Siirry pääsisältöön

Elisa Aaltola: Esseitä eläimistä

Eläinten näkökulma – se, että eläin havaitsee ja mitä hän havaitsee – tönäistäänkin liian usein jaetusta tietoisuudesta ulos. Havaitsevaa eläinsubjektia ei siis haluta tunnistaa, muistaa, saati todentaa. Tämä taas mahdollistaa väkivaltaisen hyödyntämisen jatkumista. Väitän, että samalla kyseenalaistuu ihmiselle tyypillinen subjektiviteetin muoto – inhimillisyys. Ihminen, joka ei havaitse elämän subjektiviteettia, menettää jotain olennaista omastaan.

Elisa Aaltola: Esseitä eläimistä
Into 2022
kannen suunnittelu Laura Noponen
(viimeistely Tiia Javanainen)
256 sivua

Filosofi Elisa Aaltola kirjoittaa eläimistä tavalla, joka ravistelee. Hän tarkastelee yhdeksässä tekstissään omaa eläinsuhdettaan ja laajentaa katsantoaan yhteiskunnalliselle tasolle myös. Esseissä pohditaan esimerkiksi siten, millä tavoin maailmassa oikeutetaan eläinten kärsimys; miten esimerkiksi lihansyöjät perustelevat itselleen sitä, että lihaa nyt vain syödään.

Esseissä kohdataan niin luonnonvaraisia eläimiä kuin teollisuuden eläimiä. Filosofin viesti on selvä: ihan jokaisella eläimellä on oikeus arvokkaaseen elämään. Ihminen vain on asettanut itsensä asemaan, josta käsin hallitsee eläinkuntaa. Usein tavat kohdella eläimiä eivät kestä lähempää tarkastelua, ja Aaltola kyseenalaistaakin näkemyksen ihmisestä kaiken yläpuolella. 

Elisa Aaltola kuitenkin tarkastelee eläinten kohtelua hyvinkin läheltä. Hän puhuu esimerkiksi ”rautakarhuista”, joiden lopettamispäätöksiä perustellaan hyvin ihmiskeskeisesti. Hän puhuu siitä, miten toislajisista halutaan eroon nimeämällä ne haittaeläimiksi. Ihminen käyttää siis valtaansa monin tavoin, eikä eläinten kohtelu todellakaan usein ole kaunista. Päinvastoin.

Esseitä eläimistä on kirja, jonka soisi päätyvän mahdollisimman monen luettavaksi. Sen äärellä voi pohtia omaa suhdettaan luontoon ja eläimiin – tosin varoituksen sana on paikallaan: aina pohdinta ei ole aivan kivutonta eikä lukeminen mukavaa. Toisaalta kirjassa pyritään myös selittämään syitä seurausten takana. Erilaisten vaikuttimien ymmärtäminen voi olla hyvinkin avartavaa.

Elisa Aaltola kirjoittaa kauniisti ja avaa näkemyksiään paljon omakohtaisiin esimerkein. Siten kokonaisuus on lähestyttävä, vaikka sisältö ei aina helpolla päästäkään. Paikoin pohdinnan abstraktiotaso nousee jonkin verran mutta erityistä filosofian tuntemusta ei vaadita vaan teos avautuu muillekin. Ansio on se, että kirja ei siloittele liikaa vaan muistuttaa siitä, että meillä ihmisillä on valtaa ja että hirvittävän monet eläimet kärsivät turhaan.

Muualla: Kirjavinkit.

Helmet 2022 -lukuhaaste: 26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin.

Kommentit

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Tämän haluan ehdottomasti lukea! Seuraan Elisa Aaltolaa Instassa ja tuntuu hyvältä, että joku joka oikeasti pyrkii näkyvästi puolustamaan eläimiä ja näkemään asioita toisesta (kuin ihmisen) näkökulmasta. Kuuntelin jonkun podcastin, jossa Aaltola oli vieraana ja silloin jo ihastuin hänen tyyliinsä! Luulen, että ostan tämän kirjan omaksi suomireissulla. Taitaa olla niitä kirjoja, jotka haluan omaan hyllyyni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin seuraan Elisa Aaltolaa instassa ja ihailen sitä, miten täysillä hän puolustaa eläinten oikeuksia. Pitääkin etsiskellä, jos löytäisin tuon podcastin tai kuulisin häntä muualla. On varmasti mielenkiintoinen puhuja.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...