Siirry pääsisältöön

Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän

Kun pohjoistuuli laantui, ympäristöön laskeutui osittainen rauha. Kuistilta lankeavassa valossa näin poikien huojahtelevat päät, kaksi tummempaa päätä, kolmannen, joka kimmelsi kuin hopea. Ikkunasta katsottuna he olivat lähes toistensa kopioita, kaikki kolme tekivät käsivarsillaan ympyräliikettä. Sitten yksi heistä asettui altaan keskelle kellumaan selällään. Tuo odottamaton näky vedestä pilkistävästä alastomasta vartalosta kuivasi kurkkuani, vaikka se oli oikeastaan vain varjoihin kätkeytynyt mielikuva, joka oli noussut alitajunnastani.

Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän
Aula & Co 2021
italiankielinen alkuteos Divorare il cielo
suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä
kansi Laura Noponen
586 sivua

Paolo Giordanon romaani Jopa taivas on meidän vie Italiaan, maaseudulle nuoruuden huolettomiin kesiin ja vuosiin, joiden aikana romaanin henkilöistä kasvaa aikuisia. Romaani kertoo paitsi kasvusta ja muutoksesta, myös unelmista ja ystävyydestä.

Romaanin minäkertoja on Teresa, joka on alkutapahtumien aikaan teini-ikäinen. Tuolloin hänen ja hänen isänsä kesänviettopaikkaan Apuliaan, mummin huvilalle, saapuu keskellä yötä poikakolmikko. Pojat hyppäävät uima-altaaseen ja ilakoivat, kunnes Teresan isä ajaa heidät pois. Tapahtumat ovat alkusysäys ystävyydelle, joka kurottuu vuosien ja vuosien päähän ja vie Teresan, Bernin, Nicolan ja Tommason monenlaisiin elämänvaiheisiin, kohti toisiaan ja unelmiaan ja toisaalta myös loitolle niin toisistaan kuin haaveistaan.

Kun vuodet vierivät ja maailma vie nelikon jäseniä eri suuntiin, yksi kuitenkin on ja pysyy. Se on Nicolan isän maatila, jossa myös Bern ja Tommaso viettävät kesiään. Karismaattinen Cesare, Nicolan isä, on nuorille eräänlainen mentori, syvästi uskonnollinen mies, joka opastaa nuoria suojattejaan Raamattuun tukeutuen.

Paljolti tarinassa on kysymys muistoista. Romaanin nyhyhetkessä Teresa ja Tommaso viettävät jouluyötä Tommason asunnolla, ja yön aikana he puhuvat puhumasta päästyään siitä, mitä heille kaikille tapahtui. Teresan muistoihin kiinnittyy siis Tommason kerronta ajoista, jotka eivät olleet Teresan aikoja. Muistoissa käydään lävitse niin aktivismia luonnon hyväksi, ihanteiden mukaista elämäntapaa kuin myös Bernin ja Teresan välistä suhdetta lapsettomuuden varjossa.

Kirjan rakenne asettaa vaatimuksensa, sillä luvut ovat kovin pitkiä eikä lukijalle juuri tarjota hengähdyshetkiä: kerronta etenee tapahtumasta ja teemasta toiseen saumattomasti ilman suurempia taukoja.

Alkuun minulta vie aikaa päästä kiinni tarinan maailmaan ja rytmiin. Mutta kun kertomuksen lumo saa minut valtaansa, tuntuu vaikealta jättää lukemista kesken – toisaalta kaipaan hengähdystaukoa, toisaalta palan halusta tietää, miten poikakolmikon ja Teresan käy. Kiinnostun henkilöistä ja heidän taipaleestaan elämän kivikkoisella polulla, ja liikutun tarkastellessani sitä, mihin polku heitä vie. Tarinaa ei todellakaan voi moittia ennalta arvattavaksi vaan kaikkea muuta: kokonaisuus yllättää, sykähdyttää ja koskettaa. Se jättää jälkeensä haikeansuloisen olon ja saa pohtimaan elämää, unelmia ja rakkautta. Se saa pohtimaan myös sitä, mitä kaikkea on lupa tavoitella ja miksi. 

