2023 -lukuhaaste: 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä.
Kiinnostaa tuo kaksosuusteema. Mun mummu oli kaksonen. Hänen kaksossiskonsa kuoli kun he olivat 1,5-vuotiaita.
VastaaPoistaVoi, miten murheellista, että mummusi menetti kaksosensa niin varhain.
PoistaTämä on lukulistallani. Kaksosuus kiinnostaa minuakin, koska poikani ovat kaksosia.
VastaaPoistaMinäkin olen kaksonen, joten ehkä sen vuoksi Judithin kysymys kosketti erityisesti.
PoistaKirjan kansi oli tuttu, mutta enpä ollut tutustunut kirjan aiheeseen. Todella kiintoisa!
VastaaPoistaSuosittelen lämpimästi!
Poista