Taustalta alkaa kuulua pianonsoittoa. Mai hymyilee minulle valoisasti ja keskittyy soittamaan kappaleen loppuun. Musiikin aikana kaikki nousevat ja kävelevät sanaakaan sanomatta toiseen huoneeseen. Kuljen heidän perässään pieneen huoneeseen, jossa on naulakko. Se näyttää jonkinlaiselta riisuutumishuoneelta.
Alaston lukupiiri -romaanin päähenkilö on kustannustoimittaja Ellen. Hän saa kutsun kartanoon, jossa tapahtuu jotain yllättävää: lukupiiriläisten tulee riisuutua ja tunnustaa jotain. Ellen kokee ympäristön itselleen vieraaksi ja vastustelee, mutta jokin lukupiirissä vetää kuitenkin häntä puoleensa, ja hän löytääkin itsensä piiriläisten joukosta uudelleen, jokin asettuu kohdilleen.
Kiinnostava elementti romaanissa on tietenkin riisuuntuminen. Vaatteiden peittävän suojan poistuttua ihminen on paljas ja katseiden kohde. Miten eri tavalla toisen näkee alastomana? Mihin huomio silloin kiinnittyy?
Paljaaksi asettumista on sekin, kun jokaisen pitää kertoa itsestään jotain salattua, jotain henkilökohtaista. Ei siis riitä, että on katsottavana, vaan täytyy antautua myös kuultavaksi.
Katseen kohteena oleminen heijastuu myös kirjallisuusmaailmaan. Ellen on kustannustoimittaja, ja lukupiirin Mai on juuri kirjoittanut elämäkerran Barbrosta, joka hänkin on lukupiirissä. Heidän lisäkseen mukana ovat Ellenin kollega Ingrid ja joukon ainoa mies, Urho, joka jää sivurooliin. Joukon keskusteluista nousee esille kiinnostavia havaintoja siitä, mitä kirjamaailmassa tällä hetkellä on meneillään ja miten myös kirjallisuus voi vaatia paljaaksi asettumista, eräänlaista alastomuutta.
Alaston lukupiiri on jouhevasti etenevää luettavaa, jonka tarkasteluun oman vivahteensa tuo repliikkimerkkien puute – aina ei ole ihan selvää, kuka milloinkin on äänessä. Silti dialogi on sujuvaa ja luontevaa.
On pakko tunnustaa, että en ihan koko aikaa tavoita, mistä on kysymys. Kirjan luettuani ajattelinkin, että se ehkä pitäisi lukea toisenkin kerran: luulen, että kakkoskierroksella nyanssit voisivat avautua hieman paremmin.
Pidin kuitenkin romaanin hieman mystisestä tunnelmasta. Ehkä sellaiseen sopiikin se, että kaikki ei ole paljaana ja yhdellä silmäyksellä nähtävissä vaan jotain jää ikään kuin verhon taakse.
Itse olen lukenut Kummulta Loisteen, joka jossain määrin jäi minulta käsittämättä. Ehkä tietty mystisyys on kirjailijan tyyli. Minua se ei kuitenkaan oikein miellyttänyt.
VastaaPoistaMinä en ole kirjailijalta muuta aiemmin lukenut kuin yhden novellin, joten en osaa verrata mihinkään.
PoistaAloitin silloin Loistetta, kun se tuli minulle arvostelukappaleena, enkä päässyt imuun ollenkaan. Tämä kiinnostaa erikoisuudellaan, mutta mä kyllä vähän toivoin että olisit kertonut mistä tässä ON kysymys 😉
VastaaPoista😁 olisi varmaan pitänyt yrittää sitä muotoilla mutta on tietysti se vaara, että olen ymmärtänyt koko jutun ihan toisin kuin moni muu 🙃
Poista