Siirry pääsisältöön

Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma

"Vasta siinä, lavalla, Aurelia tajusi, että laulu oli surullinen. Hän oivalsi miten syviä, hyytävän kylmiä vesiä ovat vesistä varjoisimmat, ja miten ne kutsuvat kaikkia ja ovat aika ajoin hukuttaa kenet tahansa, nuorimmatkin, jopa lapset, jotka haluavat vain leikkiä, pukeutua pitsiverhoihin, tehdä vessapaperirullista linnoja ja maistaa ketsuppia piparkakkujen kanssa, kuulla kauniita tarinoita jotka vaivuttavat uneen."
Riikka Pulkkinen:
Paras mahdollinen maailma
(Otava 2016)
358 sivua
Paras mahdollinen maailma vie monenlaisiin maailmoihin: on yliopistomaailmaa, teatterimaailmaa, ulkomaailmaa, sisäistä maailmaa. Ollaan Suomessa, matkustetaan Saksaan, etsitään itseä, etsitään muita, etsitään parempaa maailmaa.

Tarinan näkökulmat ovat Aurelian ja hänen äitinsä. Aurelia on nuori, julkisuuteen ponnahtanut näyttelijä. Välit äitiin ovat käytännössä kokonaan poikki, vaikka äiti yrittää siltoja rakentaa. Kun pääsy lähelle ei onnistu, kertoo äiti tyttärelleen elämästään ja valinnoistaan. Samaan aikaan - ja aiemminkin - tytär sukeltaa mielikuvitukseensa ja etsii sieltä voimaa, kättä johon tarttua.

Romaanissa on paljon kiinnostavaa. Tarinassa tuodaan hienosti esille elämää entisessä Itä-Saksassa ja sitä hämmennystä, mitä muurin murtuminen toi mukanaan. Berliinin muurin sortuminen rinnastuu Yhdysvaltain kaksoistornien tuhoon: molemmissa on kysymys maailman voimallisesta muuttumisesta.

Paljon on tarinassa kuitenkin sellaista, mistä en saa otetta. Teatterisäätö tuntuu usein tarpeettomalta ja ylipäätään henkilöiden lähelle ei oikein pääse, vaikka haluaisi. Kieli sekä ihastuttaa että loitonnuttaa. Pulkkinen kuvaa paikoin oivaltaen ja kauniisti vaikkapa pulun nikottelevaa kulkua aukion poikki mutta paikoin, kuten kun vauvan kanniskelu ei ollut mikään ideologia, sanasto tuntuu itsetarkoitukselliselta ja turhan intellektuellilta.

Silti Paras mahdollinen maailma jättää jälkensä, saa miettimään idealismia, uskoa parempaan maailmaan ja maailmojen rajoja - niin yksityisellä tasolla kuin yleisemminkin. Kauniisti romaanissa kuvataan vanhemmuutta, sitä, miten ei ole mahdollista saatella lastaan aikuisuuteen ehjänä ja rikkomattomana, puhtaana ja kolhiintumattomana. Kaunista ja oivaltavaa on myös kuvaus siitä, miten isä hiipuu vähitellen pois ja tyttären valtaa epäusko: "En tiedä miten osaan yksin."

Romaaninsa on siis ansioita, paljonkin, mutta myös jotain liian korkealla kurkottavaa: taitavaa ja kaunista mutta ei täysin vakuuttavaa.

Kirjasta toisaalla: Kirjavinkit, Lumiomena, Oksan hyllyltä, Tuijata, Lukutoukan kulttuuriblogi ja Luetut, lukemattomat.

Helmet 2017: 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö.

Kommentit

  1. Minulla on parin aikaisemman Pulkkisen romaanin kanssa ollut samanlainen ongelma se suhteen, että kieli on tuntunut itsetarkoituksellisen kikkailevalta. Tässä kirjassa se ei minua niinkään häirinnyt - ehkä koin, että kieli oli sopusoinnussa hahmojen kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas olen Pulkkisen aiemmista pitänyt mutta nyt kieli tökki. :) Kiinnostavaa, miten lukukokemukset vaihtelevat.

      Poista
  2. Minulle tämä kirja toimi tosi hyvin. Tykkään Pulkkisen hiotuista lauseista, ja kirjan juonikin oli sopivan kiemurainen. Raja ja Vieras vielä ovat Pulkkiselta lukematta. Olen vähän säästellyt niitä, jottei tämä uusin pyöri enää voimakkaana mielessä kun niitä luen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, olisiko tämä toisena hetkenä toiminut paremmin. Nyt paikoin jopa ärsyynnyin, vaikka aiemmista Pulkkisen teoksista olen pitänyt. Tämänkin kanssa toki oli hetkensä.

      Poista
  3. Sain hyvin kiinni tekstistäsi: siitä, miten Pulkkisen romaanissa on paljon hienoa ja silti sellaista, mistä ei oikein saa kiinni. Minä pidin tästä, mutten niin paljon kuin Totasta tai Vieraasta. Hienoja tunnelmia on paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi itse asiassa vähän harmittamaan, kun hienoja tunnelmia tosiaan on paljon mutta sitten kokonaisuus ei kuitenkaan vienyt mukanaan.

      Poista
  4. Tunnistan tunteesi toisaalta-toisaalta. Minun otti ohranen, eli toisaalta-puoli, josta ei saa otetta otti vallan. Siis Pulkkisen kirjassa - sinun juttusi tavoitin: kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija. Tämän kohdalla tuntui, että on varsinaista tasapainoilua ja siinä ja siinä, kummalle puolelle vahvemmin kallistuu.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok