Siirry pääsisältöön

Sadie Jones: Kotiinpaluu

"Alice katseli Lewisia ja päätyi ajattelemaan, että tämä oli rikki. Hän yritti olla ajattelematta niin, eikä hän koskaan kertonut ajatuksesta kenellekään, varsinkaan Gilbertille, jolla oli kova tarve uskoa että Lewis pääsisi yli surustaan - mutta Alice tunsi että Lewis oli rikki, eikä sille voisi mitään."
Sadie Jones:
Kotiinpaluu (Otava 2016)
Alkuteos The Outcast 2008
Suomentanut Marianna Kurtto
270 sivua (e-kirja)
Sadie Jonesin esikoisteos Kotiinpaluu vie lukijan 1950-luvulle tarinaan, jonka pääosassa on brittinuorukainen Lewis. Tarina alkaa siitä, kun Lewis vapautuu vankilasta ja palaa kotiin. Prologin jälkeen siirrytään ajassa kymmenkunta vuotta takaisin aikaan, kun sota on juuri päättynyt ja Lewisin isä Gilbert on kotiutettu. Asiat ovat hyvin, tai ainakin niin hyvin kuin juuri sodan jälkeen voi olla.

Hyvään elämään tulee kuitenkin vakava särö, kun Lewis on kymmenenvuotias. Poika kokee valtavan menetyksen, jota hän ei - tietenkään - kykene käsittelemään, mutta kykenemättömiä tuntuvat olevan muutkin. Poika, joka on lapsi vielä, kohtaa karkeaa ymmärtämättömyyttä ja suoranaista kiusaa paitsi ikätovereidensa, myös jopa aikuisten taholta. Paljon on kysymys siitä, miten Lewisin hiljaisuutta tulkitaan ja miten hänet halutaan nähdä. Kovin moni ei ole valmis katsomaan poikaa hyväksyvin katsein, mutta onneksi on joku, joka haluaa nähdä hänessä jotain arvokasta.
Kit ei muistanut kovin kauas menneisyyteen, mutta niin pitkälle kuin hän muisti, hän oli halunnut olla Lewis. Lewis näytti hänen silmissään juuri oikealta. Siltä miltä ihmisen tuli näyttää.
Lewisin elämän suuri tragedia on se, että ei riitä, että hän kokee valtavan menetyksen. Sen lisäksi hän joutuu ymmärtämättömien aikuisten ympäröimäksi. Isä Gilbert ei pysty kohtaamaan lastaan, äitipuoli Alice on itsekin epävarma. Menetyksen verhoaa salaperäisyys, joka asettaa Lewisin epäilyttävään valoon ainakin niiden silmissä, jotka haluavat epäillä, ja heitä riittää. Murtautuminen ulos kehyksistä, jotka pojan ympärille on asetettu, on vaikeaa, lähes mahdotonta.

Jones kuvaa tarkan toteavasti sitä, mitkä tapahtumat johtavat toiseen ja miten Lewis päätyy lopulta vankilaan. Vankilatuomion jälkeen Lewis haluaa elää oikein, mutta monikaan ei kykene hänen tietään tasoittamaan vaan päinvastoin: edelleen ennakkoluulot ja uskomukset määrittävät sitä, kuinka poikaan suhtaudutaan.
Ei hän voinut sille mitään, ettei enää ymmärtänyt miten ihmisille pitää puhua.
Lewis tiedosti kaikkien tuijottavan.
Ehkä se, miten muut Lewisia katsovat, voi muuttua itseään toteuttavaksi näkemykseksi. Ja kuitenkin Lewis, kuten kuka tahansa, tarvitsisi hyväksyntää ja luottamusta.

Lewisin toiminta on kuin koko kyläyhteisöä järisyttävä luonnonvoima, joka paljastaa sen, mitä piilotetaan pinnan alle. Alkoholismia ja perheväkivaltaa on hyvä peittää ylenkatseen alle, ylenkatseen joka kohdistuu nuorukaiseen, joka on ilahduttavan helppo tuomita jo ennen kuin hän ehtii tehdä mitään pahaa. Pahuuden uhan läsnäolo on tarinassa niin vahva, että teos pitää vakuuttavasti otteessaan koko ajan. Vaarana on, että pahuutta vyörytetään liikaa, mutta sen karikon Jones välttää hyvin tarjoamalla lukijalle myös suvantohetkiä.

Kotiinpaluu on kertakaikkisen hieno, monivivahteinen ja tarkkakatseinen romaani. Se tarjoaa painavia ajatuksia yksinäisyydestä, ikävästä, vanhemmuudesta, perhesuhteista, tunteiden käsittelemisestä, yhteisöstä - esimerkiksi. Tummasävyisyydessäänkin tarina tarjoaa toivoa kauniisti, ja uskallankin väittää jo näin helmikuussa, että Sadie Jonesin esikoinen asettuu tämän vuoden lukemistoni kärkikaartiin.

Tästä upeasta, psykologisesti vahvasta romaanista ovat kirjoittaneet myös bleue, Katri, Ulla, Krista, Leena, Katja, Arja, Tuija, Suketus, Maisku ja Sirri.

Kommentit

  1. Mukava kuulla, että tykkäsit. Muistelen, että sinä olet lukenut myös Small Warsin. Joko Jones on pyrkimässä lempikirjailijoidesi joukkoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ehdottomasti Jones on jo nyt lempikirjailijoitani! Kutkuttelisi lukea hänen tuotantoaan pian lisää! Luulisi tosin, että loputkin kirjat suomennetaan.

      Poista
  2. Tämä romaani jää kyllä mieleen, ahdistikin hieman - sopivasti, kuitenkin. Jonesilla on selvästi taito luoda elämänmakuisia henkilöhahmoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilöhahmojen luomisessa Jones on tosiaan taitava. Jossain vaiheessa pelkäsin Kotiinpaluun ahdistavan liikaakin, mutta onneksi niin ei lopulta käynyt.

      Poista
  3. Minä pidin siitä aiemmasta jotenkin enemmän. Tykkäsin siitä haahuilevasta haaveilusta. Tämän kirjan ahdinko ei ollut oikein mieleeni vaikka toki vahvan kertomuksen tunnistan. Hyvin kuvattu että psykologinen romaani. Nyt kun mietin, taidan itse suosia tällä hetkellä enemmän epäselvemmästä, arvoituksellisemmasta, tässä tarina oli melko selkeästi kuvattu... Hmh, olen kyllä juurikin lukenut melko rosoisia tarinoita!
    Kiva kuitenkin että tykkäsit :)! Ja Jonesia voisi kyllä lukea ap kielelläkin. Hyvä idea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mieleeni tämä taas oli jostain syystä enemmän, vaikka ei tuo "haahuileva haaveilukaan" huonoa luettavaa ollut. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…