Isän ääni oli epätoivoinen. Todellisuudessa – vaikka ei hän sitä tiennyt – minä pyörittelin mielessäni samoja kysymyksiä. Ne piinasivat minua. Miksi minä itkin koko ajan? Miksi pelkäsin pimeää? Miksi, jos kerran olin pieni poika, en oikeasti ollut poika? Ja ennen kaikkea: miksi käyttäydyin sillä tavalla, kaikki se hössötys ja huitominen kun puhuin (sekopään sohimista), tyttömäinen nuotti, kimeä ääni. Ihmettelin, mistä erilaisuuteni johtui, ja epätietoisuus tuntui pahalta.
 |
| Édouard Louis: Ei enää Eddy Tammi 2019 Ranskankielinen alkuteos En finir avec Eddy Bellegueule 2014 Suomentanut Lotta Toivanen 184 sivua |
Édouard Louisin Ei enää Eddy on Tammen Keltaisen kirjaston 500. kirja. Keltaista kirjastoa kohtaan odotukset ovat aina korkealla, eikä kustantamon sarja petä tälläkään kertaa. Ei enää Eddy on hienoa nykyproosaa ja jää voimakkaasti mieleen.
Minäkertoja Eddy Bellegueule kasvaa kohti aikuisuutta pienellä ranskalaisella teollisuuspaikkakunnalla. Bellegueulen perhe on köyhä, mutta se ei ole lähialueella mikään tavaton seikka. Köyhyys on tavallista, samoin on tietynlainen näköalattomuus: tulevaisuus näyttää kunkin kohdalla kohtuullisen samanlaiselta, sillä vaihtoehtoja ei ole. On vain ajan kysymys, milloin nuoret naiset ryhtyvät äideiksi, ja nuoria miehiä odottaa työ teollisuuden alalla.
Me emme olleet kaikkein köyhimpiä. Äiti ja muut halveksivat naapureitamme, joilla oli vielä vähemmän rahaa ja huonosti hoidettu, likainen koti.Eddyn kotona eletään kädestä suuhun, yritetään ostaa ruokaa velaksi ja haetaan hyväntekeväisyydestä ruokakasseja. Väkivalta on läsnä arjessa, eikä erilaisuus ole sallittua. Ja viimeksi mainittu on Eddyn kohdalla suurista ongelmista vaikein. Jo varhain hän ymmärtää olevansa vääränlainen, sopimaton vallitsevaan maskuliiniseen miehen malliin. Sen taakan kanssa hän yrittää selviytyä elämässään eteenpäin: silmätikkuna niin kotona kuin koulussa.
Ei enää Eddy perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin. Tieto raastaa sisintä. Helpotusta voisi etsiä siitä, että tapahtumat ja kirjan kuvaama tilanne ovat menneisyyttä – lukiessa voisi helposti kuvitella lukevansa elämästä monen vuosikymmenen takaa – mutta helpotusta ei löydä sitäkään kautta: Louisin teos sijoittuu 1990-luvulle ja 2000-luvun alkuun. Väkivallan uhka, köyhyys, suvaitsemattomuus ja näköalattomuus eivät ole länsimaissakaan mitään historian hämäriin painuneita ilmiöitä vaan osa nykymaailmaa.
Minulla ei ole lapsuudesta yhtään onnellista muistoa. En tarkoita, etten olisi niinä vuosina koskaan kokenut onnea ja riemua. Kärsimys nyt vain on totalitaarista: se tuhoaa kaiken mikä ei sovi sen järjestelmään.Järjestelmään Eddy ei sovi, vaikka kaikkensa hän yrittää. Onneksi hän kuitenkin löytää keinoja selvitä ja tavan paeta ahdistavasta ympäristöstä. Surua kuitenkin aiheuttavat he, joille ei vaihtoehtoja avaudu ja jotka eivät saa apua. Heitäkin varmasti on.
Ei enää Eddy ei ole mitään hyvänmielistä luettavaa, mutta ei tarvitsekaan olla. Se antaa upealla tavalla kaunokirjallisuuden keinoin äänen niille, jotka mieluummin unohdetaan. Se kuvaa järisyttävästi sitä, miten seksuaalivähemmistöön nuori mies joutuu jatkuvasti kohtaamaan ympäristön paineet ja suvaitsemattomuuden. Ei enää Eddy on vähäeleisesti ravisteleva kuvaus maailmasta, joka on täällä, halusimmepa tai emme. Toivon, että tiedostuminen voi auttaa muuttamaan tuota maailmaa paremmaksi, antamaan tilaa erilaisuudelle.
Kirja on luettu myös Kirsin Book Clubissa, Kirjavinkeissä ja Kirjaluotsi-blogissa.
Helmet 2020: 43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja.
Kiusaaminen on järkyttävä aihe. Minusta on hyvä juttu, että siitä kirjoitetaan. On kauheaa joutua ihmisten silmätikuksi ja puhumisen aiheeksi ja jopa fyysisen ja psyykkisen väkivallan kohteeksi.
VastaaPoistaKasvoin itse kolmen veljen siskona ja voin sanoa, että siihen vaadittiin aikamoista sisua, sillä pienikokoisena en pärjännyt tappeluissa, mutta sitäkin paremmin pärjäsin puhetaidoilla. Naapureitten pojat kiusasivat minua oikein urakalla. Piti olla taitava, että selvisin koulumatkasta ilman lumipesua. Uskon, että selvisin kiusaamisesta, koska sain kotona jo tapella veljieni kanssa.
Kiusaaminen on tosiaan aihe, josta pitää puhua. Ehkä tässä romaanissa ikävimmältä tuntui se, että Eddy joutuu niin rankasti kiusatuksi siksi, millainen hän on. Ikään kuin erilaisuus oikeuttaisi kiusaamisen, vaikka olennaista olisi hyväksyä ihmiset sellaisina kuin he ovat. Ahdas ilmapiiri on teoksessa kuvattu todella vaikuttavasti.
Poista