"Paluuta mun viimeiseen turvapaikkaan ei enää ollut, sillä mulla ei ollut mutsin kämppään avainta. Mulla ei ollut puhelinta. Mulla oli vain reppu ja mutsin säästöt, tuhatkolmesataa euroa.
Pihalla odotti keula alaovea kohti musta Mersu. Sen sisällä oli porukkaa, joka halusi tappaa mut."
Tyttö ja seinä päättää Jari Järvelän Metro-trilogian komeasti. Tyttö ja pommi oli minulle hätkähdyttävä lukukokemus, joka jäi mieleen. Järvelä voitti kirjallaan Suomen dekkariseuran Vuoden esikoisteos -palkinnon. Tytön ja rotan jälkeen jäin innolla odottamaan jatkoa, ja nyt päätösosa on luettu.
Tuttuun tapaan pääosassa on Metro, parikymppinen nainen, joka janoaa kostoa. Myös hänelle halutaan kostaa, ja dekkariin hahmottuukin hyytävä kissa-hiiri-leikki, jossa kovia keinoja ei kaihdeta. Metro on sekaantunut isojen poikien kuvioihin, eikä hänen lähellään ole juuri ketään, johon luottaa. Metro on yksinäinen susi, taistelija, joka haluaa suojella harvoja läheisiään mutta tulee vetäneeksi heitäkin mukaan mustiin kuvioihinsa. Luottamusta punnitaankin kerran jos toisenkin, ja näyttää siltä, että aika moni on ostettavissa, kun osaa oikeista naruista vetää.
Onneksi on niin, että tarina ei tarjoa vaan mustuutta ja epäluottamusta, vaan kevennyksenä on esimerkiksi varsin omalaatuinen tyyppi Voltti, Metron entinen isäpuoli. Myös pienellä Samuelilla on tärkeä osansa pehmentämässä tarinaa.
Metro on hahmona kiinnostava. Hänen maailmansa on tummasävyinen, ja hän on valmis menemään hyvinkin pitkälle saavuttaakseen haluamansa. Luovuttaminen ei ole vaihtoehto, vaikka sydämeen sattuu. Ehkä onkin niin, että jo parikymppisenä Metro kokee menettäneensä liiaksi välittääkseen enää siitä, mitä hänelle tapahtuu. Kunhan läheiset säästyvät ja kunhan väärintekijät saavat palkkansa. Graffitit voivat edelleen olla keino tuoda julki oma mielipide ja kostaa. Onko Metron kaltaisella olemassa onnellista tulevaisuutta, vai onko niin, että aina löytyy joku, joka tekee väärin ja jolle täytyy kostaa?
Tyttö ja seinä on hyytävää jännitystä, joka ravistelee. Sen myötä tulee pohtineeksi luottamusta, rakkautta, oikeudenmukaisuutta ja yhteiskunnan toimintaa. Ainakin.
Iloinen täytyy olla sitä, että kotimaisella dekkaritaivaalla räiskyy tällaisia tähtiä.
Lukutoukan kulttuuriblogin kesäbingosta kuittaantuu ruutu dekkari.
Tytöstä ja seinästä ovat kirjoittaneet esimerkiksi Omppu, Tuija ja Kaisa.
Pihalla odotti keula alaovea kohti musta Mersu. Sen sisällä oli porukkaa, joka halusi tappaa mut."
 |
| Jari Järvelä: Tyttö ja seinä (Tammi 2016) 262 sivua |
Tuttuun tapaan pääosassa on Metro, parikymppinen nainen, joka janoaa kostoa. Myös hänelle halutaan kostaa, ja dekkariin hahmottuukin hyytävä kissa-hiiri-leikki, jossa kovia keinoja ei kaihdeta. Metro on sekaantunut isojen poikien kuvioihin, eikä hänen lähellään ole juuri ketään, johon luottaa. Metro on yksinäinen susi, taistelija, joka haluaa suojella harvoja läheisiään mutta tulee vetäneeksi heitäkin mukaan mustiin kuvioihinsa. Luottamusta punnitaankin kerran jos toisenkin, ja näyttää siltä, että aika moni on ostettavissa, kun osaa oikeista naruista vetää.
Onneksi on niin, että tarina ei tarjoa vaan mustuutta ja epäluottamusta, vaan kevennyksenä on esimerkiksi varsin omalaatuinen tyyppi Voltti, Metron entinen isäpuoli. Myös pienellä Samuelilla on tärkeä osansa pehmentämässä tarinaa.
Metro on hahmona kiinnostava. Hänen maailmansa on tummasävyinen, ja hän on valmis menemään hyvinkin pitkälle saavuttaakseen haluamansa. Luovuttaminen ei ole vaihtoehto, vaikka sydämeen sattuu. Ehkä onkin niin, että jo parikymppisenä Metro kokee menettäneensä liiaksi välittääkseen enää siitä, mitä hänelle tapahtuu. Kunhan läheiset säästyvät ja kunhan väärintekijät saavat palkkansa. Graffitit voivat edelleen olla keino tuoda julki oma mielipide ja kostaa. Onko Metron kaltaisella olemassa onnellista tulevaisuutta, vai onko niin, että aina löytyy joku, joka tekee väärin ja jolle täytyy kostaa?
Tyttö ja seinä on hyytävää jännitystä, joka ravistelee. Sen myötä tulee pohtineeksi luottamusta, rakkautta, oikeudenmukaisuutta ja yhteiskunnan toimintaa. Ainakin.
Iloinen täytyy olla sitä, että kotimaisella dekkaritaivaalla räiskyy tällaisia tähtiä.
Lukutoukan kulttuuriblogin kesäbingosta kuittaantuu ruutu dekkari.
Tytöstä ja seinästä ovat kirjoittaneet esimerkiksi Omppu, Tuija ja Kaisa.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.