Siirry pääsisältöön

Ann-Luise Bertell: Oma maa

Elof oli jäänyt vähäksi aikaa pellolle kun Olga oli mennyt sisään laittamaan illallista. Hän kulki vain ympäri pellon nähdäkseen, olisiko heiltä jäänyt joku kivi huomaamatta, ja myös siksi että hänestä oli niin mukavaa kulkea omalla maallaan. Tämä oli hänen paikkansa maan päällä. Hän katsoi aurinkoa, joka parhaillaan laski puiden taakse. Kurkia, jotka lensivät hänen päänsä ylitse toitottaen jälleennäkemisen riemua. Enää ei Elof ajatellut sitä ettei hänellä ollut ollut varaa jatkaa lukuja, ei hän kuitenkaan olisi selviytynyt opiskelusta. Eikä hän haluaisi muuttaa Ruotsiin niin kuin Ivar oli tehnyt. Tämä kaikki oli hänen: maa, valo, puut, ilma, linnut.

Ann-Luise Bertell: Oma maa
Tammi 2021
alkuperäisteos Heiman 2020
suomentanut Vappu Orlov
kansi Sanna Mander
394 sivua
äänikirjan lukija Lauri Kortelainen
kesto 9 t 42 min

Ann-Luise Bertellin Oma maa oli viime vuonna Finlandia-ehdokkaana, ja Vappu Orlovin suomentamana teos saatiin kauppoihin tänä vuonna. Hyvä, että saatiin: Bertellin teos on kiehtova sukuromaani, joka sukeltaa suomalaiseen historiaan ja kansalliseen mielenmaisemaan. Lopputulos on vaikuttava.

Oman maan päähenkilö on pohjanmaalainen Elof, jonka elämänkaarta lukija pääsee seuraamaan lapsuudesta vanhuuteen saakka. Elof joutuu veljensä kanssa jättämään kotitilansa jo varhain, koska lapsista tulee orpoja ja he joutuvat muuttamaan isovanhempiensa luokse. Sieltä tiet vievät veljiä eri suuntiin, mutta Elof muistaa perintönsä ja sukutilansa myös silloin, kun on muualla.

Varhaisten ja myöhempienkin kokemustensa myötä Elofista kasvaa eloisa mies, jonka sisällä on surua ja moneen kertaan vakaa usko siihen, että elämä päättyy ennen aikojaan. Ei pääty, vaan itselleenkin yllätyksenä hän jatkaa myös silloin, kun ympärillä silmät sulkeutuvat viimeisen kerran. Ja melkoisen elämän hän saakin elää: romaani rakentaa kuvan rikkaasta ja täyteläisestä taipaleesta, jossa on mutkia, suoria, ylä- ja alamäkiä, yksinäisyyttä ja rinnalla kulkijoita. Kaikenlaista sellaista tunnistettavaa ja elähdyttävää.

Ann-Luise Bertell tuo järisyttävän hienosti esille suomalaisen lähihistorian tuttuja elementtejä. Sodasta toipumista ja yhteiskunnallista muutosta kuvataan yhden ihmisen kautta vivahteikkaasti ja koskettavastikin. Romaani on psykologisesti vakuuttava ja tarjoaa melankolian keskelle heleää valoa.

Tuija kiittää romaania ihmisenkokoiseksi – samaa mieltä. "Rauhallinen ja seesteinen romaani", sanoo Riitta. Raija lupaa olla kyydissä vastakin, jos suvun tarina jatkuu.

Kommentit

  1. Kiitos kirjan kiinnostavasta esittelystä. Alkoi kiinnostamaan! Harmikseni en edes muista tällaisen kirjan olleen Finlandia-ehdokkaana. - Kiitos lukuvinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Finlandia-ehdokkaana tämä oli alkuperäisnimellään ja ruotsiksi mutta jäi minusta harmillisen vähälle huomiolle.

      Poista
  2. Mieleenpainuva sukuromaani periksiantamattomuudesta. Lukemista ei malttanut lopettaa, koskettavuudessaan kaunis tarina. Pidin tästä todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarina herättää onnistuneesti monenlaisia tunteita. Ihastuttava kokonaisuus.

      Poista
  3. Hieno ja seesteinen yhden sukupolven / perheen tarina. Kuuntelin äänikirjana, ja luulen että menetin jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kuuntelin tämän äänikirjana, ja minusta toimi hyvin niinkin. Mutta kyllä usein on niin, että painetun kirjan äärellä tarina avautuu vielä enemmän.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 13 – ilmoittaudu mukaan!

Klassikkohaasteen logo: Niina T. Kirjabloggaajien klassikkohaaste lähestyy taas! Haasteen kolmastoista osa on vuorossa heinäkuun viimeisenä päivänä, joten aikaa klassikon lukemiseen on kosolti – nyt siis valikoimaan, mikä kirja sopivasti kutkuttaa ja houkuttaa!  Klassikkohaasteen viralliset säännöt: 1. Valitse klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea, ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään. (Voit myös vain ilmoittaa osallistumisestasi haasteeseen ja päättää klassikon myöhemmin.) 2. Lue valitsemasi klassikko. 3. Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.7.2021. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani edellisenä päivänä. 4. Kehu itseäsi: selätit klassikon - ja ehkä jopa nautit siitä! 5. Toista kohta neljä useasti! Voit osallistua myös ilman blogia. Jätä silloin tieto lukemastasi klassikosta haasteen koontipostaukseen ja kerro ajatuksesi kirjasta. Somessa käytetään tunnistetta  #klassikkohaaste . Haasteeseen vo

Laura Malmivaara: Vaiti

Tämä talon puolikas on vain minun. Kaikesta muusta olen luopunut, mutta en tästä. Täällä olen turvassa. Kukaan ei odota minun sanovan yhtään mitään. En ota puhelinta esiin laukusta. Ikkunasta siivilöityvä valo on pehmeää, harmonia näennäisen täydellinen. Vain mahassa vellova möykky etoo.  Laura Malmivaara: Vaiti Otava 2021 kansi Elina Warsta 243 sivua äänikirjan kesto 6 t 46 min lukijat Laura Malmivaara ja Marja Packalén Laura Malmivaaran esikoisteos Vaiti  vie minäkertojan mielenmaisemaan. Autofiktiivisen romaanin päähenkilö muistuttaa kirjailijaa itseään, hänen ex-puolisonsa Atte taas tuo mieleen Malmivaaran entisen puolison, työtavoistaan syntyneessä kohussa ryvettyneen Aku Louhimiehen. Tyttäriä pariskunnalla on kaksi, kuten oikeassakin elämässä. Vaiti  ei kerro kuitenkaan yksinomaan siitä, miten Atte – Aku – kärsii kohun keskellä tai miten ryöpytys vaikuttaa perheeseen. Se on yksi sivujuonne, mutta ennemminkin romaanissa on kysymys minäkertojasta, hänen suhteestaan läheisiinsä ja e

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy