Siirry pääsisältöön

Tuomas Mustikainen: Kielletty kansa - elämää palestiinalaisalueilla

"Kun juutalaisten unelma omasta valtiosta toteutui, luvattiin laatia perustuslaki, jossa taattaisiin kaikille yhteiskunnallinen ja poliittinen tasa-arvo, rotuun, uskontokuntaan tai sukupuoleen katsomatta. Asiat eivät menneet kuten luvattiin. Perustuslakia ei koskaan laadittu, vaikka sen piti valmistua vielä valtion perustamisvuoden 1948 aikana 1. lokakuuta mennessä. Sen sijaan samana vuonna juutalaisvaltion tieltä karkotettiin tai pakeni noin 700 000 palestiinalaista."
Tuomas Mustikainen:
Kielletty kansa - elämää palestiinalaisalueilla
(Atena 2014)
200 sivua (e-kirja)
Muistan lapsuudestani sen, miten palestiinalaisten ja israelilaisten välisestä kriisistä puhuttiin uutisissa. Sittemmin on tuntunut, että mikään ei ole muuttunut. Edelleen uutisoidaan konfliktista, jonka ratkaiseminen näyttää toivottomalta. Mistä kaikessa oikein on kyse?

Tuomas Mustikainen avaa konfliktin problematiikkaa teoksessaan Kielletty kansa - elämää palestiinalaisalueilla. Hän on haastatellut teokseensa niin palestiinalaisia kuin israelilaisia ja vie lukijan historian kautta nykypäivään esittelemällä laajasti kriisiä, joka saa teoksen sivuilla surullisia, pelottavia ja toivottomia sävyjä.

Konflikti sai varsinaisesti alkunsa vuonna 1948, kun Israelin valtio perustettiin. Siemeniä oli kylvetty jo aiemmin, kun omasta juutalaisvaltiosta oli puhuttu jo edellisen vuosisadan puolella. Valtion perustamisen yhteydessä tehdyt sopimukset eivät pitäneet, vaan historiallisesta päätöksestä "lähti kierre, joka ei tunnu pysähtyvän".

Aseisiin ovat vuosikymmenten mittaan tarttuneet niin palestiinalaiset kuin israelilaiset, mutta kirjan sivuilta käy äkkiä ilmi, miten vahva Israel on vastustajaansa nähden. Vahva valtio ei suinkaan epäröi käyttää valtaansa, päinvastoin. YK:n yleiskokouksen tai Haagin kansainvälisen ihmisoikeustuomioistuimen eivät Mustikaisen mukaan Israelia jarruta, kun valtio puolustaa omaa olemassaoloaan ja vastustaa arabeja. Palestiinalaisten sähkön- ja vedensaannin rajoittaminen, palestiinalaisiin kohdistuvat jatkuvat turvatarkastukset ja juutalaissiirtokuntien levittäytyminen palestiinalaisalueille ovat arkipäivää.

Mitä tavallinen israelilainen ajattelee siitä, että hänen kotimaansa sortaa systemaattisesti toista kansaa, on kysymys, jota olen useaan otteeseen pohtinut. Mustikainen vastaa kertomalla propagandasta, jota valtio harjoittaa esimerkiksi oppikirjoissa, joissa palestiinalaisia ei kansana nimetä eikä mainita.
Varusmiespalvelusaika oli hänelle mieluisaa aikaa, olihan radiokanava suosittu ja siellä työskenteli myös siviilejä. Levykin jäi sinne kolmen vuoden palveluksensa jälkeen vielä vuodeksi töihin. Hän kuvaa silloista itseään tyypilliseksi Israelin aivopesujärjestelmän tuotteeksi, joka ei kyseenalaistanut Israelin politiikkaa ja jolla ei ollut epäilyksiä suuntaan tai toiseen.
Isänmaata voi kuitenkin rakastaa:
Gideon Levy sanoo rakastavansa isänmaata, maata, jossa on syntynyt, kasvanut ja elänyt aina. Eikä hän sitä maata aio jättää, vaikka kritisoikin kovasti Israelia. Hän ei vain ymmärrä Israelin palestiinalaispolitiikkaa. Hän on soraääni, joka on vuosikausia kirjoittanut kriittisiä kolumnejaan ja saanut rauhanpalkintoja mutta myös vihamiehiä.
Kritiikkiä ansaitsee myös palestiinalaishallinto, joka on syyllistynyt niin korruptioon kuin rahanpesuun ja jonka syytä osin on se, että Palestiina on rutiköyhä. Eikä palestiinalais- sen paremmin kuin israelilaisjohdolla tunnu olevan suurta intoa rauhanprosessiin.
Raivo ja viha on loogista seurausta sille, että ihmiset ovat toisilleen kasvottomia, vihan kyllästämiä sotakoneita ja terroristeja. Yksi ratkaisu on koulutus, jonka nimeen Abul-Aish vannoo.
Koskettavinta ja pahinta kirjassa on se, miten tavalliset siviilit kärsivät epänormaalista tilanteesta. Ambulanssi ei välttämättä saa lupaa ajaa palestiinalaisalueille, vaikka hätä olisi suuri, turvatarkastukset hidastavat kulkemista tolkuttomasti ja viranomaisten mielivalta on kammottavaa.
Kuvittele, että olisit palestiinalainen ja asuisit kylässä, jossa aina yön tullen joku saattaa koputtaa oveesi ja kysyä, missä lapsesi on. Lapsesi ei ole vanha, hän voi olla vaikka viisivuotias, ei iällä itse asiassa ole väliä, koska joka tapauksessa sotilaalla on oikeus viedä lapsesi pois niin halutessaan.
Yksi pieni rike saattaa muuttaa ihmisen koko tulevaisuuden. Pidätys saattaa johtaa henkilöllisyystodistuksen menettämiseen, eikä ilman asianmukaisia papereita pääse poistumaan lainkaan palestiinalaisalueilta. Kaiken kruunaa se, että myös "palestiinalaiset viranomaiset riistävät toistuvasti ja järkyttävillä tavoilla omilta kansalaisiltaan perusihmisoikeuksia".

