Maija näki jo kaukaa, että Aili istui rollaattorin päällä kotitalonsa tuulikaapissa. Lenkkitossut, jotka vielä kantakaupungin kaduilla menettelivät, olivat nyt aivan liian kevyet ja ohuet. Ne päästivät sohjoa sisään niin että varpaissa litisi.
Maijan lapsuudessa Arvi Lind sanoi aina TV-uutisissa hyvää iltaa, ”vaikka koskaan ei voinut tietää, oliko ilta hyvä”. Oliko päiväkään hyvä, ainakaan kovin monella, kun samaan aikaan lama vei monelta työn ja elannon.
Milla von Platon esikoisromaani Hyvää iltaa kulkee niin 1990-luvulla, historiallisen vaikeissa lamavuosissa, kuin myös 2010-luvulla. 1990-luvulla Maija on koulussa, jossa opettajia lomautetaan ja pyyhekumit puolitetaan. Lähempänä nykyaikaa Maija on kätilö, joka toivoo saavansa vakituisen työn samalla, kun syntyvyys pienenee ja säästötoimet uhkaavat synnytysosastoja.
Maijan ohella toinen tärkeä henkilö on Aili, entinen naapuri lapsuusajoilta. Ailista muotoutui Maijalle turva-aikuinen, kun äiti oli liian kiireinen töissään ja isä kokonaan toisessa maassa. Myöhemmin osat vaihtuvat, kun Maija huolehtii Ailista.
Tärkeä on myös Emilia, joka on tottunut jatkuviin muuttoihin ja jonka kotona turvattomuus on läsnä eri tavoin kuin Maijan maailmassa. Yhdessä tytöt fanittavat Roxettea ja koettelevat rajojaan etääntyäkseen myöhemmin toisistaan eri suuntiin. Erityisesti minua koskettaakin se, miten heidän tiensä erkanevat, miten kumpikin kantaa taustaansa mukanaan – samoin kuin laman jälkiä.
Hyvää iltaa yhdistää kiinnostavasti 1990-luvun laman jäljet nykyaikaan ja osoittaa yksilöiden kautta, miten yhteiskunnalliset ilmiöt vaikuttavat tavallisiin ihmisiin. Ailin ja Maijan välinen yhteys lämmittää mieltä, ja jotain kaihoisaa on siinä, miten aika kuluu.
Milla von Platon esikoisteos tarjoaa hyvin etenevän tarinan, jonka molemmat aikatasot pitävät hyvin kiinnostusta yllä. Hieman jäin kaipaamaan jonkinlaista lisäimua, mutta kaikkineen romaani tarjoaa sykähdyttävän lukukokemuksen ja nostalgiaa niin hyvässä kuin pahassa.
Tämä postaus on viimeinen osa osallistumistani Tuijan emännöimään Naistenviikko 2023 -haasteeseen.
Jonna, aika samoin tunnelmin olemme lukeneet Hyvää iltaa. Hienoa siinä on laman pitkäaikaisvaikutusten ilmeneminen ja kiinnostavasti kuvatut henkilöt.
VastaaPoistaKiva, että olet taas mukana haasteessa!
Kiitos taas kerran haasteen järjestämisestä! tätä ihan jo odottaa joka kesä.
PoistaTykkään siitä, että 1990-luku on pikkuhiljaa päässyt kirjan aiheisiin, ilmeisesti etäisyyttä on jo riittävästi. Kiva sinänsä että siinä on jo nostalgiaa, maailma on niin paljon muuttunut, mutta itse muistaa vielä hyvin millaista silloin oli.
VastaaPoistaLuin hiljattain Tenhon, jota voin suositella hyppynä samaan aikakauteen.
Tenhossa on tosiaan mainiota ajankuvaa. 1990-luku on kyllä kiinnostava ajanjakso: on jotenkin jännä huomata, miten ajat ovat siitäkin muuttuneet, vaikka ihan juurihan me ysäriä elimme 😉
PoistaLama-ajan kuvaukset myös kaunokirjallisuudessa ovat tärkeitä, erityisesti tähän maailmanaikaan, kun talouden näkymät heikkenevät. Tiukkaa tulee olemaan, toivottavasti menneestä on kuitenkin jotain opittu.
VastaaPoistaMinna /KBC
Kaunokirjallisuus on mainio ikkuna menneeseen, ja samalla voisi ammentaa menneestä tulevaisuuteenkin. Toivoa sopii, että jotain on historiasta opittu.
PoistaTämä on lukulistalla. Ounastelen tämän olevan itselleni sukupolviromaani. Ekaluokalla ei oltu vielä koulumaailmassa köyhiä ja kipeitä, seuraavana lukuvuonna kaikkea jo säännösteltiin.
VastaaPoistaKyllä tästä välittyy kiinnostavaa ajankuvaa. Erityisesti minua kosketti nimenomaan tuo lama-aika.
PoistaTosiaan, ysäri alkaa tulla kirjallisuuteen! Itseäni aikakausi ei ehkä kauheasti kiinnosta, mutta toisaalta olisi ehkä kiintoisaa tutkiskella kirjojen avulla lama-ajan vaikutuksia myös omaan itseen.
VastaaPoistaLähtökohtaisesti en ole minäkään ollut kauhean kiinnostunut 1990-luvusta kirjallisuudesta mutta kuitenkin ysärikuvausten äärellä huomaan usein muistikuvien heräävän, usein havaitsen myös oivaltavani jotain. Niin tälläkin kertaa.
Poista