Siirry pääsisältöön

Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa

"Björk vaelsi kotiinsa Nikolainkatu viidentoista ylimpään kerrokseen pää mieleenjohtumista raskaana. Astuttuaan ovesta hän riensi oikopäätä työpöytänsä ääreen, otti ylimmästä pöytälaatikosta muistikirjansa ja pani aletusten merkittävät tosiasiat ja epäilykset, joita Hietalahden tulipaloon liittyi."
Virpi Hämeen-Anttila:
Kuka kuolleista palaa
(Otava 2016)
348 sivua
Karl Axel Björkin tutkimukset alkavat näköjään olla jokakesäistä ajanvietettäni. Viime kesänä Käärmeitten kesä vei keskelle salaseuroja ja rodunjalostusta, toissa kesänä ministeriön virkamies ja harrastajaetsivä Björk tuli tutuksi sarjan avausosan Yön sydän on jäätä myötä.

Edelleen eletään 1920-luvun Helsingissä, itse asiassa ajallisesti ei ole kauas avausosasta siirryttykään. Ja sehän kelpaa, -20-luku on kiehtovaa aikaa ja edellisistä osista tuttuun tapaan Hämeen-Anttila luo ajankuvaa taiten.

Tällä kertaa Björkin huomio kiinnittyy tuhopolttosarjaan, joka Helsinkiä riivaa. Poliisi kiinnostuu tuhopoltoista erityisesti siinä vaiheessa, kun ilman ihmishenkien menetystä ei selvitä, ja Björk ujuttautuu poliisiystävänsä Martin avustuksella tutkimuksiin mukaan. Lopulta taustalta löytyykin monimutkainen vyyhti, jonka selvittämisessä Björk on tärkeässä osassa.

Tutkimusten aikana pitäisi hoitaa virkatyö ministeriössä ja setviä vielä lapsuudenperheen kiemuroita: erityisesti itänaapuriin kadonnut isä aiheuttaa harmaita hiuksia. Painetta on siihenkin, että miehen pitäisi etsiä itselleen puoliso, ja ehdokkaita toki löytyy, mutta kukapa tunteista selville pääsee, kun eräs menneisyyden nainenkin ajatuksia kutkuttaa. Hauskasti henkilögalleriaa keventää pieni apulainen Frans Valkama, joka suoltaa Stadin slangia varsin vakuuttavasti.

Karl Axel Björkin henkilökuva syvenee tämän kolmannen osan myötä mukavasti, ja nyt häntä alkaa pitää jo suorastaan tuttuna. Muutenkin dekkarisarja tuntuu vain paranevan edetessään: edellisosia vaivannut runsaudenpula on vaihtunut mukavasti tiiviimpään ja selkeämpään juoneen, ja ajallinen konteksti näkyy paitsi miljöössä, myös ilmaisussa. Tosin taustalla häilyvä suojeluskuntakriisi jää vain häilymään, se ei kovin kiinteästi kytkeydy kokonaisuuteen.

Kaiken kaikkiaan Kuka kuolleista palaa on niin kiehtova dekkari, että innolla odotan sarjalle jatkoa. Kiitän myös kirjan kaunista ulkoasua, josta on vastannut Timo Mänttäri.

Kallen tutkimuksista ovat kirjoittaneet myös Kirjavuorenpeikko ja Hannu.

Kommentit

  1. En ole vielä lukenut yhtään kirjailijan kirjaa, ehkä olisi aika ;)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hyvältä, että tämä sarja paranee edetessään. Ekasta osasta en näet oikein pitänyt, mutta syynä taisi olla huono äänikirjan lukija. :) Käärmeiden kesä kävi jo minulla lainassa, mutta en sitten ehtinyt sen pariin. Syksyllä uusi yritys ja sitten tämän uusimman pariin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänikirjoissa lukijalla on yllättävän iso merkitys. Muistan, kun joku äänikirja kului siinä, kun ihmettelin lukijan tapaa tauottaa luentaansa. :)

      Poista
  3. Ilahdun, kun sanot, että henkilökuva syvenee. Tunnustan silti, että jätin kirjan kesän alussa kesken, se ei käynnistynyt sitten millään, vaikka kaikki lempielementtini ovat esillä (20-luku, kehittyvä sarja, kaupunkikuvaus...).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en tämän kohdalla käynnistysvaikeuksia kokenut, vaikka joskus niitä piisaa ylen määrin. Mutta nyt kun sanot, mietin, josko tässä tapahtumat lähtevät liikkeelle aiempia osia hitaammin...

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…