Siirry pääsisältöön

Hannu-Pekka Björkman: Metsä ei kuule neuvojani

 Ja juuri tuo arvoitus, elämän salaisuus, joka alati ympäröi meitä, pitää kaiken lopultakin liikkeessä. Taide kysyy samoja kysymyksiä, koettaa valottaa salaisuutta, lohduttaa etsimäänsä. Aika ajoin jotain paljastuu, jonkinlainen ymmärrys valtaa mielen. Valo häivähtää. Vain aika tuo muistillemme merkityksen, ja synnyttää sen. Taide auttaa meitä muistamaan, että tulemme kaukaa ja olemme myös henkeä, joka tietää enemmän kuin osaa kertoa ja liikkuu kahleetta ajassa ja paikassa. Taide on ihmiskunnan muisti, ja muistomme ovat taidetta, kertomuksia, runoja ja unia elämästämme. Niin kuin kaikki tapahtui tai kuten kuvittelimme kaiken tapahtuneen.

Hannu-Pekka Björkman: Metsä ei kuule neuvojani. Kirjoituksia
Kirjapaja 2022
kansi Satu Kontinen
204 sivua

Hannu-Pekka Björkmanin Metsä ei kuule neuvojani on ihastuttava kirjoituskokoelma. Sanon sen heti alkuun, jotta ei jää epäselväksi. Siis ihastuttava, ihana.

Kansien väliin on koottu aiemmin Eeva-lehdessä julkaistuja kolumneja. Kokoelma toimii hämmästyttävän hyvin, vaikka jotkut tekstit viittaavat julkaisuaikaansa ja ovat hetkessä kiinni enemmän kuin toiset. Ajan merkit eivät haittaa lainkaan vaan muistuttavat menneestä hyvällä tavalla, ja samalla tekstit kiinnittyvät johonkin laajempaan.

Menneen kesän vaikutelmat muuntuvat muistoiksi. Ajan mentyä ne jäävät jäljelle.

Hannu-Pekka Björkman tarkastelee teksteissään monenlaisia teemoja tiedosta tietämättömyyteen, mielikuvituksesta taiteeseen. Kokonaisuus osoittaa laajaa lukeneisuutta ja humaania maailmankatsomusta, ja haluaisin merkitä muistiin monia, monia kohtia, jotka puhuttelevat.

Miten olla olemassa kuin lapsena, olla kuin puu. Huojuen tuulessa kaiken kanssa, kaikkeudessa. Tuntea hiekka jalkojen alla, puun elävä pinta sormissaan. Ihmetellä ja ymmärtää. Puu hengittää, minä hengitän. Puu on seissyt paikallaan koko sen ajan, kun olen itse levottomana kulkenut, kunnes vihdoin olen samanlaisena kesäpäivänä palannut tähän paikkaan ja hetkeen. Jossa on jotakin olennaista, jotakin josta olen yrittänyt saada kiinni koko elämäni.

En nyt kuitenkaan siteeraa enempää vaan kannustan lukemaan koko teoksen ja poimimaan sieltä omat helmet talteen. 

Kommentit

  1. Kuulostaa hyvinkin kiinnostavalta. Jospa tulisi seuraavalla kirjastoreissulla vastaan, voisi ainakin vilkaista.

    VastaaPoista
  2. Tämä on aivan ehdottomasti lukulistalla, sillä rakastan Björkmanin tekstejä! Resonoivat todella voimakkaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin! Björkmanin ajatuksissa on sellaista lämpöä ja ymmärrystä, jollaista soisi kohtaavansa laajemminkin.

      Poista
  3. Björkmanin teksti on eloisaa ja lyhyet lauseet toimivat hyvin. Laaja-alaista luonnon, filosofian, uskon ja taiteen maailmassa liikkuvaa, valoisaa ja balanssissa olevaa pohdiskelua elämämme kirjosta.
    Kirjailijan jutusteleva ja ajatuksia virittelevä, valoisa tyyli ottaa vaivihkaa myös lukijansa mukaan kiintoisaan dialogiin, mikä on osoitus Björkmanin herkästä otteesta pukea ajatuksiaan sanoiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhyet lauseet toimivat hämmästyttävän hyvin. Usein sellaiset pistävät pahasti silmään mutta nyt niitä käytetään niin taitavasti, että ei pistä mihinkään.
      On ilo saada lukea punnittuja ja harkittuja ajatuksia elämästä. Herkkyys, ymmärrys ja lämpö jäävät mieleen.

      Poista

  4. Kauniit lainaukset olet valinnut, kolahtavat sen verran kovaa että kirjastakin kiinnostuin. Luonto ja taide aina kiinnostaa, itse näen pelkän luonnon taiteena ja sisälläni asuu edelleen se lapsi, jollainen joskus olin. Se jaksaa ihmetellä ja ihastua näkemästään yhä uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihanaa, että se lapsi on yhä olemassa. Ihmetteleminen ja asioiden huomioiminen on niin tärkeää, vaikka se arjen kiireissä meinaa helposti unohtua.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...