"Jimin viereinen sänky on aina tyhjä. Valkoisena ja valmiiksi pedattuna se näyttää siltä kuin se odottaisi jotakuta. Me makaamme kumpikin omassa sängyssämme ja tähyilemme kattoon, minä turkissani ja Jim sairaalan verkkareissa. Me kulutamme aikaa pelaamalla šakkia."
Sara Stridsbergin romaani Niin raskas on rakkaus on saanut osakseen runsaasti myönteistä huomiota, eikä ihme. Tarina on kirpeän kaunis ja koskettava, se väreilee ja kimaltelee tavalla, jollaiseen ei usein törmää.
Näkökulma on Jackien, jonka alkoholisti-isä Jim päätyy Beckombergan mielisairaalaan, kun tytär on 13-vuotias. Jollain tavoin varsin mutkattomasti sairaalasta tulee Jackielle paikka, jossa hän vierailee usein ja joka tulee hänelle tutuksi asukkaineen ja työntekijöineen. Valtava laitos ei toimi viimeisen päälle sääntöjen mukaan vaan seinien sisällä on tilaa persoonille ja erilaisille ihmiskohtaloille. Jackie katsoo heitä ollen läsnä ja kuitenkin sivussa, ja
Keskeistä tarinassa on isän ja tyttären välinen suhde. Jim on hurmuri ja hyvin epäluotettava, päiväkausien katoamiset ja isän etsimiset äidin kanssa ovat osa lapsuutta. Jim elää omien lakiensa lailla ja kaihoaa kuolemaa, eikä hän arastele kertoa tyttärelleen, että aikoo tappaa itsensä. Eihän hänellä oikeastaan ole syytä olla niin tekemättä:
 |
| Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus (Tammi 2016) Alkuteos Beckomberga. Ode till min familj Suomentanut Outi Menna 366 sivua |
Näkökulma on Jackien, jonka alkoholisti-isä Jim päätyy Beckombergan mielisairaalaan, kun tytär on 13-vuotias. Jollain tavoin varsin mutkattomasti sairaalasta tulee Jackielle paikka, jossa hän vierailee usein ja joka tulee hänelle tutuksi asukkaineen ja työntekijöineen. Valtava laitos ei toimi viimeisen päälle sääntöjen mukaan vaan seinien sisällä on tilaa persoonille ja erilaisille ihmiskohtaloille. Jackie katsoo heitä ollen läsnä ja kuitenkin sivussa, ja
Keskeistä tarinassa on isän ja tyttären välinen suhde. Jim on hurmuri ja hyvin epäluotettava, päiväkausien katoamiset ja isän etsimiset äidin kanssa ovat osa lapsuutta. Jim elää omien lakiensa lailla ja kaihoaa kuolemaa, eikä hän arastele kertoa tyttärelleen, että aikoo tappaa itsensä. Eihän hänellä oikeastaan ole syytä olla niin tekemättä:
Voisin pyytää Jimiä jäämään, mutta pystyn jo kuulemaan hänen naurunsa. Jimin naurun, joka hyökyy päin aivan kuin kylminä aaltoina. "Voi Jackie, ei minulla ole ketään, jonka vuoksi eläisin, ei minulla ole ketään jota rakastaa. Ei ole koskaan ollut."Millaista on kasvaa aikuisuuteen isän varjon alla, kun isä päätyy mielisairaalaan ja muistuttelee, että perhekään ei anna syytä elää? Voiko isän kohtalon välttää, kun taakkana on vielä sekin, että Jimin äitikään ei ole ollut aivan tasapainossa?
Olen miettinyt voiko katseenkin oikeasti periä, onko pimeys perinnöllistä.Isän ja tyttären välisen suhteen kuvaukseen limittyy dokumentaarista kuvausta psyykkisesti sairaiden hoidosta Ruotsissa ja erityisesti Beckombergan sairaalassa, joka päätettiin suurin toivein rakennuttaa vuonna 1929.