Jopa taivas on meidän on hienosti kerrottu romaani, joka jättää jälkeensä paljon ajatuksia. Se on niitä romaaneja, joiden päätyttyä on vaikea tarttua uuteen kirjaan. Giordanon teos vakuuttaa ja jää mieleen: haikeuteen sekoittuu lohtua, ja se on tässä maailmanajassa tarpeen.

Kiitos kustantajalle ennakkokappaleesta!

Giordanon romaanista muualla: Kirjapöllön huhuiluja, Kulttuuri kukoistaaKirjojen kuisketta ja Kirja vieköön!

Kommentit

  1. Tämä odottaa yöpöydällä lukemista. Tykkään kirjailijan teoksista. Alkulukujen yksinäisyys on yksi lemppareistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkulukujen yksinäisyyttä en minä ole tullut lukeneeksi, vaikka se saikin paljon myönteistä huomiota ja herätti kiinnostukseni. Muut kirjat vain ajoivat sen ohitse.

      Poista
  2. Kiva kuulla, että sinäkin tykkäsit tästä. Minulle tämä oli varmaankin yksi vuoden parhaimmista lukukokemuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä jäi kyllä hyvä fiilis. Jotenkin jännän lämmin tunne tulee vieläkin, kun tarinaa ajattelee.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 13 – ilmoittaudu mukaan!

Klassikkohaasteen logo: Niina T. Kirjabloggaajien klassikkohaaste lähestyy taas! Haasteen kolmastoista osa on vuorossa heinäkuun viimeisenä päivänä, joten aikaa klassikon lukemiseen on kosolti – nyt siis valikoimaan, mikä kirja sopivasti kutkuttaa ja houkuttaa!  Klassikkohaasteen viralliset säännöt: 1. Valitse klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea, ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään. (Voit myös vain ilmoittaa osallistumisestasi haasteeseen ja päättää klassikon myöhemmin.) 2. Lue valitsemasi klassikko. 3. Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.7.2021. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani edellisenä päivänä. 4. Kehu itseäsi: selätit klassikon - ja ehkä jopa nautit siitä! 5. Toista kohta neljä useasti! Voit osallistua myös ilman blogia. Jätä silloin tieto lukemastasi klassikosta haasteen koontipostaukseen ja kerro ajatuksesi kirjasta. Somessa käytetään tunnistetta  #klassikkohaaste . Haasteeseen vo

Laura Malmivaara: Vaiti

Tämä talon puolikas on vain minun. Kaikesta muusta olen luopunut, mutta en tästä. Täällä olen turvassa. Kukaan ei odota minun sanovan yhtään mitään. En ota puhelinta esiin laukusta. Ikkunasta siivilöityvä valo on pehmeää, harmonia näennäisen täydellinen. Vain mahassa vellova möykky etoo.  Laura Malmivaara: Vaiti Otava 2021 kansi Elina Warsta 243 sivua äänikirjan kesto 6 t 46 min lukijat Laura Malmivaara ja Marja Packalén Laura Malmivaaran esikoisteos Vaiti  vie minäkertojan mielenmaisemaan. Autofiktiivisen romaanin päähenkilö muistuttaa kirjailijaa itseään, hänen ex-puolisonsa Atte taas tuo mieleen Malmivaaran entisen puolison, työtavoistaan syntyneessä kohussa ryvettyneen Aku Louhimiehen. Tyttäriä pariskunnalla on kaksi, kuten oikeassakin elämässä. Vaiti  ei kerro kuitenkaan yksinomaan siitä, miten Atte – Aku – kärsii kohun keskellä tai miten ryöpytys vaikuttaa perheeseen. Se on yksi sivujuonne, mutta ennemminkin romaanissa on kysymys minäkertojasta, hänen suhteestaan läheisiinsä ja e

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy