Päivä kirkastuu aamuksi. En ole enää puistossa. En ole enää Kuopiossa. Taputan puun runkoa jossakin aivan muualla. Katson ja ymmärrän. Olen Jyväskylässä. On alkava syksy, sen näkee haalistuneista sävyistä ja muutamista varisseista lehdistä, joiden vihreys on siirtynyt puun sisään. Driu, driu, driu, virittelee leivo lähtövirttä.
 |
| Tatu Kokko: Kävelvien patsaiden kaupunki Icasos 2019 373 sivua |
Tatu Kokon uutuusromaanin Kävelevien patsaiden kaupunki lähtöasetelma on kiinnostava. Päähenkilö ja minäkertoja Vilja elää tiukasti nykyajassa, kohtaa 2000-luvun nuoren aikuisen haasteita ja ympäröivän yhteiskunnan ahdasmielisyyttä.
Samaan aikaan Vilja kuitenkin lipuu ajassa taaksepäin. Hän vierailee 1800-luvulla Minna Canthin maailmassa ja maisemissa, kun patsaat omassa lähiympäristössä alkavat liikkua. Osasyynä aikamatkoihin on se, että Vilja päättää lopettaa mielialalääkityksensä, joka tekee turraksi ja tunnottomaksi.
Yksi innoittaja henkiseen ja myös fyysiseen aikamatkaan on se, että Vilja on intohimoisen kiinnostunut Minna Canthista. Kirjastonhoitajan työnsä ohella nainen tutkii ihailemaansa kirjailijaa ja kirjoittaa tekstejä Canthista. Pronssirouva kuopiolaisessa puistossa on aikamatkan avain, tie Minna Canthin nahkoihin ja ajatuksiin.
Turraksi ja tunnottomaksi Viljaa ei voi moittia, päinvastoin. Kiihkeästi hän suhtautuu paitsi Canthiin, myös esimerkiksi tapaamaansa Kareemiin. Lukijana tunnen, että tarinan edetessä kiihkeys lisääntyy – liekö syynä sitten se, että Vilja jättää mieltä tasoittavat lääkkeensä pois ja yrittää löytää aidon itsensä. Mutta millainen hän oikeasti on?
Pidän siitä, miten romaanissa rakentuu alle kolmekymppisen naisen sisäinen maailma kiihkeänä ja ajoittain uupuneena. Ajoittain virkkeiden lyhyys häiritsee, vaikka ratkaisua voikin pitää perusteltuna. Kiinnostava asetelma kantaa mukavasti alusta loppuun saakka, kun todellinen maailma sekoittuu mielensisäiseen, kun patsaat heräävät eloon ja mielikuvitus saa siivet.
Erityismaininnan ansaitsee kirjan kansi, joka on mielestäni kiinnostava ja kaunis.
Tatu Kokon romaanista ovat kirjoittaneet myös ainakin Anneli, Henna, Tuija, Arja ja Leena.
Kiitos kirjailijalle arvostelukappaleesta!
Tämä: "Pidän siitä, miten romaanissa rakentuu alle kolmekymppisen naisen sisäinen maailma kiihkeänä ja ajoittain uupuneena." Samasta pidin ja se oli kirjoitettu uskomattoman todenmakuisesti...Ja tämä: " Kiinnostava asetelma kantaa mukavasti alusta loppuun saakka, kun todellinen maailma sekoittuu mielensisäiseen, kun patsaat heräävät eloon ja mielikuvitus saa siivet." Lukisin mieluusti enemmän Viljasta ilman Canthia eli Tatu voisi väsätä kovan jatkon Viljan elämälle. Lähtöasetelma on jo valmis.
VastaaPoistaNiin kiehtovasti Kokko tosiaan Viljan nahkoihin sukeltaa, että jatkoa voisi toivoa.
PoistaTäysin samaa mieltä, toivoisin kuulevani lisää Viljan elämästä ��
VastaaPoista