Se oli laiska ja silti täysi päivä, niin onnellinen, että se melkein sattui. Pojat uivat ja kaivoivat hiekkaan monimutkaisia onkaloita. Vielä vuosia myöhemmin, usein istuessani hiekkarannalla, muistin tuon päivän valkoiset pyyhkeet ja kädenlämpöisen veden, miten ojentauduin välillä ottamaan Perrier-pullon kylmälaukusta ja miten selasin uneliaana Mirellan saksalaisia ja portugalilaisia juorulehtiä, joista ymmärsin tuskin sanaakaan. Miten juopuneelta vaikuttava nainen tuli kauppaamaan puisia koruja ja Mirella antoi hänelle kaksikymppisen, torjui naisen tyrkyttämän riipuksen ranteen heilutuksella ja toivotti hyvää kesää.
Maria Mustrannan toisen romaanin Äidin tehtävä minäkertoja on Laura, Pyryn yksinhuoltajaäiti. Romaani kattaa vuosien aikajakson ja käynnistyy, kun Pyry on yhdeksänvuotias. Laura on jälleen kerran kutsuttu koululle selvittämään poikansa edesottamuksia: Pyryn on vaikea hallita tunteitaan ja käytöstään, ja koulussa tulee vaikeuksia tämän tästä.
Pyry on vaikeuksiensa vuoksi yksinäinen ja niin on myös hänen äitinsä. Laura suree poikansa vaikeuksia ja sitä, että vähät kaverit kaikkoavat yksi toisensa jälkeen, kun Pyry kuohahtaa. Äidin suru on tunnistettavaa ja melankolista.
Sitten Pyryn elämään saapuu Rafael, hyvin käyttäytyvä poika, joka pysyy rinnalla kuohahduksista huolimatta. Rafael tuntuu vastaukselta rukouksiin varsinkin, kun Rafaelin varakas perhe pystyy tarjoamaan Pyrylle sellaisia elämyksiä, joihin Laura ei vähävaraisena kykene.
Poikien ystävyys yhdistää myös äidit. Laura ja Mirella viettävät paljon aikaa yhdessä ja jakavat kokemuksiaan lapsista, joiden kanssa elämä ei aina suju tanssin lailla.
Komean julkisivun alla on kuitenkin rosoja. Mitä enemmän Laura syventyy Rafaelin, Mirellan ja Pekan maailmaan, sitä enemmän häntä arveluttaa. Onko Rafael sittenkään hyvää seuraa Pyrylle?
Lauralle valkenee myös, että varakkuus ei tuo onnea. Häntä arveluttaa Mirellan tapa kohdella poikia kuin nämä olisivat pieniä aikuisia, eivätkä kasvatusperiaatteet muutenkaan aina osu yksiin.
Äidin tehtävä on jännitteinen ja hyvin otteessaan pitävä romaani äideistä ja pojista. Keskiöön nousevat sekä äidin suhde lapseensa että kahden hyvin erilaisesta maailmasta ponnistavan äidin keskinäinen suhde.
Romaanin tunnelma on pahaenteinen: lukija tietää odottaa, että jotain ikävää tapahtuu. Pahaenteisyys ei kuitenkaan käy liian raskaaksi, koska kerronnassa on sopivassa määrin toteavuutta ja etäisyyttä.
Romaani saa pohtimaan perhesuhteita ja sitä, kuinka voimaton yhteiskunta on lapsen ongelmakäyttäytymisen edessä. Toistuvat lastensuojeluilmoitukset eivät johda mihinkään ja perheiden täytyy pärjätä parhaaksi näkemällään tavalla. Lauran ja Mirellan keinot selviytyä haastavien lasten kanssa poikkeavat toisistaan, mutta on ymmärrettävää, että kumpikin etsii tapansa pärjätä.
Romaani kysyy, mikä on äidin tehtävä. Mikä on äidin vastuu ja mihin saakka äidin täytyy venyä? Siinä onkin paljon mietittävää tässä ajassa, kun lasten ja perheiden pahoinvointi tuntuu vain lisääntyvän. Vaikuttavalla teoksella on siis tärkeä yhteiskunnallinen viesti.
Helmet 2022: 6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija.
