Siirry pääsisältöön

Runon ja suven päivänä runoutta

Tänään 6.7. vietetään Eino Leinon ja runon ja suven päivää. Päivän juhlistamiseksi Anki julkaisi runohaasteen, jonka ytimessä on runous: ideana on kirjoittaa runoista ja jakaa runojen ilosanomaa. Mainio haaste, johon oli helppo tarttua, vaikken varsinaisesti runoasiantuntija olekaan. Mutta ehkä onkin hyvä muistaa, että runoja on monenlaisia eikä runojen lukeminen vaadi sen enempää asiantuntemusta kuin muunkaan kaunokirjallisuuden lukeminen. Siispä rohkaisun sana: jos yhtään kiinnostaa, etsiskele sinulle sopivaa runoutta, uppoudu ja nauti! Ankin haasteesta löytyy varmasti hyviä lukuvinkkejä!

Kuva: Niina T. / Yöpöydän kirjat

Minä luin haastetta varten kaksi runoteosta: Johanna Venhon runoelman Yhtä juhlaa (WSOY 2006) ja Henriikka Tavin kokoelman Maaliskuu (Poesia 2012). Ensin mainittu on Venhon kolmas runoteos, jälkimmäinen puolestaan on osa Tavin 12-hanketta, jonka ideana oli kirjoittaa yksi runokirja vuoden jokaisen kalenterikuukauden aikana – siis kaksitoista runokirjaa vuodessa. Kunnianhimoinen hanke, jonka kolmatta osaa runoilija itse kutsuu muun muassa pappilan hätävaraksi, jonka äärellä oli pakko turvautua aikapaineen vuoksi eräänlaiseen paniikkiratkaisuun, jonka myötä Tavi otti käyttöönsä aikaisemmasta tuotannostaan tutun runollisen henkilöhahmon Esan.

Meidän takaovella kävi kerran enkeli. Minä olin silloin jo nukkumassa, mutta Esa oli hereillä. Esa kuuli koputusta ja ihmetteli, että kuka kumma siellä tähän aikaan kolisee, ja meni sitten avaamaan oven. Ei Esa kertonut, miltä enkeli näytti tai mitä asiaa hänellä oli, mutta minä olen päätellyt, että hän oli valkoinen ja häikäisevä. Ja vähän patterimainen, sillä Esa sanoi myöhemmin, että hänelle tuli lämmin olo.

Maaliskuu ei ole mikään helppo runoteos – ainakaan minulle. Se on osin hämmentävä ja usein kuin saippuapala, joka lipeää otteesta juuri silloin, kun luulee saaneensa siitä kiinni. Kun arvelee tavoittaneensa jotain olennaista, tuleekin yllätys, joka vetää maton jalkojen alta.

Siinä ehkä piileekin runoteoksen tenho ja voima. Se yllättää ja leikittelee niin sanoilla kuin vastaanottajallaan, häiritsee ja kiehtoo.  


Johanna Venhon Yhtä juhlaa on teos, josta koen tavoittavani hieman enemmän kuin Tavin Maaliskuusta. Se on rakenteeltaan erilainen kuin Maaliskuu: runot ovat pitkiä ja niissä on riimittelyä, jotain viehättävän vanhahtavaa – loitsumaista ja samalla nykyaikaista.

Johanna Venhon runoista muodostuu vahvoja mielikuvia. Erityisesti pidän runoista, jotka kiinnittyvät arkeen ja kuvaavat äitiyttä ironisesti, pilke silmäkulmassa. Luen teoksesta kritiikkiä äitiyden myyttiä kohtaan ja ihastelen sitä, miten osuvasti Venho sanoittaa tuntemuksia, jotka ovat kovin tunnistettavia. Runoissa on tehoa ja voimaa!

Tänne kuuluu miten äidit laulavat / kuin valaat, minäkin laulan, jäämeressä, / tihkusadepuistossa, räntäpyryssä, / selkä vääränä rattaita kiskoen, kädet kakassa, / oksennukset rinnuksilla laulan / paremmin kuin koskaan. / Ei kuulu mitään, soita kovempaa.


Helmet 2023 -lukuhaaste: Henriikka Tavin Maaliskuu asettuu kohtaan 25: Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi.


Kommentit

  1. Tavin tuotantoon en ole tutustunut, mutta Venhosta pidän. Monipuolinen kirjoittaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venhon runoihin tuo Yhtä juhlaa oli ensi kosketukseni, proosaa on häneltä tullut kyllä luettua. Runoihin voisin tutustua enemmänkin!

