Siirry pääsisältöön

Elly Griffiths: Risteyskohdat

"Nelson kyyditsee Ruthin takaisin yliopistolle. Hän näyttää vajonneen synkkyyteen, mutta Ruth on kiihkeän innostuksen vallassa. Rautakautinen ruumis, koska ruumiiden täytyy tietenkin olla rautakaudelta, rituaaliteurastusten ja upeiden aarrekätköjen ajalta. Mitä se merkitsee? Se on kaukana paalukehärakennelmasta, mutta voisivatko löydöt liittyä toisiinsa jotenkin?"
Elly Griffiths:
Risteyskohdat
(Tammi 2017)
Alkuteos The Crossing Places 2009
Suomentanut Anna Lönnroth
305 sivua
Risteyskohdat on ensimmäinen osa Ruth Galloway -sarjaa, jonka päähenkilö Ruth on arkeologi. Nainen elää kissojensa kanssa yksin tavallista elämää, jonka rauha järkkyy, kun poliisi pyytää hänen apuaan. Muinaisen paalukehän lähettyviltä on löytynyt ruumis, ja arkeologia tarvitaan avuksi selvittämään, kuinka vanha ruumis on. Voisiko kyseessä olla Lucy Downey, joka on kadonnut kymmenen vuotta aiemmin ja jota poliisi ei ole kyennyt löytämään?

Ruthin avunanto ei jää vain ruumiin iän kartoittamiseen, vaan pian nainen huomaa olevansa syvällä kadonneen tytön kohtalon selvittämisessä. Kun vielä toinenkin tyttö katoaa, on selvää, että Lucyn tapaus on pakko selvittää: komisario Harry Nelson ei halua luovuttaa, vaikka pian käy ilmi, että Ruthin tutkimukset halutaan pysäyttää säikäyttämällä nainen luopumaan.
Ruth kuulostelee, ja sydän hakkaa niin valtavin, epäsäännöllisin lyönnein, että Ruth miettii, saako hän sydänkohtauksen tältä seisomalta. Koputus saa Ruthin älähtämään pelosta. Nyt se on yäällä. Yön kulkija. Peto. Kauhu.
Risteyskohdat on juoneltaan vetävä dekkari, joka onnistuu pitämään lukijan otteessaan. Hahmot ovat kiinnostavia: Ruth on tavallinen, miellyttävä nainen, joka joutuu historiakiinnostuksensa myötä keskelle epätavallisia tapahtumia. Sivuhenkilöistä löytyy omaperäisiä ja melko erikoisiakin kulkijoita, ja miljöö on kuvattu kiehtovasti siten, että marskimaan näkee ja haistaa mielessään.

Dekkarissa sorrutaan kliseisiin, kuten vaikka yksinäinen nainen kissoineen ja poliisi-isä pahantuulisine teinilapsineen, mutta ne antaa mieluusti anteeksi, kun kaikki muutoin toimii varsin mainiosti. Tuulinen Pohjanmeren rannikko, sympaattinen päähenkilö ihmissuhteineen, tiivistyvä jännitys ilman väkivallalla mässäilyä - siinäpä yhdistelmä, joka sopii minun dekkarimakuuni vallan hyvin. Niinpä jäänkin innolla odottamaan seuraava Ruth Galloway -dekkaria, joka ilmestyy jo syksyllä nimellä Januksen kivi.

Kirjasta on blogannut myös Kirsi.

Helmet 2017: 48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän - arkeologia on minulle vieras joskin kiinnostava aihealue.

Risteyskohdat Adlibriksen* valikoimissa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

"Me olimme se vihreän puutalon uusi onnellinen perhe, jolla oli vanhemmat. Ja liikaa salaisuuksia. Ehkä joku oli nähnyt kun meillä kävi poliisiauto, kenties huomannut lastensuojelun kotikäynnillä, pannut merkille miten Mikko huusi minulle pihassa. Ehkä joku lasten kavereista oli kuullut kyläillessään asioita. Mutta jos joku olikin jotain huomannut, me kaikki teeskentelimme ettei se ollut mitään."



Kaikki anteeksi on kuvaus parisuhdeväkivallasta, johon sisältyy niin laaja kavalkadi väkivallan muotoja, että tarinan asiantuntijatkin kavahtavat ja suosittelevat jo eroa. Päähenkilö Laura yrittää kuitenkin viimeiseen saakka pysyä yhdessä Mikon kanssa, vaikka Mikko lyö, uhkailee, puhuu rumasti ja satuttaa lukemattomin eri tavoin.

Laura on itsellinen nainen, joka kohtaa Mikon, eronneen kolmen lapsen isän. Alkuun kaikki vaikuttaa (tietenkin!) täydelliseltä, sillä mies osaa hurmata ja puhua kauniisti. Mutta sitten Mikon pimeä puoli alkaa kaivautua esiin ja saa vähitellen yhä enemmän til…