Pihla työnsi avaimen lukkoon. Kuinka hienolta se tuntuikaan. Heidän lukkonsa, heidän porttinsa, heidän mökkinsä. Hän väänteli ja käänteli avainta mutta lukko ei suostunut aukeamaan.
Minna Mikkasen Mustissa vesissä on kovin suomalaiseen maisemaan vievä dekkari: Pihla ja Henri ostavat lammen rannalta kesämökin, joka tuntuu kotoisalta ja toteuttaa pariskunnan – ja varmasti monen suomalaisen – unelman rauhaisasta omasta paikasta, jonne voi vetäytyä pakoon arjen kiireitä ja paineita. Pihlalla on aikaa uppoutua mökin kunnostamiseen, koska opettajana hänellä on pitkä kesäloma. Tarmokkaasti hän ryhtyykin hetimiten tekemään suunnitelmia alkavaa kesää varten.
Mökin rauha kuitenkin rikkoutuu ennen pitkää. Lähimmässä mökkinaapurissa on jotain outoa, ja hänen luonaan majailevasta nuoresta, säikähtäneen oloisesta naisesta ei yhtäkkiä näy merkkiäkään. Samaan aikaan lähistöllä soutelee epäilyttävältä vaikuttava mies, eivätkä uuden tuttavuuden Alinan kertomukset suon uhkaavuudesta juuri kevennä tunnelmaa.
Tunnelma kiristyykin vähitellen sellaisiin mittoihin, että Henri alkaa epäillä puolisonsa mielenterveyttä. Pihla puolestaan ei voi jättää kummallisia merkkejä huomiotta vaan alkaa tehdä omia selvitystöitään, jotka eivät saa vastakaikua sen kummemmin Henriltä kuin virkavallaltakaan.
Mustissa vesissä on oivallisesti kesätunnelmaan sopiva jännitysromaani, jonka miljöö toimii mainiosti. Lammen ympäristön mökkimaisemaa on kuvattu elävästi ja esimerkiksi suo tuntuu suorastaan aisteissa, kun sen hyvin sanallistettua kuvailua kuuntelee. Mainiosti toimii myös dialogi, joka tuntuu äänikirjassa luontevalta.
Aivan yhtä vakuuttunut en sen sijaan ole juonenkulusta. Huomaan ärsyyntyväni siitä, miten epäloogisesti Pihla toimii ja miten ailahtelevainen hän on suhtautumisessaan mökkinaapuriinsa.
Kuitenkin viihdyin kaikkiaan oivallisesti vetävän ja sopivan hyytävätunnelmaisen jännärin äärellä. Suosittelen tätä kirjaa kesäistä jännitystä etsivälle mutta en välttämättä yksinäiselle mökkeilijälle, joka suuntaa syrjäiselle paikalle tummavetisen lammen äärelle. Sen verran jännittäväksi meno dekkarissa yltyy, että ainakin minä kuuntelen tarinan mieluiten loppuun ihmisten ilmoilla.
Myös Kirsi on kirjoittanut Mikkasen dekkarista.
Nyt tuli vastaan aivan vieras kansikuva, eli en ollut tällaista kirjaa huomannutkaan.
VastaaPoistaKiva että välillä ilmestyy muutakin jännitystä kuin poliisivetoisia dekkareita.
Näissä lukijaa pelottamaan pyrkivissä kirjoissa on vaan aina se peikko takaraivossa, että entä jos tapahtumat tuntuu itsestä korneilta 😬 Muistan aina kun näin Manaajan ensi kertaa silloisen poikaystäväni kanssa, ja kun se lapsi tuli rappuset alas kuin hämähäkki, purskahdin nauruun kun se oli vaan niin hauskan näköinen, ja tajusin kyllä heti että mun reaktio oli aivan väärä. Tässäkin kiinnitin huomiota tuohon mitä kirjoitit Pihlan epäloogisuudesta, mutta kokonaisuutena kirja vaikuttaa kyllä lupaavalta. Harmi ettei tämä kuulu Nextoryn valikoimiin, pitää odottaa että Storytelin tunnit uusiutuvat.
Painetussa kirjassa muuten näyttää olevan eri kansi kuin tässä, ehkä kustantajan vaihdoksen vuoksi?
PoistaMinä olen niin säikky, että kehnommatkin pelotteluyritykset usein uppoavat 😄