Siirry pääsisältöön

Jani Toivola: Poika ja rohkeusloikka

Roni yrittää muistaa äidin sanat rohkeudesta. Jännityksen läpi voi kävellä… Hän muistuttaa vielä varmuudeksi, että äidin pitää odottaa eteisessä, eikä hän saa poistua mihinkään. 

Jani Toivola: Poika ja rohkeusloikka
kuvitus Saara Obele
Otava 2023
40 sivua

Roni on alakouluikäinen ja menossa sirkuskouluun. Uusi harrastus jännittää, ja mieluummin Roni jäisi sirkuskoulusta pois. Ainakin voi yrittää kävellä hitaammin, mutta silti on uskallettava mennä uuteen paikkaan ja kohdattava uusia ihmisiä. Onneksi äiti on mukana ja odottaa eteisessä sirkuskoulun ajan. 

Sirkuskoulussa rohkeus joutuu eri tavoin koetukselle, ja Ronia pelottaa. Pian hän kuitenkin saa huomata, että muitakin saattaa pelottaa eikä pelko ole läsnä joka tilanteessa. Ronikin voi ehkä uskaltaa ottaa rohkeusloikan.

Jani Toivolan Poika ja rohkeusloikka on viehättävän lempeä ja rohkaiseva kertomus pelosta ja rohkeudesta. Se muistuttaa kauniisti siitä, että pelot voivat liittyä monenlaisiin tilanteisiin ja että rohkeakin voi pelätä – ja päinvastoin. Päähenkilö Ronin ajatuksia ja tunteita kuvataan sopivan selkeästi, joten hänen hahmoonsa on helppo lukijan samaistua.

Saara Obelen kuvitus tukee tekstiä luontevasti. Värikäs ja ilmeikäs kuvitus miellyttää silmää ja kerronnasta välittyy miellyttävää ymmärrystä. Poika ja rohkeusloikka sopii mainiosti pelon ja jännityksen tunteista keskustelemisen innoittajaksi.

Helmet 2023 -lukuhaaste: 15. Kirjan nimessä on ja-sana.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Herman Koch: Lääkäri

"He haluavat että heidät tutkitaan . He eivät tyydy lääkärin monivuotiseen kokemukseen, hänen kliiniseen katseeseensa joka rekisteröi yhdellä silmäyksellä mikä jotakuta vaivaa, koska on nähnyt saman jo satatuhatta kertaa. Koska hän tietää kokemuksesta, ettei hänen sadannellatuhannennella ensimmäisellä kerralla tarvitse yhtäkkiä pukea kumihansikkaitaan." Herman Koch: Lääkäri Siltala 2013 Hollanninkielinen alkuteos Zomerhuis met zwembad  2011 Suomentanut Sanna van Leeuwen 447 sivua Herman Kochin Lääkäri -romaani tutustuttaa lukijansa yleislääkäri Marc Schlosseriin, joka on varsin omintakeinen tyyppi. Hän on onnistunut luomaan itsestään kuvan lääkärinä, jolla on aikaa. Hänen vastaanotolleen jonotetaan, vaikka hän yrittää olla kuuntelematta potilaitaan ja mieluummin vain katselee ja jättää tutkimatta. Suhtautuminen potilaisiin on kyynistä ja välinpitämätöntä. Heitä on potilaistani selvä enemmistö, useimpia ei vaivaa yhtikäs mikään. He voihkivat ja valittavat, ääntelystä

Lucy Foley: Jahti

Kun hän on lähempänä, huomaan, että hänen piirteensä ovat jähmettyneet järkytyksestä. Tunnen ilmeen. Olen nähnyt sen ennenkin. Juuri tuollaiselta näyttää ihminen, joka on nähnyt jotakin kauhistuttavaa, jotakin, mikä ei kuulu ihmisen tavallisiin kokemuksiin. Avaan oven ja päästän hänet sisään. Hän tuo mukanaan jääkylmää ilmaa ja lunta. – Mitä on tapahtunut, kysyn häneltä. Lucy Foley: Jahti Otava 2020 alkuteos The Hunting Party suomentanut  Satu Leveelahti äänikirjan lukija Outi Vuoriranta kesto 10 h 24 min Jahdissa  uutta vuotta kokoontuu vastaanottamaan yhdeksänhenkinen kaveriporukka Lontoosta. Hyväosainen ja hieman elitistiseltä vaikuttava joukkio suuntaa Skotlantiin syrjäiseen lomakylään perinteitä kunnioittaen: joukkion tapana on ollut hakeutua aika ajoin yhteen vaihtamaan kuulumisia ja muistelemaan menneitä. Mukana on neljä pariskuntaa, yksi lapsi ja yksi sinkku. Aika pian selviää, että henkilöillä ei ole niin lämpimät ja läheiset välit kuin mitä ulospäin yritetään esittää. Muutama

Venla Kuoppamäki: "Sun poika kävi täällä"

Tuntui, että vihdoin kaikkein pahin puristus rinnassani alkoi hellittää, vaikka sairaalassa käynnit olivat edelleen kokonaisuutena raskaita. En silti edes miettinyt vaihtoehtoa, etten olisi siellä käynyt, sillä vielä paljon raskaampaa olisi ollut olla käymättä. Oma pieni rakas poikani. Venla Kuoppamäki: "Sun poika kävi täällä" Teos 2022 ulkoasu Dog Design 224 sivua äänikirjan lukija Vilma Melasniemi kesto 9 t 18 min Venla Kuoppamäen teos "Sun poika kävi täällä"  kertoo äidin näkökulmasta, minkälaista elämä mielenterveysongelmaisen nuoren kanssa on. Kuoppamäen poika Oskari sairastuu alle kaksikymppisenä tyypin 1 kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Ajoittain poika on hyvin alakuloinen, ajoittain maaninen ja lopulta myös psykoottinen. "Sun poika kävi täällä"  on päiväkirjamainen kuvaus syksystä 2014 vuoden 2018 lopulle. Kuoppamäki käy töissä, joogaa ja matkustaa, mutta kaiken keskellä on Oskari, joka ei pärjää ilman äitinsä tukea. Äiti tekee kaikkensa saadakse