Siirry pääsisältöön

Aino Vähäpesola: Onnenkissa

Södergranin ensimmäinen runokokoelma Dikter (Runoja) julkaistiin vuonna 1916. Hän oli silloin samanikäinen kuin minä nyt, 24-vuotias. Hän kirjoitti runot ruotsiksi, joka ehkä oli hänen perimmäinen kotikielensä, jos mietitään verenperintönä kulkevaa kansallisuutta, mutta asia ei ollut niin selkeä. Södergranin kielitaito oli laaja, ja hän oli käynyt koulunsa saksaksi. Siksi ei ole mahdollista määritellä, mikä lopulta oli hänen "tunnekielensä". Voi olla, että ei ollut ainoastaan yhtä sellaista.
Aino Vähäpesola: Onnenkissa
Kosmos 2019
192 sivua
Äänikirjan lukija Karoliina Niskanen
Kesto 5 t 13 min

On olemassa kirjoja, joiden äärellä miettii, että voi kunpa osaisin kirjoittaa näin. Aino Vähäpesolan Onnenkissa on sellainen kirja. Se kuvaa sinänsä arkista elämää, joka tarjoaa samaistumispintaa. Kuvauksessa on kuitenkin sellaista kiehtovaa ulottuvuutta, jollaisen toivoisi itse kykenevänsä tavoittamaan kirjoittamalla. Romaanissa arki nousee toiselle tasolle ja linkittyy toiseen aikaan tavalla, jota voi vain ihailla.

Romaanin minäkertoja opiskelee ja kirjoittaa gradua Edith Södergranin runoudesta. Runot asettuvat osaksi opiskelijan omaa elämää, hän peilaa niihin itseään ja vertaa omaa elämäntilannettaan aikoja sitten eläneen runoilijan elämää. Nuoria naisia kumpainenkin, omaa asemaansa pohtivat molemmat.

Erityisesti Onnenkissassa ihailen sitä, miten hienosti Södergranin runous ja romaanin nykyaika linkittyvät. Miten taitavasti Vähäpesola sen tekee!
Kiitos myöhempien aikojen, nyt sille tunnelmoinnille on vakiintunut yleiskielinen termi: minä kanavoin Södergrania. Kanava oli auki molempiin suuntiin. Menin metsään, asetuin makuulleni, elin tunnelmaa, järjestelin runolle konkreettisen, visuaalisen ilmiasun. Samalla Södergran oli siellä, metsässä.
Toiseksi ihailen sitä, millaisia oivalluksia Onnenkissa lukijalleen tarjoaa. Ne ilahduttavat ja herättävät ajatuksia, houkuttavat pohtimaan.

Kolmanneksi ihailen sitä, miten tasaisen varmasti romaani, jota on myös esseeromaaniksi määritelty, etenee. Runous, jooga, naiseus, seksuaalisuus, feminismi, patriarkaalisuus ja identiteetti kietoutuvat kokonaisuudeksi, jota on nautinto lukea tai äänikirjana kuunnella.
Onnenkissa, onnenkissa, se olen minä itse.

Onnenkissasta kirjoittavat myös ainakin ArjaOmppu, AnneliLaura, Amanda ja Tuija.

Helmet 2020: 16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin

Kaikki mitä tarvitsin tai halusin oli kodin ja yhteisön näkökulmasta väärin. Siksi se kaikki oli pidettävä salassa. Olin lapsesta asti tottunut kätkemää omat tarpeeni, ja siihen oli aina liittynyt ahdistus, häpeä ja kylmä yksinäisyyden tunne. Noina vuosina ristiriita kasvoi niin valtavaksi, että halusin vain olla rauhassa. Samaa halusivat ystäväni. He pakenivat kodin sääntöjä, uhkailua ja väkivaltaa karkaamalla, ja minä lähdin heidän mukaansa. Kun lähdimme, meillä ei enää ollut kotia. Olimme yhteiskunnalle näkymättömiä ja yhteisön silmissä hylkiöitä, mutta meillä oli toisemme. Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin WSOY 2022 kansi Anna Makkonen 226 sivua Ujuni Ahmed on 3-vuotiaana Somaliasta Suomeen muuttanut musliminainen, joka avaa Elina Hirvosen kanssa kokemuksiaan ja elämäntarinaansa kirjassa Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin . Teos on tarkoitettu ensisijaisesti Ujuni Ahmedin kaltaisille, jotka kokevat olevansa vääränlaisia ja erilaisia

Tuuve Aro: Lihanleikkaaja

"Hän kosketti nenäänsä ja ajatteli että se oli hänet pettänyt. Hän kumartui ja asetti päänsä pölkylle. Kirvestä oli hankala pidellä mutta se osui kohteeseen nirhaisten nenänpäästä palan joka jäi ihosta roikkumaan." (Novellista Haju ) Tuuve Aro: Lihanleikkaaja (WSOY 2017) 153 sivua Tuuve Aron novellikokoelma Lihanleikkaaja  on tuttua Aroa: Vinksahtaneisuutta ja absurdiutta tarjoillaan lukijalle tiiviissä paketeissa. Arkisiin tilanteisiin sekoittuu mystisyyttä, joka jää paikoin mietityttämään pitkäksi aikaa. Kahdentoista novellin joukosta löytyy monenlaisia lukukokemuksia. Aloitusnovelli Suojatie  etenee varsin ennalta arvattavasti mutta päättyy kauniisti: Hetken verran kurjet pysyivät tiukasti muodossaan kuin yhteisen mielen liikuttamana, sitten aura jo hajosi ja muutti suuntaa. Kokoelman päättävä Kahdet kasvot  puolestaan on ilahduttava tarina Tomista, jonka elämän lähtökohdat eivät ole loistokkaat ja jolle arkea ovat asiat, joista nykytodellisuudessa nostettaisii