Pidin kovasti tästä kirjasta. Teksti kulkee sujuvasti ja osoittelematta, paljon jää löydettäväksi rivien väliin.
VastaaPoistaMinusta tämä on myös tarina siitä, miten äidit saavat puolustaa lapsiaan, jotka eivät sovi tavalliseen muottiin ja siksi eivät tule ymmärretyiksi systeemissä. Opettajilta tai muilta ammattilaisilta ei saa tukea kasvatukseen, vaan tarjolla on virheiden luettelua ja hyödyttömiä tarratauluvinkkejä. Osa lapsista vain ei elä miellyttääkseen aikuisia, vaan heille on esimerkiksi tärkeää että sovituista asioista pidetään kiinni, vaikka silloin aikuisen pitäisi joustaa. Hyvin tuodaan esiin sekin, että koulut ovat rauhattomia ja luokat ovat täynnä erityisen tuen oppilaita, mikä saa opettajat väsymään ja toivomaan helppoja ratkaisuja. Rauhallisessa ympäristössä tilanteet puolestaan eivät kärjisty niin helposti, ja syntyy onnistumisten hyvää tekevä kierre.
Tiedetään, että tunnesäätelyn ongelmien taustalla voi olla jokin varhaisen lapsuuden stressaava kokemus, kuten äidin kokema stressi tai vanhempien etäisyys ja tunnekylmyys. Tämäkin näkyy tarinassa hyvin, vaikka sitä ei erikseen tuoda esille. Päähenkilöt valitettavasti jäävät siihen oletukseen, että lapsen luonne vain on sitä mitä on ja turhautuneina pitävät äkkipikaisuuksissa tehtyjä tekoja jopa pienen lapsen omina valintoina - niin lapsi oppii itsekin ajattelemaan. Vaikka kyseessä ei ole mikään self-help-opas, olisin mielelläni lukenut tarinassa viittauksen siihen, ettei kukaan voi itse vaikuttaa oman varhaislapsuutensa olosuhteisiin. Ihmisen aivot kehittyvät tiiviissä vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa, ja tulevaisuuden toimintamalleille luodaan pohja jo ensimmäisten elinvuosien aikana. Toki lähtökohdista huolimatta voi myöhemmin myös opettaa aivoilleen toisenlaisia toimintamalleja.
Mielestäni tarinassa näkyy hyvin myös rakkauden ja rehellisyyden hyvää tekevä vaikutus. Kun oma lapsi mokailee, pitää asiat kohdata rehellisesti kerta toisensa jälkeen. Aikuisen ei pidä sulkea silmiään lapsen tahallisilta vääriltä teoilta, mutta jokaiseen wilmaviestiin ei silti tarvitse reagoida, jos asia on jo selvitetty koululla. Pitäisi kasvattajana osata tunnistaa se, milloin lapsi tietää tehneensä väärin ja katuu sitä, ja milloin hän oikeasti testaa omien oikeuksiensa rajoja. Vanhemmuus on hankalaa ja hapuilevaa - ja jos joku pitää itseään erityisen hyvänä kasvattajana, se johtunee vain siitä että hänelle on sattunut ns. helppoja lapsia...
Kaikki lapset ja lapsista kasvaneet aikuiset ovat joka tapauksessa rakkauden arvoisia, se minulle tarinasta myös välittyi.
Oi, kiitos ihanan pohtivasta kommentista! Tosi hyviä pointteja. Minusta romaani kirvoittaa kaiken kaikkiaan monenlaiseen moraaliseen pohdintaan: missä kulkevat rajat, mikä on oikein, missä kohtaa aikuisen täytyy suojella lasta ja missä kohtaa suojelua on liikaa. Hirveän hyvin tulee esille se, että ei ole yksinomaan oikeita tai vääriä ratkaisuja vaan elämä on kaikkea muuta kuin mustavalkoista – on sitten vanhempi tai ammattikasvattaja.
PoistaJuuri tuo, mitä sanotkin: "hyvä kasvattaja" voi olla vain sitä, että on ns. helppoja lapsia. Haastavissa tilanteissa kasvattajuutta todella punnitaan, ja toisaalta sivusta on helppoa arvostella, miten pitäisi toimia.
Aivan ihana tuo viimeinen virke: kaikki lapset ja aikuiset ovat rakkauden arvoisia <3