Eläinten näkökulma – se, että eläin havaitsee ja mitä hän havaitsee – tönäistäänkin liian usein jaetusta tietoisuudesta ulos. Havaitsevaa eläinsubjektia ei siis haluta tunnistaa, muistaa, saati todentaa. Tämä taas mahdollistaa väkivaltaisen hyödyntämisen jatkumista. Väitän, että samalla kyseenalaistuu ihmiselle tyypillinen subjektiviteetin muoto – inhimillisyys. Ihminen, joka ei havaitse elämän subjektiviteettia, menettää jotain olennaista omastaan.
Filosofi Elisa Aaltola kirjoittaa eläimistä tavalla, joka ravistelee. Hän tarkastelee yhdeksässä tekstissään omaa eläinsuhdettaan ja laajentaa katsantoaan yhteiskunnalliselle tasolle myös. Esseissä pohditaan esimerkiksi siten, millä tavoin maailmassa oikeutetaan eläinten kärsimys; miten esimerkiksi lihansyöjät perustelevat itselleen sitä, että lihaa nyt vain syödään.
Esseissä kohdataan niin luonnonvaraisia eläimiä kuin teollisuuden eläimiä. Filosofin viesti on selvä: ihan jokaisella eläimellä on oikeus arvokkaaseen elämään. Ihminen vain on asettanut itsensä asemaan, josta käsin hallitsee eläinkuntaa. Usein tavat kohdella eläimiä eivät kestä lähempää tarkastelua, ja Aaltola kyseenalaistaakin näkemyksen ihmisestä kaiken yläpuolella.
Elisa Aaltola kuitenkin tarkastelee eläinten kohtelua hyvinkin läheltä. Hän puhuu esimerkiksi ”rautakarhuista”, joiden lopettamispäätöksiä perustellaan hyvin ihmiskeskeisesti. Hän puhuu siitä, miten toislajisista halutaan eroon nimeämällä ne haittaeläimiksi. Ihminen käyttää siis valtaansa monin tavoin, eikä eläinten kohtelu todellakaan usein ole kaunista. Päinvastoin.
Esseitä eläimistä on kirja, jonka soisi päätyvän mahdollisimman monen luettavaksi. Sen äärellä voi pohtia omaa suhdettaan luontoon ja eläimiin – tosin varoituksen sana on paikallaan: aina pohdinta ei ole aivan kivutonta eikä lukeminen mukavaa. Toisaalta kirjassa pyritään myös selittämään syitä seurausten takana. Erilaisten vaikuttimien ymmärtäminen voi olla hyvinkin avartavaa.
Elisa Aaltola kirjoittaa kauniisti ja avaa näkemyksiään paljon omakohtaisiin esimerkein. Siten kokonaisuus on lähestyttävä, vaikka sisältö ei aina helpolla päästäkään. Paikoin pohdinnan abstraktiotaso nousee jonkin verran mutta erityistä filosofian tuntemusta ei vaadita vaan teos avautuu muillekin. Ansio on se, että kirja ei siloittele liikaa vaan muistuttaa siitä, että meillä ihmisillä on valtaa ja että hirvittävän monet eläimet kärsivät turhaan.
Muualla: Kirjavinkit.
Helmet 2022 -lukuhaaste: 26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin.
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTämän haluan ehdottomasti lukea! Seuraan Elisa Aaltolaa Instassa ja tuntuu hyvältä, että joku joka oikeasti pyrkii näkyvästi puolustamaan eläimiä ja näkemään asioita toisesta (kuin ihmisen) näkökulmasta. Kuuntelin jonkun podcastin, jossa Aaltola oli vieraana ja silloin jo ihastuin hänen tyyliinsä! Luulen, että ostan tämän kirjan omaksi suomireissulla. Taitaa olla niitä kirjoja, jotka haluan omaan hyllyyni.
VastaaPoistaMinäkin seuraan Elisa Aaltolaa instassa ja ihailen sitä, miten täysillä hän puolustaa eläinten oikeuksia. Pitääkin etsiskellä, jos löytäisin tuon podcastin tai kuulisin häntä muualla. On varmasti mielenkiintoinen puhuja.
Poista