Heinäkuussa tuli kuunneltua useampi äänikirja sillä ajatuksella, että kuunneltava olisi kohtuullisen kepeää ja hyvin kesätunnelmiin sopivaa. Tähän nelikkoon valikoituikin romaaneja, joiden parissa viihdyin – toisten parissa vielä enemmän kuin toisten.
Italiaan sijoittuva Kesä Amalfin rannikolla kertoo Katy Silver -nimisestä nuoresta naisesta, joka on hiljattain menettänyt äitinsä. Menetystään sureva Katy matkustaa Yhdysvalloista Italiaan ja tekee matkan, joka oli alkujaan suunniteltu äidin ja tyttären yhteiseksi. Nyt Katy matkustaa yksin ja tekee samalla yllättävän matkan menneisyyteensä ja historiaansa, sillä Positanon rantakylässä hän tapaa äitinsä Carolin – ei sellaisena kuin tämä oli kuollessaan vaan kolmekymppisenä ja perheettömänä.
Romaanin idea on kovin kiinnostava. Minkälaista olisikaan kurkistaa omien vanhempien elämään silloin, kun he olivat nuoria? Minkälaista olisi oppia tuntemaan oma äiti samanikäisenä kuin mitä itse sattuu juuri olemaan?
Ja kyllä Kesä Amalfin rannikolla onkin kiinnostava romaani. Sen äärellä ei voi olla pohtimatta, miten katsomme ihmisiä elämässämme tiettyjen roolien valossa muistamatta, että he ovat paljon muutakin.
Silti en voi olla vaivaantumatta siitä, miten vaaleanpunaisten linssien lävitse Katy äitiään katselee. Äiti–tytär-suhde tuntuu yliampuvalta ja on kuin Carol olisi tieten tahtoen halunnut ripustaa tyttärensä itseensä. Psykologisesta näkökulmasta voikin olla kiintoisaa pohtia, miksi suhde on sellainen kuin on ja miten suhteeseen vaikuttaa Katyn ja Carolin kohtaaminen uusissa merkeissä.
En pysty vielä hahmottamaan maailmaa ilman äitiä. Miltä siellä näyttää, ja kuka minä itse olen, kun häntä ei enää ole? Tajuntaani ei yksinkertaisesti mahdu ajatus, ettei hän tule hakemaan minua lounaalle tiistaisin, ei pysäköi luvattomasti jalkakäytävän laitaan suoraan taloni eteen eikä juokse sisään syli täynnä milloin mitäkin: ruokatarpeita, kosmetiikkatuotteita tai uutta puseroa, jonka hän on ostanut Saks Off Fifthiltä. En käsitä, että jos soitan hänen numeroonsa, se vain soi ja soi eikä kukaan vastaa ja sano: ”Katy-kulta, odota hetki. Kuivaan nopeasti käteni.” En voi kuvitellakaan tulevani sinuiksi sen kanssa, etten voi enää milloinkaan koskea häntä: hänen lämmintä, syleilevää kehoaan, joka oli minulle koti. Nimittäin äitini oli elämäni suurin rakkaus. Hän on elämäni rakkaus, ja nyt olen menettänyt hänet.
Italian rannikolta siirryinkin sitten sulavasti Suomen suveen, kun otin kuunteluun Amman suosituksesta Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi-sarjan avausosan Sydämenasioita Jylhäsalmella. Siinä Riina matkaa lapsuusmaisemiinsa Jylhäsalmelle, kun avoliitto Akin kanssa on tullut päätökseensä eikä pian maisteriksi valmistuvalla nuorella naisella ole kesätöitä eikä siten toimeentuloa. Onneksi Sirkka-tädiltä löytyy ratkaisu ja Riina pääsee apulaiseksi tätinsä pyörittämään lossikahvilaan.
Sydämenasioita Jylhäsalmella on hyvin odotuksiin vastaavaa kesäistä ja suomalaista viihdekirjallisuutta, jonka kiemurat eivät varsinaisesti yllätä. On aivan selvää, että Riinan ei tarvitse lossikahvilalla yksikseen istuskella ja että vastaan voi tulla joku hahmo, joka saa petollisen Akin unohtumaan.
Romaanin lumo ei olekaan jännittävissä käänteissä vaan siinä, että sen äärellä saa uppoutua lempeään itäsuomalaiseen maisemaan ja varsin arkisiin pulmiin. Vaikka toivoisin, että viihteessä päästäisiin vähitellen eroon ulkonäön kommentoinnista ja hoikkuuden ihannoinnista, on Sydämenasioita Jylhäsalmella monin tavoin hyvin kesään sopivaa luettavaa. Miksei myös talveen, jos haluaa paeta pakkasia kesätunnelmiin. Jos ja kun kaipaan taas leppeää luettavaa, saatanpa hyvinkin kääntää katseeni Jylhäsalmelle.