Mustikaisen kirja on äärimmäisen tärkeä puheenvuoro siitä, mitä nykymaailmassa tapahtuu juuri nytkin, parhaillaan. Teos on kirjoitettu hyvin ja vakuuttavasti, ja vaikka pääpaino on Palestiinassa, on hyvä, että myös israelilaisia ääniä kuullaan. Mustikainen tuntee aiheensa, mikä näkyy: ihmiskohtalot ympäristöineen tulevat lähelle. Kielletty kansa ei jätä lukijaa kylmäksi vaan pakottaa äärelleen, vaikka välillä tuntuisi helpommalta sulkea silmät.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Pertti Nyberg, Ulla ja Lukuneuvoja.

From Fiction to Reality -haasteessa tämä kirja on luonteva parivaljakko Susan Abulhawan romaanin Sininen välissä taivaan ja veden kanssa.

Kommentit

  1. Jonna, tämä on rankka aihe. Mutta Suomessa on helpompaa kirjoittaa asiasta tältä kannalta kuin ollen juutlaisten puolella. Meidän mediamme ei kerro totuutta palestinaalaisten teoista. Olen nähnyt jopa kuvan, jossa palestiinalislapset, alle 10 vee, on puettu tappajiksi ja kun heiltä kysytään, miksi he näin pukeutuvat. Vastaus on: Haluamme oppia tappamaan juutalaisia! Mitään tälliasta emme saa lukea medioistamme. Tai siitä, kuinka ystäväni opasti tuirsteja Jerusalemissa ja hänellä oli pitkän päivän takia mukanaan pieni kiransa. Arabipojat syöksyivät koiraa potkimaan, koska arabeille koira on jotain alinta, jolle voi tehdä ihan mitä vain. Kuten juutalaisillekin.

    Palestinaalaisissakin on osa kristittyjä, mutta ne jotka eivät ole, uskovat koraaniin ja se on enemistö heistä. Siellä on yksi ratkaiseva lause, jonka takia rauhaa ei synny ikinä.

    Osa Israelin juutalaisistakin on aika jyrkästi sotimista vastaan, mutta heti kun saadaan aikaan vaikka tilapäinen rauha, tapahtuu isku. Meille ei täällä vain kerrota, kuka oli aloittaja, kuka taas aloitti kaiken, vaikka muuta oli sovittu.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mikä sitten on lopullinen totuus - tietääkö sitä kukaan? Koko tilanne on minusta vain kaiken kaikkiaan käsittämättömän surullinen, ja surullisinta on se, että molemmilla puolilla kasvetaan vihan ja koston kierteeseen, joka on jatkunut vuosikymmeniä.

      Propagandaa ja tiedon vääristelemistä on varmasti kummassakin suunnassa, mutta kohtuutonta on se, että tavalliset ihmiset, jotka eivät ole millään muotoa syyllisiä, joutuvat kärsimään. Ja heissä on varmasti sekä juutalaisia, kristittyjä että islaminuskoisia.

      Poista
  2. On tärkeää saada jonkinlaistta taustatietoa uutisiin - siispä muistan tämän kirjan ja tartun, kun tulee sopiva hetki.

    Luen Marjut Helmisen romaania Appelsiinilehto, joka sijoittuu näille samoille alueille ja ajattelin juuri, kuinka vähän tuon vuosia ja vuosia kestäneen kriisin taustoista oikeasti tiedän.

    Kiitos tästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bongasinkin kevään katalogista Appelsiinilehdon ja kirjasin sen nimen muistiin. Saapa nähdä, tuleeko jossain vaiheessa luettua - voisin ainakin odottaa ensin, että pääsen sinun ajatuksiasi siitä lukemaan. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on