Kaveri huomaa katseeni, virnistää. Vaihdamme sanan pari päivän suunnitelmista. Kerron, että minulla on töitä. Keksin toki syyn livistää, jos mies kysyisi, ehdinkö jäädä kainaloon. Ei se kysy. Väittää että sillä on tänään ”asioita”. Taidan arvata, mitä ne ovat. ”Asioita” ilmaantuu aina, kun hköllä on aikaa.
Aino Kiven toisinkoinen Joutonainen on nykyaikaan sijoittuva romaani, jonka päähenkilö Annu ei oikein saa elämäänsä pysymään hallinnassa. Satunnaiset keikkatyöt ja asunnottomuus ovat osa arkea, jota saapuu sekoittamaan uusi mies, ”viivanpiirtäjä”. Ongelma tosin on se, että mies sattuu olemaan varattu, ja lopulta Annu ajautuu stalkkaamaan miehen ”tyttöystävähköä” niin verkossa kuin kaduillakin.
Kaoottisen elämäntilanteen taustalta löytyy muutakin: äiti on hoidettavana mielenterveysongelmien vuoksi, isä on homofobinen ja etäinen, veli sentään yrittää hieman huolehtia sisarestaan, vaikkei haluakaan tätä kokoaikaisesti kotiinsa lojumaan. Kaiken lisäksi sisarusten kontolle on jäänyt kotitalo Riihimäellä. ”Porkkanatalo tuijottaa mustilla ikkunoillaan”, homehtuu ja rapistuu. Siellä on kuitenkin muistoja.
Viivanpiirtäjä valittaa, ettei ota Annusta selvää. Saako Annu itsekään selvää itsestään? ”Minulle riittää ihan tavallinen elämä, tämä, jota elän itsekseni, irrallaan muista ihmisistä ja niiden skandaaleista”, hän toteaa. Lukijan silmiin Annun elämä ei näytä järin tavalliselta, kiertäminen asunnosta toiseen, pikavippien ottaminen ja hanttihommat kielivät osattomuudesta, hänen omasta mielestäänkin jonkinlaisesta holtittomuudesta. Toki asiaa voi määritellä toisinkin:
Joo, se on poliittinen valinta, soperran. Pakotan suupieliä kolme milliä yläviistoon. Viivanpiirtäjä näyttää helpottuneelta. En olekaan hunningolla, pelkästään ehdoton. Ilmeisesti paljon parempi juttu.
Viivanpiirtäjä on tyttöystävänsä kanssa kovin erilaisesta todellisuudesta kuin Annu. ”Tyttöystävähkö” pyörittää kauppaa, josta hyväosaiset hankkivat kauniita esineitä kotiinsa, ja sosiaalisessa mediassa hän luo arjen estetiikkaa. Annun ulottuvilla samat asiat eivät ole, ja pariskunta toimiikin eräänlaisena vastakohtana päähenkilön elämälle: kun toinen teettää suurta remonttia kaupunkikotiinsa, toisen lapsuudenkodin valtaa home.
Annun tarinassa on väistämättä jonkinlaista synkkyyttä, lohduttomuuttakin. Samalla siinä on kuitenkin komiikkaa ja ironista suhtautumista elämään: Annu nimeää viivanpiirtäjän puolison romukauppiaaksi ja tarkastelee elämää paikoin yksityiskohtiin liittyvän huumorin kautta. Kerronnassa on riittävästi ilmaa, jotta kokonaisuus ei tukahdu murheeseen ja surkeuteen. Kieli on elävää ja sujuvasti tarinaa eteenpäin kuljettavaa.
Annu ei päähenkilönä ole tahrattoman puhtoinen tai edes kovin miellyttävä, mutta jokin hänessä vetoaa ja hänelle huomaa toivovansa hyvää. Hänen haasteidensa taustat ovat moninaiset ja kirjaa lukiessa päätyykin lopulta pohtimaan, minkälaiset seikat ajavat ihmisen syrjäisille poluille, jotenkin sivuun yhteiskunnasta. Teoksessa onkin yhteiskuntakriittisyyyttä ja samalla se on vahvasti ajassa kiinni: läsnä ovat niin pandemia kuin seksuaalisuus, sukupuolivähemmistöt ja normien mukaiset – tai normeista poikkeavat – elämänvalinnat. Runsaudessaan romaani antaa paljon pohtimisen aihetta, ja Joutonainen voisikin olla oivallinen valinta vaikkapa lukupiireissä käsiteltäväksi teokseksi.
Pidin paljon Aino Kiven esikoisromaanista Maailman kaunein tyttö. Toisinkoinen ei petä esikoisen asettamia lupauksia, päinvastoin.
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
En ollutkaan hoksannut, että tämä on sen Maailman kaunein tyttö -kirjan uutuus. Olen sen kyllä lukenut, vaikka on jäänyt bloggaamatta. Tämän haluan ehdottomasti ehtiä kuuntelemaan, nyt kun olen vähemmän höttöiseen taas hivuttautunut. Tässä on tärkeitä teemoja esillä.
VastaaPoistaJos Maailman kaunein tyttö oli mieleinen, luulen tämänkin olevan. Minusta näissä on jotain samaa, ja molemmista pidin.
PoistaHyvä, että myös rosoisemmista naisista kirjoitetaan kirjoja!
VastaaPoistaNiinpä! Elämä on rosoista ja tarvitaan henkilöhahmoja, jotka eivät aina kulje kirkkaimmalla puolella katua.
PoistaTämä vaikuttaa just sellaiselta kirjalta,
VastaaPoistaminkä haluan lukea ja toisaalta juuri sellaiselta, että turhaudun ja ärsyynnyyn päähenkilöön. Mutta sellaiset ristiriitaiset tuntemuksethan usein herättävät ihan parhaita ajatuksia.
Tässä on tosiaan nuo mainitsemasi vaarat. Välillä lukiessa tuntui, että en kestä päämäärättömyyttä ja toisaalta hassuja valintoja, mutta sitten kuitenkin on tärkeää, että sellaistakin kuvataan.
PoistaOnpas hienoa, että myös naisten ulkopuolisuus, syrjäytyneisyys ja ajelehtiminen nostetaan nykykirjallisuudessa framille. Miehistä näitä tarinoita lie kerrottu iät ja ajat, mutta kyllä se sivuun ajautuminen koskee (tai voi koskea) muitakin! Mielenkiintoisen kuuloinen kirja, johon en aiemmin ole kiinnittänyt huomiota. Nyt alkoi kiinnostaa!
VastaaPoistaKiva kuulla, että kiinnostaa! Tässä on tärkeää tematiikkaa, ja vaikka päähenkilön haahuilu välillä tympii, jättää teos mietteliääksi. Huomasin pohtivani jälkikäteen aika paljonkin Annua ja hänen maailmaansa, ja se on tietysti hyvä merkki.
Poista