Tämä on hyvinvointivaltion nousu pimeydestä. Linna maailman pohjalla, oikeastaan vankila, palatsi kaikille väärämielisille ja viallisille, paikka jossa he saavat kieriskellä seisahtuneessa saastaisessa valossa, yksinäisinä, teljettyinä, unohdettuina.Vaikka mielen järkkyminen on aiheena raskas, on tarina sillä tavoin ilmava, että lukijalle jää tilaa hengittää. Romaanissa on niin paljon kauneutta, että sitä lukee hyvin mieluusti, ja samalla tulee pohtineeksi monenlaisia kysymyksiä: Onko parannusta olemassa? Kuka on terve, kuka sairas? Kuka on vapaa? Odottaako jossain joku toisenlainen, todellinen elämä? Luonnon kuvaus kulkee kauniisti rinnalla ja muistuttaa siitä, että ihmiset, ihanteet ja hoitokäytänteet tulevat ja menevät, mutta joku jää ja pysyy.
Niin raskas on rakkaus on ihastuttava romaani. Se ei ole juonivetoinen vaan ennemminkin paloista koostuva kuvaus mielenterveyden hoidosta ja hyvinvointivaltiosta sekä erilaisista kohtaloista.
"Ajattelin aina että voisin pelastaa sinut", minä kuiskaan, "mutta ehkei ketään voi pelastaa itseltään. Ehkä tiesit koko ajan, ettei se voisi onnistua, ja minä vain luulin että halusit sitä."
 |
| Kirjablogeissa vietetään naistenviikkoa! Lisää aiheesta Tuijan blogissa. |
Tänään nimipäiväänsä viettää muiden muassa Sara. Niinpä on hyvä päivä kirjoittaa Sara Stridsbergin kirjoittamasta romaanista naistenviikon kunniaksi.
Romaanista ovat kirjoittaneet myös ainakin Katja, Omppu, Susa, Arja ja Laura. Suosittelen vilkaisemaan: kaikki eivät suinkaan ole samaa mieltä kirjasta, ja hyvä niin.
Romaanista ovat kirjoittaneet myös ainakin Katja, Omppu, Susa, Arja ja Laura. Suosittelen vilkaisemaan: kaikki eivät suinkaan ole samaa mieltä kirjasta, ja hyvä niin.
Minulle tämän kauneus oli liiallista, mutta kun luen sinun kirjoittamaasi tekstiä, niin tämä vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta ja jos en olisi lukenut, varmasti etsisin kirjan käsiini.
VastaaPoistaKauneus on katsojan - ja lukijan - silmässä, luulisin. ;)
PoistaMinä pidin tästä kirjasta tosi paljon.
VastaaPoistaOho, sama kirja samana päivänä! Tämä oli hienosti kirjoitettu, vaikka aihe oli masentava.
VastaaPoistaOo, menenkin lukemaan bloggauksesi heti.
PoistaMinäkin pidin tästä mutta en kokenut tarinaa niin pelkästään kauniina kuin monista blogeista olen ymmärtänyt. Minustakin se oli melko surullinen ja melankolinen lukea ihmisestä joka elää lähes koko ajan toivoen kuolemaansa- ja mitä se on läheisille. Psykiatrisen sairaalan kuvaus oli myös minulle melko realistisen oloinen (mistäpä sitä kuitenkaan tiedän), enkä ymmärtänyt mitä romantisointia tarinassa oli, koska tarina oli vain niin vähistä näkökulmista. Jos sairaalaelämää olisi avattu laajemmin olisi varmasti löytynyt rankempaakin luettavaa mutta niin ei tässä tehty. Kirjailija oli kyllä onnistunut kirjoittamaan koukuttavasti ja sangen hyvin!
VastaaPoistaEhkä käy niin, että kaunis kieli asettuu ikään kuin kaiken ylle, ja siten kauneutta tulee korostettua. Surullinen tarina on, ehdottomasti, mutta ei niin raskas kuin voisi aiheen perusteella kuvitella.
PoistaRomantisoivana en kylläkään osaa romaania pitää, minusta kuvaus on paikoin jopa raadollista.