Helmikuun manifestin antamisen jälkeen suomalaisten suhtautuminen yhtenäistämistoimiin muuttui. Aikanaan postimanifesti ja suomalaisten postimerkkien kieltäminen oli synnyttänyt kekseliäitä keinoja mielen osoittamiseksi, mutta vuoden 1899 helmikuun jälkeen vastustustoimet saavuttivat aivan toiset mittasuhteet. Samat yhteiskuntaryhmät, jotka vielä hetki sitten olivat riemuinneet rakastetun keisarin häistä ja kruunajaisista tai surreet vuolaasti hallitsijan poisnukkumista, kutsuivat nyt keisaria petturiksi ja veistelivät hänestä pilkkarunoja.
Suomen itsenäistymiseen johtaneista ajoista fennomaaneineen on toki kerrottu jo paljon. Pidän kuitenkin Kapinaa ja kiusantekoa -kirjaan valitusta näkökulmasta: ideana on avata nimenomaan sitä, miten vallanpitäjiä vastaan kapinoitiin ja miten tiukkoja sääntöjä kierrettiin. Vastustus oli moninaista ja sekä passiivista että aktiivista. Esimerkiksi käskyä käyttää venäläisiä postimerkkejä vastustettiin sitä nokkelammin, mitä tiukemmiksi käskytys kävi.
Jotain vallan ilahduttavaa on siinä, miten moninaisin tavoin Suomessa aikanaan venäläisten vallanpitoa vastustettiin. Toisaalta asioilla on myös kääntöpuolensa, eikä kapinointia voi nähdä pelkästään hupaisana eikä myöskään toimintana, jonka taakse koko kansakunta olisi yhtenäisesti asettunut. Tätäkin Hänninen kirjassaan hyvin avaa.
Reetta Hännisen tietokirja on ehyesti rakennettu ja kiinnostava tietoteos maamme historiasta. Näkökulma toimii mainiosti ja tuntuu hyvältä ajatella heitä, jotka olivat aikanaan valmiita protestoimaan ja nousemaan vastarintaan. Historia toistaa itseään monin tavoin, ja tässä maailmanajassa ei voi kuin toivoa vastarinnan riittävän myös nyt.
Helmet 2023 -lukuhaaste: 13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs.
Tämä on kiinnostava! Kansoilla on kautta historian ollut omat tapansa vastustaa sortoa ja mielivaltaa. Siihen ajatukseen on tukeuduttava nykyhetkessäkin, vaikka Venäjän opposition asema ei ole hyvä. Mutta ehkä tällaiset teokset osaltaan luovat uskoa siihen, että muutoskin on mahdollista.
VastaaPoistaJuuri näin 🤍 Kyllä tämä luo uskoa siihen, että pienilläkin teoilla on merkitystä ja että keinoja vastarintaan voi löytyä tavallisesta arjesta paljonkin.
PoistaSuomen passiivinen vastarinta on todiste, miten pienen taistelu hengen voimalla on tehokasta. Aseellinen konflikti olisi johtanut maan tuhoon ja hävitykseen. Nyt se on uhkana ja lähes varma lopputulos seuraavassa suursodassa, sillä johtajamme ja media ovat siirtyneet turvaamaan aseisiin ja hylänneet 77 vuotta jatkuneen hyvän politiikan. Haluavat maasta taistelutantereen. Saarikosken lausahdusta vääntäen on siihen varmaan tarvittu viinan lisäksi vähän muutakin.
PoistaKyllä tämä nykyinen ilmapiiri mietityttää suuresti. Rauhanaate tuntuu jääneen taka-alalle, kun sotapuhe ja asekaupat valtaavat tilaa.
Poista