      Poista
  2. Odotan Runon ja suven päivää aina, koska silloin saa antaa muille ihania runovinkkejä. Runoja luen ympäri vuoden, mutta tänä kesäisenä päivänä suosittelen seuraavia:

    Joel Mäkipuro: Periferia
    Pauli Hautala: Katseen maanosat
    Anni Sumari: Vuodet vetten päällä
    Eeva-Liisa Manner: Kuolleet vedet

    Hauskaa, miten tähän nyt tuli vahingossa vesiteema :). Nuo kaksi ensimmäistä ovat Poesian uusia kirjoja, Sumarin kirja on hieman kauemmin sitten julkaistu, mutta itse rakastan sitä koko ajan enemmän. Se on eräänlaista runoesseetä. Mannerin varmasti kaikki tietävät. Mukava lukea eri vuosikymmenten runoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitos vinkeistä! Manneria olen kyllä lukenut mutta Kuolleet vedet on jäänyt vieraaksi. Sumari kiinnostaa paljon!

      Poista
  3. Ihanaa huumoria tuossa enkelirunossa - tai siis minä ainakin hyrähdin patterimaiselle enkelille 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekä Tavilla että Venholla on mukavaa huumoria runoissaan!

      Poista
  4. Erilaisia ja yhtä puhuttelevia nuo nostavasi maistiaiset. Minua puhuttelee erityisesti tuommoinen mininovellimaisuus. Ehkä lupaan taas kerran itselleni lukea enemmän runoja.
    /KBC

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa lupausta olen minäkin yrittänyt viljellä, mutta miten se aina unohtuu kaiken muun keskellä. Onneksi on tällaisia haasteita, jotka innostavat runojen pariin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin

Kaikki mitä tarvitsin tai halusin oli kodin ja yhteisön näkökulmasta väärin. Siksi se kaikki oli pidettävä salassa. Olin lapsesta asti tottunut kätkemää omat tarpeeni, ja siihen oli aina liittynyt ahdistus, häpeä ja kylmä yksinäisyyden tunne. Noina vuosina ristiriita kasvoi niin valtavaksi, että halusin vain olla rauhassa. Samaa halusivat ystäväni. He pakenivat kodin sääntöjä, uhkailua ja väkivaltaa karkaamalla, ja minä lähdin heidän mukaansa. Kun lähdimme, meillä ei enää ollut kotia. Olimme yhteiskunnalle näkymättömiä ja yhteisön silmissä hylkiöitä, mutta meillä oli toisemme. Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin WSOY 2022 kansi Anna Makkonen 226 sivua Ujuni Ahmed on 3-vuotiaana Somaliasta Suomeen muuttanut musliminainen, joka avaa Elina Hirvosen kanssa kokemuksiaan ja elämäntarinaansa kirjassa Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin . Teos on tarkoitettu ensisijaisesti Ujuni Ahmedin kaltaisille, jotka kokevat olevansa vääränlaisia ja erilaisia

Tuuve Aro: Lihanleikkaaja

"Hän kosketti nenäänsä ja ajatteli että se oli hänet pettänyt. Hän kumartui ja asetti päänsä pölkylle. Kirvestä oli hankala pidellä mutta se osui kohteeseen nirhaisten nenänpäästä palan joka jäi ihosta roikkumaan." (Novellista Haju ) Tuuve Aro: Lihanleikkaaja (WSOY 2017) 153 sivua Tuuve Aron novellikokoelma Lihanleikkaaja  on tuttua Aroa: Vinksahtaneisuutta ja absurdiutta tarjoillaan lukijalle tiiviissä paketeissa. Arkisiin tilanteisiin sekoittuu mystisyyttä, joka jää paikoin mietityttämään pitkäksi aikaa. Kahdentoista novellin joukosta löytyy monenlaisia lukukokemuksia. Aloitusnovelli Suojatie  etenee varsin ennalta arvattavasti mutta päättyy kauniisti: Hetken verran kurjet pysyivät tiukasti muodossaan kuin yhteisen mielen liikuttamana, sitten aura jo hajosi ja muutti suuntaa. Kokoelman päättävä Kahdet kasvot  puolestaan on ilahduttava tarina Tomista, jonka elämän lähtökohdat eivät ole loistokkaat ja jolle arkea ovat asiat, joista nykytodellisuudessa nostettaisii