Runon ja suven päivänä runoutta

Tänään 6.7. vietetään Eino Leinon ja runon ja suven päivää. Päivän juhlistamiseksi Anki julkaisi runohaasteen, jonka ytimessä on runous: ideana on kirjoittaa runoista ja jakaa runojen ilosanomaa. Mainio haaste, johon oli helppo tarttua, vaikken varsinaisesti runoasiantuntija olekaan. Mutta ehkä onkin hyvä muistaa, että runoja on monenlaisia eikä runojen lukeminen vaadi sen enempää asiantuntemusta kuin muunkaan kaunokirjallisuuden lukeminen. Siispä rohkaisun sana: jos yhtään kiinnostaa, etsiskele sinulle sopivaa runoutta, uppoudu ja nauti! Ankin haasteesta löytyy varmasti hyviä lukuvinkkejä!

Kuva: Niina T. / Yöpöydän kirjat

Minä luin haastetta varten kaksi runoteosta: Johanna Venhon runoelman Yhtä juhlaa (WSOY 2006) ja Henriikka Tavin kokoelman Maaliskuu (Poesia 2012). Ensin mainittu on Venhon kolmas runoteos, jälkimmäinen puolestaan on osa Tavin 12-hanketta, jonka ideana oli kirjoittaa yksi runokirja vuoden jokaisen kalenterikuukauden aikana – siis kaksitoista runokirjaa vuodessa. Kunnianhimoinen hanke, jonka kolmatta osaa runoilija itse kutsuu muun muassa pappilan hätävaraksi, jonka äärellä oli pakko turvautua aikapaineen vuoksi eräänlaiseen paniikkiratkaisuun, jonka myötä Tavi otti käyttöönsä aikaisemmasta tuotannostaan tutun runollisen henkilöhahmon Esan.

Meidän takaovella kävi kerran enkeli. Minä olin silloin jo nukkumassa, mutta Esa oli hereillä. Esa kuuli koputusta ja ihmetteli, että kuka kumma siellä tähän aikaan kolisee, ja meni sitten avaamaan oven. Ei Esa kertonut, miltä enkeli näytti tai mitä asiaa hänellä oli, mutta minä olen päätellyt, että hän oli valkoinen ja häikäisevä. Ja vähän patterimainen, sillä Esa sanoi myöhemmin, että hänelle tuli lämmin olo.

Maaliskuu ei ole mikään helppo runoteos – ainakaan minulle. Se on osin hämmentävä ja usein kuin saippuapala, joka lipeää otteesta juuri silloin, kun luulee saaneensa siitä kiinni. Kun arvelee tavoittaneensa jotain olennaista, tuleekin yllätys, joka vetää maton jalkojen alta.

Siinä ehkä piileekin runoteoksen tenho ja voima. Se yllättää ja leikittelee niin sanoilla kuin vastaanottajallaan, häiritsee ja kiehtoo.  

Johanna Venhon Yhtä juhlaa on teos, josta koen tavoittavani hieman enemmän kuin Tavin Maaliskuusta. Se on rakenteeltaan erilainen kuin Maaliskuu: runot ovat pitkiä ja niissä on riimittelyä, jotain viehättävän vanhahtavaa – loitsumaista – ja samalla nykyaikaista.

Johanna Venhon runoista muodostuu vahvoja mielikuvia. Erityisesti pidän runoista, jotka kiinnittyvät arkeen ja kuvaavat äitiyttä ironisesti, pilke silmäkulmassa. Luen teoksesta kritiikkiä äitiyden myyttiä kohtaan ja ihastelen sitä, miten osuvasti Venho sanoittaa tuntemuksia, jotka ovat kovin tunnistettavia. Runoissa on tehoa ja voimaa!

Tänne kuuluu miten äidit laulavat / kuin valaat, minäkin laulan, jäämeressä, / tihkusadepuistossa, räntäpyryssä, / selkä vääränä rattaita kiskoen, kädet kakassa, / oksennukset rinnuksilla laulan / paremmin kuin koskaan. / Ei kuulu mitään, soita kovempaa.

Helmet 2023 -lukuhaaste: Henriikka Tavin Maaliskuu asettuu kohtaan 25: Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi.