Kaarina hätkähti. Entäpä jos hän yrittäisi: lasten seuralaisena ja lukujen ohjaajana! Miksi hän ei siihen pystyisi? Sillähän olisi koko pulma ratkaistu, eikä hänen tarvitsisi kuluttaa penniäkään isän rahoja, joita hän nyt itse niin kipeästi tarvitsi. Päinvastoin saisi pistää vielä satamarkkasen säästöön – omia ansaitsemiaan rahoja, saisi auttaa omalta taholtaan isää ja äitiä. Kunnallisneuvoksetar! Sehän oli kovin hienoa ja kuulosti samalla niin hauskalta ja maalaiselta. Sen enemmän siekailematta Kaarina istuutui kirjoituspöytänsä ääreen, ja töhrittyään puolisen tuntia pari kolme paperiarkkia täyteen hän viimein löysi sopivan sanamuodon vastaukselleen – ja kiirehti sitä lennättämään sanomalehtikonttoriin. Anni Swan: Kaarinan kesäloma WSOY 1993 (16. painos) alkuteos 1918 156 sivua Anni Swanin Iiris rukka (1916) oli minulle lapsena hyvin rakas teos. Jostain syystä en kuitenkaan tullut juurikaan tarttuneeksi kirjailijan muihin teoksiin. Ollin oppivuodet taisin jossain vaiheessa lukea, mu