Usein sitä huomaa, että luettujen kirjojen välille muodostuu jonkinlaisia temaattisia siltoja. Niin tälläkin kertaa, vaikka kuuntelemani teokset eivät äkkiseltään tunnu olevan kovin lähellä toisiaan. Mutta niin vain kaikissa näissä käsitellään jollain tapaa vanhenemista ja elämänkulkua:
Juha Itkosen Teoriani perheestä tarjoaa näkymiä kirjailijan perheeseen – sekä lapsuudenperheeseen että aikuisiän perheeseen. Äänessä on keskiluokkainen, etuoikeutettu suurperheen isä, joka pohtii omaa kasvuaan ja myös ikääntymistään, suhdettaan ydinperheeseensä ja lapsuudenperheeseensä. Kertoja tunnistaa – varmasti toisin kuin nuorempana – elämän rajallisuuden ja sen, miten korvaamattomia arkiset hetket perheen kanssa voivat olla.
Teoksessa pohditaankin paljon sitä, miten tärkeää on arvostaa arkea ja tavallisuutta, vaikka rutiinit voivat tuskastuttaa. Samalla teos tarjoaa näkymiä siihen, miten yhteiskunta perheeseen suhtautuu ja miten negatiivista puhetta lapsiperhe-elämään usein liittyy. Jotenkin sykähdyttävänä koin romaanista välittyvän ymmärryksen siitä, miten perheet ovat erilaisia mutta kuitenkin jollain tapaa samankaltaisia, vaikka ajat vaihtuvat ja maailma muuttuu.
Teoriani perheestä on äänikirjana niin sanotusti rikastettu, mikä onkin kiintoisaa: mukana on autenttista äänimateriaalia kirjailijan perhearjesta ja Itkosen säveltämää musiikkia. Vastaavaa voisi äänikirjamarkkinoille toivoa enemmänkin.
Teos on runsaasti ajatuksia herättävä, joissain kohdin jopa ärsyttävä mutta myös viisas. Siksi sitä voisikin suositella oikeastaan kenelle tahansa, jota perheen käsite yhtään kiinnostaa.
Kerstin Ekmanin Suden jälki vie 70-vuotiaan miehen mielenmaisemaan. Ulf on jäämässä eläkkeelle metsästyksenjohtajan tehtävästään ja kohtaa suden. Kohtaamisesta seuraa eräänlainen kriisi, kun mies huomaa kyseenalaistavansa vanhoja toimintatapojaan ja valintojaan.
Jotain hyvin kiehtovaa on siinä, miten romaani kuvaa päähenkilönsä pohdintaa eletystä elämästä: kun äkkiä moni asia asettuu uudenlaiseen valoon, on käsillä iso mullistus. Pitkään yhdessä olleen avioparin kesken ei kaikkea kerrota ja yhä edelleen voi yllättyä ja toisaalta myös huomata jotain, mitä toinen ei osaa tai halua sanoittaa.
Koin Suden jäljen varsin lohdullisena teoksena, sillä se muistuttaa mahdollisuudesta katsoa omaa maailmaa uusin silmin. Kerronnassa on viehättävää lämpöä ja ymmärrystä sekä koskettavaa viisautta.
Kaisa Pylkkäsen esikoisromaani Räjähdysvaara onkin sitten tunnelmaltaan varsin erilainen kuin edellä mainitut. Romaanin päähenkilö, tv-tähti Miina Malvisto, joutuu kriisiin, kun hän mokaa ihan kunnolla suuren yleisön edessä. Eikä moka jää ainoaksi, kun Miina tekee kaikkensa pelastaakseen kasvonsa ja vakuuttaakseen olevansa menestyjä samalla, kun potkut heittävät hänet tyhjän päälle ja luottokorttivelka kasvaa.
Romaanissa on hulvattomuutta, joka aiheuttaa paikoin suurta myötähäpeää: huumori muodostuu paljolti sen varaan, että Miina keksii hädissään toinen toistaan älyttömämpiä selityksiä tekemisilleen ja joutuu tietenkin pulaan, kun valheiden vuori vain kasvaa kasvamistaan.
Huumorin ohella teoksessa on myös vakavampaa puolta. Sen äärellä ei voi olla miettimättä, miten keski-ikää lähestyvään naiseen suhtaudutaan – tai miten nainen suhtautuu itseensä. Miinan taustalta paljastuu myös kipukohtia, jotka voivat osin selittää naisen itsekeskeisyyttä ja taipumusta ajautua kummallisiin tilanteisiin.