Hartioissa kiristellyt jännitys tuntui sulavan siihen paikkaan. Olisihan hänen pitänyt muistaa, että Riihirantaan tulo oli aina kuin astumista eri maailmaan. Kaupunki ja kaikki muu jäivät taakse. Ehkä täällä muut murheet tosiaan jäisivät taakse, pois mielestä.
Anni Blomqvistin Tie Myrskyluodolle on sekin sarja-avaus, ensimmäinen osa klassikoksi noussutta Myrskyluoto-sarjaa. Siinä ei varsinaisesti vielä ollakaan Myrskyluodolla vaan vasta matkalla sinne: tie Myrskyluodolle on niin todellinen kuin myös henkinen, kun Maija valmistautuu avioliittoon Jannensa kanssa. Edessä on niin heinäntekoon, morsiussäkin kantamista kuin häiden valmistelua. Eikä pieni asia ole sekään, että Myrskyluodolle täytyy rakentaa koti Maijaa ja Jannea varten.
1800-luvulle sijoittuva kertomus on kaunis ja varsin arkinen. Erityisesti etualalle asettuu Maija, joka on nuori ja kiihkeä ja jonka mielenmaisemaa on kuvattu onnistuneesti. Hänen nuoruutensa tulee esille viehättävästi ja toisaalta se tuntuu myös hurjalta: että niin lapsenomaisesti toimiva nuori ihminen tuupataan puolisonsa kanssa keskelle merta oppimaan uudenlaista elämää.
Toki on myös niin, että perhe – erityisesti äiti – yrittää parhaansa mukaan Maijaa valmistella tulevaan. Sarjan seuraavista osista saadaankin sitten tietää, miten elämä luodolla lähtee sujumaan.
Illalla Myrskyluoto sitten näkyy saaren edessä. Maija ja Janne istuvat ääneti veneessä. Kumpikaan ei sano sanaakaan.
Lopuksi sukelsin suomalaismaisemista historialliseen Pariisiin Kerri Maherin romaanin myötä. Vuonna 1919 amerikkalainen Sylvia Beach avaa Shakespeare and Company -kirjakaupan Pariisiin, ja samalla hän astuu keskelle 1900-luvun alun kirjallista maailmaa, johon kuuluvat esimerkiksi sellaiset kirjailijat kuin James Joyce, Gertrude Stein ja Ernest Hemingway.
On varsin selvää, miksi amerikkalainen perustaa kirjakaupansa nimenomaan Pariisiin, onhan ranskalainen ilmapiiri suuresti suuren meren takaista vapaampi. Yksi merkki tästä on James Joycen suurromaani Odysseus, joka ei saa julkaisulupaa Yhdysvalloissa. Sylvia Beach ottaa asiakseen saattaa teoksen lukijoiden käsiin ja tekee samalla kirjallista historiaa.
Yksi erityisen kiinnostava elementti romaanissa onkin James Joycen ja Sylvia Beachin suhde. Ystävyys ei ole helppo, kun Joyce velkaantuu jatkuvasti ja haluaa toisaalta pitää tiukasti kiinni kirjallisista päämääristään. Kiinnostava on myös Sylvian ja hänen naisystävänsä Adriennen suhde, joka asettuu osaksi viime vuosisadan alun sateenkaarimaailmaa ja sallivaa ilmapiiriä.
Ajankuva on romaanissa äärimmäisen inspiroiva. Maailmansotien välinen kulttuurielämä piirtyy esiin monin yksityiskohdin rikastettuna ja eloisana: kertomusta kuunnellessa voi kuvitella mielessään pariisilaiskadut ja erityisesti ihastuttavan kirjakaupan. Saisiko yhden matkalipun ei vain Pariisiin vaan 1920-luvulle, kiitos?
Niin, kirjakauppa! Oma paikka. Ajatus alkoi juurtua häneen ja hän ei voinut olla mainitsematta siitä Adriennelle ja Suzannelle kun he valmistelivat lukuiltaa, veivät tuoleja ja viinipulloja paikalleen. Sylvia oli odottanut tilaisuutta sanoa jotain vain Adriennelle, mutta Suzanne tuntui aina olevan paikalla.
Olen kuunnellut näistä Pehkosen ja lukenut hiljattain Maherin ja kauan sitten Blomqvistin sekä kuunnellut joskus jonkin toisen Serlen - toistakin voisi kokeilla. Pehkonen on tyylilajissaan oikein taitava. Maherissa vaivasi paikoin kömpelö suomennos. Blomqvistia voi hyvällä syyllä pitää jo klassikkona.
VastaaPoistaPehkonen on tosiaan taitava, luulenpa palaavani Jylhäsalmelle vielä. Blomqvist on kiinnostava, myös Myrskyluodon pariin palailen varmasti.
Poista