Räjähdysvaara on sujuvasanainen ja hauska esikoinen, jonka lukijaksi ei voi ajatellakaan ketään muuta kuin Pirjo Heikkilää. Mainio ja viihdyttävä romaani toimii, kun luettavaksi haluaa jotain kepeää, huvittavaa ja ajatuksia kutittelevaa.
Ekmanin kirja kiinnostaa kovasti. Luin vasta hänen kirjansa Tapahtui veden äärellä, joka oli todella hyvä. Tv-sarjaakin olen seurannut.
VastaaPoistaAika monesti huomaan siltoja kirjojeni välillä. Olen esim. varannut kirjastosta tänä vuonna monta kirjaa, jonka nimessä on meri tai kirja kertoo meren läheisyydestä. Olen myös lukenut tänä vuonna jo seitsemän kirjaa Ahvenanmaalta. Ehkä se on jotain halua matkustaa sinne.
Oi, pitääpä käydä tutustumassa noihin Ahvenanmaa-kirjoihin blogissasi. Meri kiinnostaa aina ja erityisesti nyt kesän kynnyksellä. Saan siis varmaan hyviä vinkkejä postauksistasi!
PoistaSamoin ajatuksenkuluin Itkosen teoksesta.
VastaaPoistaSuiden hetki sen sijaan oli täyteläinen lukunautinto, josta nautin suuresti.
Vaikkakin ikääntymisen tuntoja luopumisine ja uuden tulemisineen Ekman kuvaa oivaltavasti väläytellen ja siihen sopeutumiseen vastauksia hakien kyseessä ei toden totta ole mikään valitusvirsi. Ihmisen ja luonnon muuttunut ja alati muuttuva suhde ihmisen aiheuttamine epätoivottuine vaikutuksineen kulkevat solisevana pohjavireinä kautta kerronnan.
Taitavaa ja hallittua tekstiä:)
Luontosuhde on Ekmanin kirjassa tosiaan upeasti läsnä – koko ajan mukana mutta ei liikaa selitettynä tai päälle liimattuna. Tosiaankin taitavaa ja hallittua tekstiä, Ekmania pitäisi lukea lisää.
PoistaOlet kuunnellut kiintoisia teoksia! Itse en ole näihin perehtynyt, mutta kaikissa on vaikuttaa olevan sellaista sisältöä, mikä voisi toimia itselle. Ainakin Räjähdysvaaran voisin jopa nostaa lukulistalleni, sillä todellakin kaipaan "kepeää, huvittavaa ja ajatuksia kutittelevaa". Olitpa siinä hauskasti luonnehtinut teosta.
VastaaPoistaTuo omien toimintatapojen tarkastelu on kyllä sellainen asia, mitä olisi tärkeä aika ajoin tehdä. Sitä toimii niin paljon autopilotilla, jos ei pysähdy tutkiskelemaan toimintaansa. Se, että jopa kyseenalaistaa tekemisiään, voi olla todella herättävää, mutta että siihen pisteeseen saakka pääsee, vaatii varmaan aikamoisen käännöksen jossakin aivolohkossa. Ja sitten nuo rutiinit, ne ovat kyllä varmaan aika aliarvostettuja, että niiden puolesta onkin hyvä kirjoittaa. Eräs bloggaaja kirjoitti jokunen aika sitten Instagramissa rutiinien puolesta ja se avasi myös omia silmiä siihen, että toimivat rutiinit toden totta ovat iso pala onnellista elämää. Kun rutiinit on miettinyt järkevästi, saa aika hyvin hallinnan tunnetta elämäänsä.
Räjähdysvaaraa suosittelen kyllä, siinä näkyy kivalla tavalla kirjailijan koomikkotausta!
PoistaMinusta Ekmanin teoksessa oli hyvin vaikuttavaa se, miten päähenkilö alkoi tarkastella omaa elämäänsä. Sehän voi olla myös hyvin raskasta, mutta romaanissa ei katumus saa pääosaa vaan ajatus siitä, että koskaan ei ole liian myöhäistä. Siinä, että vakiintuneet ja kärjekkäätkin ajatusmallit voivat muuttua, on paljon toivoa herättävää.
Ja kyllä, minäkin liputan rutiinien puolesta. Elämässä on ihanaa saada välillä vaihtelua mutta perusarjessa rutiinit luovat hyvää perustaa.